Translate

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Kärhöt ja liljat

'Warszawska Nike'

Osa pihamme jalokärhöistä on aloittanut kukintansa. Tässä alkuun muutamia kuvia yllä olevasta kaunottaresta.








 Arabella kuvassa keskellä ja alla alkaa vasta päästä normaaliin kukintavauhtiinsa.




'Dr. Ruppel' 




 Niobessa vasta yksi kukka auenneena.


Mantsuriankärhö sen sijaan alkaa olla nyt kukintansa huipulla.




Kun taas 'Etoile Violette' viinikärhö kiipeää tapansa mukaan ensin kohti tukisalkonsa kärkeä ja aloittaa vasta sitten nuppujensa availun. Aina pihamme ehdottomasti runsaskukkaisin kärhö.


Värililjat eri puolella puutarhaa aloittavat myös kukintaansa. Paljon on vielä aukeamattomia nuppuja.






















Tänään on ollut täällä meillä tosi helteinen päivä ja mittari näytti hetken jopa + 31 astetta ja ensi viikolla helteet sen kun jatkuvat.

Blogini jää nyt toviksi pienelle tauolle.

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Esittele ongelmapaikkasi - haaste

Sain jo jokin aika sitten tämän haasteen Minnalta Hiidenkiven puutarhassa-blogista seuraavanlaisin saatesanoin.

"Tämä haaste kysyy rohkeutta (ja kestävää kameran linssiä). Haasteena on esitellä pihaltasi kohta, jota hädin tuskin itsekään siedät silmissäsi.
Miksi tällainen haaste?
-Voit näyttää, että upeimmallakaan pihalla kaikki ei välttämättä ole täydellistä.
-Kun otat ongelmastasi kuvia ja esittelet sen muille, voit hyvinkin saada idean, millä ongelmasi on ratkaistu.
-Uudet silmät näkevät paremmin, eli jos et itse keksi ratkaisua, muilla on kommenteissa mahdollisuus heitellä uusia ideoita ja auttaa sinua suunnittelemaan ongelmakohdastasi täydellinen."

Meillä pihan ongelmapaikkaa ei tarvinnut todellakaan kauaa miettiä. Se nimittäin on talomme takapihan puolella oleva, tonttiamme rajaavan ojanvarren alue, jossa kasvaa muun muassa peltokortetta, ojan puolelta sinnikkäästi tontille yrittävää vuohenputkea, lehtohorsmaa ja vaihtelevasti muita rikkaruohoja. Apukeinona on ollut tonttimme puoleisen ojanreunan trimmeröinti ja osittainen rikkaruohojen peittäminen.




Nyt kun alueen reunasta on kaadettu useita isoja kuusia on alueen kuntoon työstäminen huomattavasti helpompaa ja suunnitelmat muhivat jo kivasti päässäni.


Ojanreuna peitettynä valoa läpi päästämättömillä muovimatoilla. Ei kauniita, mutta ajavat asiansa.

"Haasteen säännöt:
1. Kerro postauksessasi haasteen aloittaja (Minna / Hiidenkiven puutarhassa)
2. Tässä haasteessa on oltava joku pihasuunnitteluun liittyvä asia. Ongelmakohdan koolla ei ole väliä, mutta mitä kamalampi sitä parempi ;)
3. Haasta 1-3 täydellisen pihan omistavaa bloggaajaa.

Jos sinulla on jo täydellinen piha (tai haluat luoda meille illuusion siitä), haastetta ei ole pakko ottaa vastaan. Ja toki haasteen voi napata vaikkei sinua olisi haastettukaan. Toivon, että näemme kerrassaan upeita muodonmuutoksia sitten kun ongelmapaikat on korjattu! "

Kiitos kivasta haasteesta Minna. Nyt en tällä kerralla haasta ketään erityisesti, vaan toivon, että jokainen haluava ottaa kopin ja kertoo oman pihan ongelmakohdasta.

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Heinäkuuta mennään kovaa vauhtia

Kultahelokki

Niin, heinäkuu tuntuu menevän kovaa vauhtia eteenpäin ja mieluusti painaisin jo jarrua ajan nopealle kulumiselle. Ja koska se ei ole mahdollista, niinpä yritänkin nauttia lempikuukaudestani joka solullani.

Puutarhassa näyttää kukinnan osalta nyt tältä.


Keltakukkaisista kukkivat parhaillaan kultahelokki Oenothera fruticosa ja.....


kulta akileija 'Yellow Queen'....


 keltakukkaiset värililjat....




sekä auringontähti Telekia speciosa. Lisäksi kukkivat myös tarha- ja suikeroalpi, joista minulla ei ole kuvia otettuna.


Sinikukkaisista kukkivat puolestaan jaloritarinkannus Delphinium….



Alppipiikkiputki Eryngium alpinum….




sekä karpaattienkello Campanula carpatica.


Punakukkaisista kukkivat taasen kaksivuotinen hyvin kasvupaikalleen kylväytyvä leimurakkaus Lychnis arkwrightii…


 väriminttu Monarda didyma….


varjolilja Liliun martagon…..


 kaverinaan punakukkaiset unikot....


 palavarakkaus Lychnis chalcedonica….




tähtiputki Astrantia….


sekä vaaleanpunaiset jaloangervot. Yllä muistini mukaan sulkavaleangervo Astilbe Simlicifolia 'Sprite'....


 ja jaloangervo Astilbe arendsii 'Erika'....


keijuangervo Little Princess.


Valkokukkaisista kukkivat tämä jaloangervo, jonka nimeä en nyt valitettavasti muista....


komeasinikuunlilja Hosta sieboldiana 'Elegans'....


ja tietenkin jo edellisessä postauksessa ollut mantsuriankärhö Clematis mandshurica.


Loppuun vielä kuva jalokallioisesta Erigeron speciosus.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille.