perjantai 4. syyskuuta 2015

Takkahuone

Tässä muutama kuva uusitusta takkahuoneestamme ( joka toimii nykyisin ruokailuhuoneena) heti valmistumisen jälkeen. Saimme pintaremontin lopullisesti valmiiksi kesäkuun alkuun mennessä. Sisustaminen on vielä vaiheessa ja sopivat matot ja verhot hankkimatta. Muutkin tavarat etsivät vielä paikkaana ja odottavat kaappien uumenissa. Tässä alkutilanne.






Huoneen ongelmana ovat kolme ovea. Taustalla olevat kaksi ovea johtavat saunan ohessa olevaan kylpyhuoneeseen (vasen ovi) sekä toinen ovi kodinhoitohuoneeseen. Ylemmässä kuvassa oleva ovi taas johtaa ulos takapihalle. Samassa kuvassa näky myös oviaukko olohuoneeseen. Siitä poistettiin vanha paljeovi avaruuden lisäämiseksi. Uuden paljeoven hankinnalta myös säästyttiin, kun huoneen käyttötarkoitus muuttui.








Lasit, kaatimet, jälkiruoka-astiat, maljakot ja kynttilänjalat ovat kätevästi katettaessa käden ulottuvilla.





Takan edustan lasinen kipinäsuojus puuttuu vielä tästä kuvasta. Se on kyllä jo hankittuna.




Vanha kasarilamppu saa hoitaa vielä virkaansa, sillä se sopii mielestäni melko hyvin muihin vanhoihin kalusteisiin. Katossa aiemmin olleita kiskovalaisimia en toistaiseksi kelpuuttanut kattoon, vaan kaksi kohdelamppua saa ainakin näin alkuun kelvata. Ne ovat vielä tosin asentamatta.


Rodokselta, Lindoksen kylästä aikoinaan tuomamme lautanen pääsi seinälle kesän ajaksi.

40 kommenttia:

  1. Onpas kaunista. On sisustustyö kannattanut, lopputulos niin kaunis. Tuo lautanen on todella kaunis. Onko takka vuolukiveä? Tulikiven tuote? Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anneli. Remontti oli kyllä melko kattava, mutta olemme lopputulokseen tyytyväisiä. Takka on NunnaUunin vuolukivitakka.
    Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua myös sinulle.

    VastaaPoista
  3. Oi miten kaunista ihana tuo lautanen. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  4. Hyvän kokoone takkahuane teillä on ollu, ku mahtuuvat nykyyset huanekalut olemaha nua väliästi. Erellises elämäs oli kans tuallaane takka. Ihanaa oli käpertyä soffan syäveriihi, ku takas paloo valakia. Sullahan on viälä miälenkiintoone vaihe, ku saa ettiä sopivia sisustusjuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takka on kyllä talvella kovassa käytössä ja sen äärellä on mukava istuskella. Katsotaan, josko tavarat pikku hiljaa löytävät paikkansa.

      Poista
  5. Upea ruokailuhuone ja lasivitriini on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ennen tuo vitriinikaappi oli takapihalle vievän oven vasemmalla puolella, ahtaasti sijoitettuna viereisen ikkunan takia. Nyt pääsee paremmin esille, kun ei ole nurkkaan ahdettuna.

      Poista
  6. Onpa kauniita huonekaluja :) Hieno tila, valoisa ja tyylikäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin pidän tammisista huonekaluista. Ne kestävät aikaa ja muutenkin pitävät arvonsa. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  7. Kauniin valoisa ja avara huone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuota avaruutta on vielä liikaa, kun verhot ja matto puuttuu, mutta kaikki aikanaan.

      Poista
  8. Soma kotoisa ruokailutila. Kauniit huonekalut pääsevät oikeuksiinsa vaaleassa tilassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on hieman kalsea tunnelma, mutta eiköhän tilanne kohta parane. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  9. Soma kotoisa ruokailutila. Kauniit huonekalut pääsevät oikeuksiinsa vaaleassa tilassa.

    VastaaPoista
  10. Upea huone, niin valoisa! Kauniit huonekalut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Huone kyllä raikastui melko lailla remontin myötä.

      Poista
  11. Kyllä on sulla siellä todella kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on hieman kalsean näköistä. Kiitos kommentista.

