Nyt on ollut blogeissa paljon katsauksia niin viime kevääseen, kesään, kuin koko menneeseen vuoteenkin todella kivojen haasteiden siivittämänä. Niinpä ajattelin itsekin laittaa vielä muutaman kuvan tänne blogiini viime kasvukaudelta.
Rakastan erilaisia maanpeitekasveja ja niiden värikylläistä, runsasta ja kaunista alkukesän kukintaa pihallamme. Tarharistikkiä (yllä) kylvän myös aika ajoin siemenistä.
Sammalleimu 'Candy Stripes'
Patjarikko
Japaninakileija
Tulppaanin puhtaanvalkoista kukintaa.
Malttamaton tarhuri sai viime kesänä hyvin pitkään odottaa pionin nuppujen aukeamista kukkaan.
Lumivalkoiset- ja liilat rönsyleimut ja jo kukintansa lopettaneet tulppaanit.
Tässä vaiheessa odotus jo osittain palkittiin. Pioni Karl Rosenfield kukkii Sarah Bernhardin ollessa vielä nuppuisena taustalla.
Uusittu allas-alue kesällä. Aluetta kiertävä kuunliljakasvusto peittää jo osin uuden betonikivimuurin.
Keväällä alue näytti vielä tältä.
Mieheni tekemä muurikivireunus valmistui kesäkuun alussa, mutta betonikivet sain ladottua lopullisesti paikoilleen vasta mökkiloman jälkeen syksyllä.
Graniittinen vesiaihe oli jo ennen betonikivien ladontaa valmiina paikallaan.
Ehdimme saada ostamamme paviljongin asennettua juuri ennen myöhäissyksyn sään muuttumista kylmäksi. Kuten kuvasta saattaa havaita, vieläkään ei aluetta saatu täysin valmiiksi.
Kukkivathan ne puutarhurin niin suuresti rakastamat kärhötkin loppukesää kohti mentäessä.
Keijunruusu
Lehtoängelmä
Loppuun vielä kartiovalkokuusen keväistä heleyttä.