Translate

lauantai 30. toukokuuta 2020

Loppukevään sipulikukkien kukintaa


Nyt kun kaikki pihamme sipulikukat kukkivat täyttä päätä on niitä pitänyt myöskin yrittää muistaa kuvata.


Pidän todella paljon tästä puhtaan valkeakukkaisesta 'Thalia' narsissista. Sitä onkin istutettuna puutarhassa kahteen eri paikkaan. Yllä olevassa kuvassa se sijaitsee havupenkissä.


Tässä taas tontin laidalla hieman varjoisemmassa paikassa. Sinisen helmililjan, kahden muun valkoisen narsissin sekä valoisen hyasintin kanssa se pääsee todella oikeuksiinsa.
















Sitten parhaillaan kukkiviin tulppaaneihin.














































Vaikka puutarhatyöt ovat meistä monella nyt vilkkaimmillaan, muistetaan välillä myös pysähtyä nauttimaan ja ihailemaan puutarhan tuomasta tunnelmasta ja kukinnasta.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua.


perjantai 22. toukokuuta 2020

Tulppaanit., narsissit ja helmililjat



Tämänpäiväinen lämmin ja aurinkoinen sää sai osan pihamme tulppaaneista kukkimaan.












Narsissit sen sijaan alkavat olla jo kukintansa loppusuoralla.












Helmililjoja olen pyrkinyt istuttamaan hieman eri puolille puutarhaa joko ihan omaksi ryhmäkseen....


jotta ne pääsevät hyvin esille...


ja saavat kaipaamansa huomion, mutta myös....


hyasinttien ja tulppaanien kanssa samaan ryhmään.




Mukavaa, lämmintä ja aurinkoista viikonloppua kaikille.

tiistai 19. toukokuuta 2020

Kasvusäkit kasvihuoneessa valmiina

Tänään, kun vettä on vihmonut pitkin päivää, oli hyvää aikaa laittaa kasvihuoneessa tomaateille ja kurkuille tulevat kasvusäkit paikoilleen.


Laitamme lähes kaikki kasvusäkit muovisiin laastipaljuihin, joiden pohjalle tulee reilu kerros Leca-soraa.


Biolanin kasvusäkit ovat siinä mielessä hyviä, että niissä on koko kasvukauteen tarvittava lannoitemäärä valmiina.


Näihin laastipaljuissa oleviin säkkeihin tulee automaattisella Blumat -kastelujärjestelmällä toimiva kastelu.


Viime vuonna hankimme lisäksi kolme Biolanin kasteluallasta, jotka ovat myös käteviä käytössä.


Tämän viikon loppupuolella olisi sitten tarkoitus istuttaa itse tomaatit ja kurkut valmiina odottaviin säkkeihin.