      Poista
  12. Ihanan näköistä tuli, kalusteetkin niin kauniita! Kyllä tuolla on mukava pakkasiltoina nauttia takan lämmöstä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takka onkin ihan parasta huoneessa ja sitä lämmitetään talvella tosi usein.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa.

      Poista
  13. Nyt on kaunis vaalea ja valoisa,lasivitriini on upea,onko samaa sarjaa ruokailuryhmän kanssa?Kesäinen kaunis lautanen pääsee oikeuksiinsa vaalealla seinällä.Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  14. Kiitos. Huoneessa oleva lasivitriini ei ole samaa sarjaa pöytäryhmän kanssa, mutta saman sarjan lasikko on kyllä vastaavasti olohuoneen puolella. Tämä ympäri asti lasinen vitriini vain istuu mielestäni ehkä paremmin ruokailuhuoneeseen.

    VastaaPoista
  15. On hyvin valoisaa ja kaunista :)

    VastaaPoista
  16. Upea kasvojenkohotus. Tuo astiakaappisi sisältöineen on niin kaunis. Upeat pionitkin siellä kaunistamassa huonetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tänään huone sai verhot ikkunaan ja maton lattialle. Pöytä ja lattiavalaisin lisäsivät myös huoneen mukavuutta.

      Poista
  17. Kaunis huone, kauniit kalusteet! Runsas pionikimppu on ihana!

    VastaaPoista
  18. Kiitos Saraheinä.
    Mukavaa viikon jatkoa.

    VastaaPoista
  19. Kuinka kaunis kokonaisuus! Vaalean lattian kanssa sopivat erittäin hyvin sävyt yhteen. Tammiset huonekalut kauniin koristein tämä on kuin juhlasali, johon mielellään kokoontuu ystävineen ja nauttii kaikesta näkemästään. Lasivitriini on myös erityisen kaunis ja lasit, ym siellä hohtavat valoisuuttaan ja ovat näin otettavssa esille tarvittaessa kauniiseen pöytään. Kiinnitin myös huomioni peiliin, joka on vitriinin takaseinässä näin ollen luoden lisää avaruutta ja valoisuutta. Lamppu on kuin luotu pöydän yläpuolelle, Samoin kuin kaunis lautanen, joka on päässyt mukaanne tänne kauniiseen kotiinne ja voitte muistella matkamuistojanne. Lattia, seinät, katto vaaleana ovat ihan huikean kaunista ja valon tulviessa avarista ikkunoista upeine maisemineen, vaihtuen aina vuoden ajan mukaan. Takka lämmittää jos vilu yllättää, täällä on hyvä olla.
    Onnellisia ja hyvän mielen syyskuun jatkoa, kauniin ajatuksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkka. Arvostan sanojasi tosi paljon ja ne lämmittävät sydäntäni.
      Aurinkoista ja mukavaa syksyn jatkoa sinulla blogiystävä.

      Poista
  20. Kiitos paljon! Kuin myös minä arvostan sanojasi ja kiitän sydämestäin, ilolla.
    Kiitos samoin, lämpimin ajatuksin blogiystävä.

    VastaaPoista
  21. Onpa teillä upea puutarha! Selailin jo pikaisesti postauksiasi ja ihastelin kauniita istutuksiasi. <3 Kaunis on myös muutos ruokailutilaksi. :)

    Kiva, kun kävit vieraisilla, niin osasin tulla tänne kauniiseen blogiisi. :)

    VastaaPoista
  22. Kiitos. Olipa todella mukava, kun piipahdit vastavierailulle blogiini. Sinulla on ihastuttava ja niin kaunis koti ja mikä PARASTA, voit ihailla merta ympärilläsi vuoden jokaisena päivänä.
    Hyvää syksyn jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  23. Oijoi, kuinka hieno! Kylläpä tuossa kelpaa ruokailla;) Ja kauniit lasiastiat käden ulottuvilla. Minusta tuo seinälautanen on erittäin kaunis ja tuo vastakohtaisena särmää huoneeseen;)
    Mukavaa viikonloppua Sinulle.

    VastaaPoista
  24. Kaunis, valoisa huone. Ihanat pionit pöydällä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista