Kärhöjen kasvatuksesta.

Blogeissa on ollut paljon kirjoituksia kärhöjen, kuin myös muiden kasvien menetyksistä viime talven kovassa ja poikkeuksellisessa säässä. Monilla menetykset ovat olleet harmittavan suuria ja ehkä myös se osittain kirvoitti minut tämän jutun tekoon samoin, kuin virinnyt kiinnostus kärhöjä kohtaan.

Kaikki kuvat ovat pihaltani vuosien varrella otettuja.

Kuten teistä blogiystävistäni niin monet varmaan jo tietävät, ovat jalokärhöt olleet aina lähellä sydäntäni. Kärhöjen kasvattajana (yli kaksikymmentä vuotta) toivoisin niiden suosion lisääntyvän entisestään puutarhoissa ja niin on onneksi muutamien viime vuosien aikana jo käynytkin.

Kärhöjen kasvatusta näet pidetään, eikä ihan täysin syyttä, hieman vaikeana, mutta kun perehtyy niiden kasvuvaatimuksiin onnistuu ainakin kestävimpien kärhöjen kasvatus mielestäni vallan hyvin poikkeuksellisia talvia lukuun ottamatta ainakin täällä Etelä-Suomessa. Ja nyt tarkoitan nimen omaan jalo-ja loistokärhöjä. Itse en ole jostain kumman syystä onnistunut valkokukkaisten jalokärhöjen kasvatuksessa. Onko se ollut pelkkää sattumaa, vai ovatko lajikkeet kenties olleet liian arkoja pihamme olosuhteisiin, jotka eivät ole parhaat mahdolliset arimpien  köynnösten kasvatukseen. Yksi syy saattaa olla myös se, että olen istuttanut uuden kärhön menetetyn kasvin paikalle ja mullassa tai kasvupaikassa on piillyt jokin perustavaa laatua oleva vika.

Kasvupaikalla ja kasvualustalla on suuri merkitys muun hoidon ohella, mutta myös tarpeeksi syvä istutus on ratkaisevan tärkeää meidän vaativissa oloissamme. Varsinkin nyt, kun viime talvet ovat olleet kasveille ja etenkin kärhöille tosi haasteellisia. Edestakaisin sahaavat kelit, eli lämpötilojen nopeat vaihtelut vesikelistä koviin pakkasiin, haittaavat kasvia kuin kasvia. Ja juuri näistä edellä mainitsemistani syistä kärhön syvään istuttaminen on mielestäni yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein asia.

Jalokärhöjen  maanpäälliset versot paleltuvat hyvin usein talven aikana, mutta tarpeeksi syvään istutettuna, maan alta kasvaa kevään edetessä uudet versot, joiden kasvuvauhti aina yllättää minut.

Aloitan uuden jalokärhön kasvatuksen nykyään hyvin usein istuttamalla clematiksen ensin ruukkuun kesän ajaksi. Jos kärhö kasvaa jo valmiiksi sopivaan ruukkuun istutettuna voin hoitaa sitä myös siinä. Syystä, että näin kasvia on helppo kastella ja lievästi lannoittaa samalla, kun kastelee muutkin ruukkukasvit. Sen kasvua ja kuntoa on myös mielestäni helpompi seurata näin menetellen. Kärhöt ehtivät myös kesän aikana kasvattaa melko hyvät juuret elokuun lopun varsinaista kasvupaikalle istutusta odotellessa.

Istutuksen yhteydessä kannattaa katkaista ( niin vaikealta kuin se tuntuukin etenkin kukkivan yksilön ollessa kyseessä) myös versot lyhyiksi noin 20- 30 senttisiksi, koska näin kärhö siirtää energiansa juuriston vahvistamiseen kukinnan sijasta. Leikkauksen voi uusia muutaman kerran kesässä ensimmäisen lehtiparin yläpuolelta. Näin lehtihankaan kasvaa luonnollisti kaksi uutta versoa. Kukinnasta ei pääse nauttimaan, mutta se korvaantuu seuraavina kesinä.

.
Tässä minun tapani, mahdollisimman lyhykäisesti selostettuna, istuttaa jalokärhöt syyskesällä  lopulliselle kasvupaikalleen

• kaivan maahan noin kuusikymmentä senttiä syvän ja suunnilleen saman levyisen  kuopan.
• laitan kuopan pohjalle noin 10-15 sentin kerroksen soraa tai pieniä kiviä salaojitukseksi.
• tässä vaiheessa voi kuopan pohjalle laittaa mullan sekaan myös jotain hidasvaikkutteista lannosta esim.palanutta hevosenlantaa. ( sarvilastukin käy mainiosti). Lisään sitten istutuskuoppaan hyvälaatuista multaa, jota voi hautessaan keventää lähelle maan pintaa tulessa esimerkiksi karkealla soralla.
• kastelen istuttamani taimen hyvin ja irrotan varoen kasvatusruukusta
• istutan kärhön 30 sentin syvyyteen multaan, eli paakun yläreuna jää 30 sentin syvyyteen maan pinnasta laskien. Kauemmaksi pohjoisen mentäessä kannattaa istuttaa vielä syvenpään.
• kuopan reunalle voi myös istutusvaiheessa halutessaan laittaa sopivan pituisen muoviputken pätkän, jonka kautta kastelemalla vesi ja veteen sekoitetut ravinteet menevät sinne minne niiden pitääkin mennä eli juuristoon.
• en täytä kuoppaa heti istutuksen jälkeen täyteen mullalla, vaan lisään multaa sitä mukaa, kun versot  kasvavat pituutta
• kuopan täytyttyä  kärhön tyvelle kannattaa laittaa vielä noin 10 senttiä karkeaa hiekkaa tai soraa. Viime vuosina olen käyttänyt lecasoraa, mutta sora ajaa saman asian. Sora ehkäisee lakastumistautia.Vesi kulkeutuu kasteltaessa nopeasti syvemmälle, eikä juurenniska ole pitkään märkänä.
• kastelen taimen vielä lopuksi hyvin ja pyrin huolehtimaan kastelusta säännöllisesti koko loppukesän ja kunnes taimi on kunnolla juurtunut. Kunnolla juurtunut ja hyvän juuriston kasvattanut jalokärhö kestää jo huomattavasti paremmin kuivuutta.
• jokin matala maanpeitekasvi tai perenna istutettuna kärhön juurelle estää liiallista maanpinnan kuivumista ja suojaa liialliselta kuumuudelta.
• yksi mielestäni tärkeä seikka tulee vielä lopuksi, eli kannattaa aina istuttaa, jos se vain suinkin on mahdollista kärhö kohopenkkiin, silloin myös multa saa olla koostumukseltaan raskaampaa ja se pidättää kosteutta sopivasti. Kohopenkin tulisi  tiivistämisen jälkeenkin olla noin 40 cm korkea.

Minulla suurin osa kärhöistä on istutettuna muurikivipenkkeihin, jossa ne viihtyvät hyvin niin havujen kuin muidenkin perennojen kanssa.

Kastelu ja lannoittaminen on yksi työläin osa kärhöjen kasvatuksessa. Ilman niitä kukinta saattaa ainakin tiettyjen lajikkeiden osalta jäädä harmittavan vähäiseksi. Olen pannut  myös merkille, miten melko sateisenakin kesänä, jollei sade ole jatkuvaa, kärhöt jaksavat kukoistaa edellyttäen tietenkin myös välillä  niin lämpöä kuin auringonpaistettakin.

Lannoitan kärhöjä pääasiassa veteen sekoitettavalla täyslannoksella ohjeen mukaan, josta kärhö saa  helposti tarvitsemansa ravinteet kukintaan ja kasvuun. Keväisin, en kuitenkaan joka vuosi, lisään kärhön tyvialueelle kompostimultaa. Mullan lisäyksen jälkeen laitan kärhön tyvelle jälleen reilun kerroksen lecasoraa.

Kärhön sanotaan viihtyvän, kun  jalat ovat varjossa ja pää auringossa. Ja kuten jo edellä mainitsin, kannattaa köynnöksen juurelle istuttaa jotakin matalaa perennaa tai maanpeitekasvia, jonka juuristo ei kuitenkaan saa olla liian voimakas ja haitata näin itse kärhön kasvua.

Myös puolivarjoisen kasvupaikan sanotaan olevan paras ainakin jalo- ja loistokärhöille.

Olen myös tehnyt yllätyksellisen huomion etenkin lämpimän ja helteisen kesän ollessa kysymyksessä. Kukinta näet on ollut kasvin varjoisemmalla puolella runsaampaa ja kukkien värit myös luonnollisesti pysyvät kauemmin kirkkaina.

Pidän kärhöistä myös siinä mielessä, että ne vievät vähän tilaa puutarhassa ja sopivat hienosti havujen ja muiden perennojen kanssa samaan penkkiin kunhan niitä ei istuta ihan kärhön välittömään läheisyyteen. Usein näkee kärhöjä istutettavan talojen seinustoille, joka ei välttämättä ole niille se paras kasvupaikka varsinkaan, jos paikka on hyvin aurinkoinen ja kasvualusta vielä lisäksi kuivahko. Taivaalta satava vesikään ei pääse niitä kastelemaan.

Meillä lähes kaikki jalokärhöt kasvavat kehittämissämme puusaloissa, joihin on porattu tasaisin välimatkoin reikiä eri puolille salkoa poikittain kulkevia tappeja varten. Tukilangat kulkevat poikittaistappien kautta ristiin rastiin salon kärkeen ja versot tukeutuvat lankoihin sitä mukaa kun kasvavat ylöspäin. Itse salko on upotettu metalliseen tolppajalkaan ja näin salko luonnollisesti kestää pidempään lahoamatta. Itse  pinnat on käsitelty ulko-olosuhteita hyvin kestävällä maalilla.

Kärhöt pitävät yleensä kalkkipitoisesta kasvualustasta, mutta  se ei oman kokemukseni mukaan ole kuitenkaan oleellisen tärkeää.

Kukkien värisävyt muuntuvat valon mukaan ja vanhetessaan.

Muutamia kärhöjä olen istuttanut ihan vierekkäin. Tässä Ville de Lyon ja (oikealla) virolaista alkuperää oleva Piilu. Kuva on muutaman vuoden takainen ja Piilun menetin mitä ilmeisemmin haasteellisen viime talven takia. "Villen" kohtalo on vielä avoin, sillä se nosti vain muutaman verson maanpintaan aivan viime kesän lopulla. Nämä kaksi olivat ihastuttava pari kukkiessaan.

'Etoile Violette'Viticella- ryhmä

Kärhöjen kukintaan minun ei ole näiden yli kahdenkymmenen vuoden aikana tarvinnut totaalisesti pettyä kertaakaan. Kukinnassa on tietenkin saattanut olla vaihtelua hieman kesän mukaan.

Jalokärhöjen leikkauksesta en ole koskaan kantanut minkäänlaista huolta. Olen leikannut kärhöjäni sekä syksyllä että keväällä. Kärhöt jaetaan kuitenkin virallisesti kolmeen leikkausryhmään, eli varhain kukkivien, suurikukkaisten ja uusilla versoilla kukkivien ryhmään.

Muutamia jalokärhöjä tiedän menettäneeni heti alkuunsa silkan huolimattoman hoidon johdosta, mutta asiasta olen voinut syyttää vain itseäni. Yleensä syy epäonneen ja kasvin menetykseen on ollut liian vähäinen ja riittämätön kastelu. Juuristo ei ole kehittynyt tarpeeksi vahvaksi talvea vastaan.

Asia, josta en koskaan tingi hoidon suhteen, on riittävän ajoissa tehty syyslannoitus. Mieheni hoitaa lannoituksen, joka pyritään antamaan jo elokuun puolessa välissä. Kastelulannoittamisen lopetan myös kasvin tuleentumisen takia hyvissä ajoin, eli viimeistään elokuun alussa tai jopa aiemmin.

'Pink Fantasy'

Kärhöjen kasvatuksesta on onneksi nykyään jo melko hyvin tietoa saatavilla, mutta kokemus antaa ehkä lopulta sen parhaan oppinsa.

Rouge Cardinal ja The President

Kuten aiemminkin olen sanonut, niin vaikka tekisi kaiken voitavansa kärhön viihtymisen ja menestymisen eteen, tulee väistämättä vuosien varrella myös menetyksiä. Lakastumistauti on yksi pahimpia kärhön vihollisia ja se on tyypillinen suurikukkaisten kärhöjen riesa. Sen aiheuttaa sieni, jonka nimeä en nyt muista ja se tarttuu kasvin versoihin mullan pinnan tuntumasta. Itse lakastuminen alkaa onneksi latvaosasta, jolloin sen huomaa helpommin.

Saastuneet versot kannattaa välittömästi poistaa maata myöten ja polttaa. Tämäkään ei  usein auta ja olen huomannut, että ennemmin tai myöhemmin saastunnan saanut kasvi saattaa lopulta menehtyä ja ainakin silloin, jos tauti uusii saman kesän aikana.

Lakastumistautia lukuun ottamatta kärhöni ovat säästyneet hyvin muilta taudeilta.

Meillä osa kärhöistä aloittaa kukintansa melko myöhään ja parantaa sitä loppukesää kohti mentäessä. Ylläoleva  Viticella- ryhmään  kuuluva 'Madame Julia Correvon' ei kuitenkaan kuulu niihin.

Yksittäisien kukkien kauneutta.

'Dr Ruppel '

Tässä suttuisessa kuvassa lehdet jäävät kukkiin nähden toiseksi.

Kannattaa muistaa myös se seikka, että  etenkin epäsuotuisan kasvukauden tai talven jälkeen jalokärhöt saattavat olla täysin ilmaantumatta ylös maasta ja nyt maltti onkin tässä tapauksessa valttia. Ei ole nimittäin mitenkään tavatonta, että kärhö saattaa pitää kaksikin vuotta kasvutaukoa ilmaantuakseen sitten taas esille. Tästä minulla on aika paljon kokemuksia.

Vielä lisäyksenä edellisiin..... älä istuta kärhöä koskaan parantamattomaan savimaahan. Parantamattomaan savimaahan syvälle kuoppaan istutettu kasvi menehtyy takuuvarmasti.

Kannattaa myöskin suosia eri ryhmiin kuuluvia kärhöjä. Tässä Diversifolia - ryhmän tiukukärhö 'Arabella' , jonka kukintainto on aivan uskomaton. Se menestyy I-V vyöhykkeillä. Omani luulin jo menettäneeni viime  keväänä,  mutta syyskesällä se suureksi riemukseni työnsi muutamia versoja esille.


Toivottavasti edes joku sai tästä intoa kärhöjen kasvatukseen. Sitä ainakin kovasti toivon. Periksi ei kannata antaa myöskään niiden, jotka ovat kokeneet kasvatuksessa karvaita menetyksiä. Menetyksiä tulee,  mutta tuleehan niitä eteen myös muiden kasvien osalta. Kärhöt ovat ihania kukkiessaan ja niiden puutarhaan mukanaan tuoma  kauneus ja väriloisto palkitsevat mielestäni kasvattajansa kymmenkertaisesti niiden eteen uhrattuun aikaan verrattuna.

Sydämellisesti tervetuloa blogini uudet lukijat Pirkko, Gitta, Tiiu, Ronja, Tellu ja Jessi