Translate

lauantai 30. tammikuuta 2021

Hieman jo viime vuodelta jääneiden siemenpussien kartoitusta

                                        

Viime kesältä minulle jäi melko runsaasti tomaatin siemeniä, joten uusia ei tarvitse välttämättä hankkia, kuin ainoastaan kasvihuonetomaatti 'Sparta' FI.  Spartaa olen kasvattanut ihan siitä saakka, kun mieheni rakensi minulle kasvihuoneen ja sen myötä pääsin aloittamaan tomaattien kasvatuksen. 'Sparta' on osoittautunut mielestäni hyväksi ja mukavan satoisaksi kasvihuonetomaatiksi ja sitä tulen varmasti kasvattamaan myös jatkossa.


Kylvämieni tomaattien laatuun olin pääosin ihan tyytyväinen. Muutamiin tomaatteihin tuli latvamätää, jonka uskon kuitenkin johtuneen vain ja pelkästään liian isoista lämpötilan vaihteluista. Hedelmien terveen osan voi syödä, mutta itse  kyllä nakkasin vioituksen saaneet saman tien kompostiin.

Viime vuoden satoa 

'Gardeners Delight' sekä ´Supersweet 100' F1 ovat olleet myös Spartan ohella suosikkejani alusta asti. Viime kesänä kokeilin ensi kertaa myös aikaisiksi, satoisiksi  ja hyviksi kasvihuonelajikkeiksi mainittuja 'Shirley'tä ja 'Hildares'ta sekä ruokaisaksi kehuttua luumutomaatti 'Olivadea'. Ensiksi mainitsemani uutuudet olivat ihan hyviä. 'Olivade' teki hyvin kauniita ja virheettömiä tomaatteja, mutta vaati mielestäni hyvän kypsyysasteen, ennen kuin maku pääsi täysin oikeuksiinsa.


Luumutomaatti 'Olivade'


Kurkunsiemeniä jäi myös kolme täysin avaamatonta pussia, eli 'Passandra', 'Louisa' ja 'Picolino'. Näistä lajikkeista minulla ei ole aikaisempaa kokemusta. Muutoinkin kasvatin vasta viime vuonna  ensimmäiset kasvihuonekurkut siemenistä. Aiemmin kun on tullut hankittua valmiit ostotaimet.



Mukavaa viikonlopun jatkoa.



torstai 28. tammikuuta 2021

Vielä pipoja

 Vielä ainakin nämä kaksi pipoa valmistuivat tälle talvelle.


Tämän kirjoneulepipon ohje löytyy Novitan sivuilta. Malli on mielestäni kiva. Lankoina siis on Novitan Nalle langat Taika ja Nalle.


Neuloin pipon ensin alkuun 40 senttiä pitkillä ja 3,5 numeron pyöröpuikoilla pipon kärkikavennuksiin saakka, jolloin vaihdoin työhön sukkapuikot.


Toinen tummanharmaa pipo on aiemmin neulomallani mallilla tehty. Lankana on Dropsin Lima, jonka väri on 0100. Ohje löytyy täältä Katin pipo


tiistai 26. tammikuuta 2021

Puutarhanäkymiä

Kottikärryn kääntöpiiri- blogin Päivi laittoi alulle tämän kivan "Puutarhanäkymiä" - haasteen.
Päivin pyynnöstä kaivoin esille omia, puutarhamme näkymiä viime kesältä.  Valitettavasti kuvat ovat suurelta osin ennen julkaistuja, mutta suotakoon se anteeksi.

Alkukesään sijoittuva pionien kukinta on aina yhtä silmiä ilahduttava näky. 

Pionipenkki sijaitsee paraatipaikalla lähellä sisääntuloa ja kukintaa pääsee esteettä ihailemaan myös terassilta ja keittiön ikkunasta.



Toinen alkukesän silmiä ilahduttava näky on alppiruusujen kukinta takapihallamme. 


Kaikkein eniten ilahduttaa kuitenkin aina pääosin heinä- elokuulle ajoittuva jalokärhöjen kukinta, joka ei liene enää kenellekään yllätys. Lähes samaan aikaan tapahtuvavasta kukinnasta olen myös tyytyväinen, sillä näin kukin kärhö pääsee mielestäni kokonaisuudessa kaikkein parhaiten oikeuksiinsa.


Havujen ja kärhöjen yhdistelmä.


Edelleen näkymä kärhökäytävältä.


Hyväkuntoinen, vihreä nurmikko ilahduttaa silmääni.


Näkymä yläkerran parvekkeelta kasvihuoneelle ja tonttiamme rajaaville pelloille.


Kasvihuoneen edustalla kukkivat rinne- ja koivuangervot.


Tienvarsipenkin lumipalloheisi ja juhannus- sekä.....


suviruusu  kukkivat rinta rinnan.


Pikkusyreeni 'Palibin' kasvihuoneen lankkupenkissä.
                                      

Naapurilta aikoinaan saamani aurinkoisena hehkuvat värililjat etupihalla.
                                                                           



 Taustalla olevat tuijat ovat kasvaneet vuosien saatossa korkeiksi.


Jaloangervojen kukinnan aikaa.


Sama penkki.


Vuosia kestänyt, säännöllinen havujen muotoilu  on alkanut tuottaa toivomaani tulosta. 


Myöhäissyksyn hämy ja sininen taivas.


Haasteen säännöt:

- Kuvia voi olla yksi tai useita, perustelujen kanssa tai ilman.
- Haasta mukaan 1 - 4 blogiystävääsi.
- Kerro, että haaste lähti liikkeelle Kottikärryn kääntöpiiri - blogista ja liitä linkki postauksestasi tämän     postauksen kommenttikenttään, jotta se on helppo löytää.
- Voit ilomielin ottaa haasteesta kopin ihan omatoimisesti.

Heitän itse haasteen Ullalle - Rannanpiha blogiin.

maanantai 25. tammikuuta 2021

Tältä juurikastelijalta odotan todella paljon

Viime kesän loppupuolella hankimme puutarhaan tämän Esvi -juurikastelijan. Vinkin hankintaan sain Sarin puutarha -blogista. Kastelija soveltuu niin puille, pensaille kuin perennoillekin.

Kastelijan etuja on useita. Tärkeimpänä asiana on se, että veden saa suunnattua sinne missä se vaikuttaa optimaalisesti parhaiten eli  syvälle juurten ulottuville. Tästä taas syntyy huomattava veden säästö. Myös kasteluväli pitenee oleellisesti  (maaperästä riippuen) jopa kolmeen viikkoon. Ajan säästöä ei voi myöskään olla huomioimatta. Talvehtiminen myös paranee, kun kasvien juuret hakeutuvat syvälle. Pintakastelussa rikkaruohot myös pääsevät rehottamaan enemmän itse kasvien kustannuksella.


 Kovin paljon emme ehtineet kartuttaa kastelijasta vielä kokemuksia, mutta kuitenkin sen verran, että laite vaikuttaa sangen lupaavalta. Lähemmät käyttöohjeet voi lukea yrityksen nettisivulta.


torstai 21. tammikuuta 2021

Kuunliljat, loistavat penkinreunustajat



Vihreälehtinen komeakuunlilja

Kuunliljat ovat mitä mainioimpia perennoja puutarhassa. Meidän osin savipitoisessa puutarhamaassa ne ovat viihtyneet tosi hyvin. Niitä onkin meillä penkkejä reunustamassa kymmeniä.

Kuunliljan upeus tulee esille kauniin lehdistön lisäksi siinä, että kahdesta viimeisimmästä, hyvin helteisestä kesästä huolimatta ne kasvoivat normaaliin tapaansa hyvin rehevästi vailla kuivuudesta ja kuumuudesta johtuvia ongelmia. Se jos mikä on mielestäni mainio asia.

Rehevien kuunliljojen alla eivät myöskään rikkaruohot pääse rehottamaan, ja isolla pihalla ne antavat laajoihin kukkapenkkeihin myös yhtenäistä ilmettä ja seesteisyyttä.

Kuunliljat soveltuvat ja viihtyvät parhaiten puolivarjoisessa - tai varjoisessa paikassa. On myös lajikkeita jotka viihtyvät jopa auringossa. Tällöin niiden lehdissä täytyy vain olla paljon valkoista tai keltaista.

Sinikuunlilja 'Elegansissa on valkoiset, melko lyhyessä kukkavarressa olevat kukat. Se onkin kaunis kukkiessaan. Kuunliljojen upeat ja rehevät lehdet ovat  kuitenkin niiden paras puoli ja ne ovatkin parhaimmillaan ennen kukintaa itse kukinnan ollessa mielestäni melko toisarvoinen asia.

Tässä kahta kuunliljaa mm. pylvästuijien, pesäkuusen, nauhusten, kultahelokin ja rantakukan kanssa.

                                           

Komeakuunlilja 'Francee' (yllä). Taustalla tuoksuköynnöskuusama.

                  

Kuunliljoista on saatavilla nykyään todella paljon eri lajikkeita. Toisaalta hyvä, mutta valitettavasti runsas ja liiallinen jalostus toi mukanaan myös virustauteja lähinnä ulkomaisten taimien mukana. Tauti myös leviää herkästi työvälineiden sekä hyönteisten välityksellä. Pahimmin sen sanotaan vaivaavan kirjavalehtisiä lajikkeita. Olen myös lukenut, että virustauti voi olla jopa vuosia piilevänä ennen sen varsinaista puhkeamista. Torjunta on kuulemma myös mahdotonta kerran saastunnan saaneella kasvilla. Kannattaakin siis tarkistaa ostaessa kuunliljan kunto ja jättää jo valmiiksi heikon ja surkean näköiset yksilöt ostamatta.

Tässä kirjoukonhattu (vasemmalla) kuunliljojen kanssa. 

Tässä kirjokuunliljaa (Hosta Undulata) penkin reunassa keväällä kasvun ollessa vielä alussa.

Tässä kirjokuunlilja lähempää kuvattuna.

Jalokuunlilja 'Stiletto' on pienikokoinen, hieman hidaskasvuinen kuunlilja, joka ei vaadi paljon tilaa. Sen lehdet ovat kapeat ja lievästi aaltoilevat. Lehtien ulkoreunassa on valkoinen raita.


'Stiletto' näyttää viihtyvän hyvin melko aurinkoisessakin paikassa. 


Kuunliljat sopivat mielestäni sangen hyvin yhteen useiden perennojen kanssa. Vasemmalla kirjokuunliljaa penkin reunassa ja sen jatkona ylläkuvassa olevaa kukkivaa  'Stilettoa'.

                                    Tässä sama perennapenkki hieman eri kulmasta kuvattuna.

Hyvin usein kuunliljat ovat säästäneet minut monelta ongelmalta, kun olen hakenut perennapenkin reunaan sopivaa, yhtenäistä ilmettä antavaa ja monen kasvin kanssa yhteensopivaa kasvia. En voi sanoa olevani vähimmässäkään määrin mahdollisimman monilajisten kasvien keräilijä, vaan ennemminkin yritän luoda melko paljon samaa kasvia istuttamalla harmonisia ja rauhallisia puutarhanäkymiä. 


Kuunliljojen lehdistä saa syksyisin niiden palelluttua myös runsaasti hyvää kompostiainesta. 


Kuunliljat lähtevät keväisin melko hitaasti kasvuun ja se on niiden haittapuolia.

Kuunliljoja on erittäin helppo lisätä jakamalla. Keväällä ennen lehtien puhkeamista muutaman vuoden ikäisen juurakon voi sitä lainkaan maasta ylös nostamatta jakaa suoraan lapiolla kahtia. Syntyneeseen kuoppaan kun lisää hyvää multaa, niin kuunliljan saa kasvamaan tosi nopeasti entiseen kokoonsa.


tiistai 19. tammikuuta 2021

Lumisen luonnon kauneutta


Nyt kun talvinen maisema huuruisine puineen ja hohtavine hankineen on parhaimmillaan, on todella kiva käydä pitkillä kävelylenkeillä ja nauttia mukavasta ja raikkaasta ulkoilusäästä.


Puut ja pensaat ovat lumisessa hohtavan valkoisessa kuorrutteessaan uskomattoman kauniita.

 Osa kahdeksan kilometrin kävelylenkistämme kulkee kapean peltotien kautta.

 Liikenteeltä vapaa tie on erittäin mukava ja rauhaisa kulkea, jolloin voi täysin keskittyä luontoon ja sen kauneuteen.


Ainoastaan auringon paiste enää puuttuu.

Korkeat pylväskatajat ovat upeita lumipuvussaan.



Vanha harmaa lato.


Takaisin maantielle



Pakkasten ansiosta sain viikko sitten jäädytettyä muutamia jäälyhtyjä pihalle.