Translate

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirja-haaste

Sain tämän kivan haasteen viime kuussa Viherrilliltä Viherrillin puutarha-blogista.
Haasteen säännöt ovat seuraavat:

Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa 7 päivän ajan ja tee siitä postaus. Kerro postauksessasi kuka sinut haastoi ja haasta puolestasi kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen.

Maanantai:


Tänään nautin ja olen kiitollinen keijuruusun ihanasta tuoksusta ja runsaasta kukinnasta. Ruusu on saanut alkunsa pienestä versonpätkästä ja vuosien varrella se on saavuttanut jo melkoiset mittasuhteet. Vaikka kesä on ollut osittain melko kolea niin ruusua se ei näytä haitanneen.


Tiistai:


Olen kiitollinen, että huvimajamme kunnostustyöt ovat edenneet ilahduttavasti lähes päivittäisistä sadekuuroista huolimatta ja kaikki kaiteet ovat nyt valmiit asennettaviksi paikoilleen.

Keskiviikko:


Iloitsen Bougainvillean eli ihmeköynnöksen kukinnasta parvekkeellamme. Kukka on ollut minulla nyt kolmatta kesää ja olen kiitollinen, että se on talvehtinut viileässä ongelmitta ja lisäksi palkitsee huolenpitoni näin kauniisti.


Torstai:


Tänään kultahelokki on aukaissut runsaasti kauniin keltaisia kukkiansa kasvimaan kasvulavassa ja olen kiitollinen henkilölle, jolta sain tämän upean kukkijan.


Perjantai:


Tomaatit ja kurkut alkavat olla jo hyvässä kasvussa. Olen tosi iloinen ja kiitollinen, että omistan kasvihuoneen, jossa voin kasvattaa näitä terveellisiä loppukesän herkkuja.


Lauantai:


Pionien kukinta on jatkunut tosi pitkään ja olenkin kiitollinen, kun voin nauttia ja ihastella niiden puutarhaan tuomasta kauneudesta ja hehkusta.

Sunnuntai: 


Terassimme sai uuden Kaisla-öljy käsittelyn pintaansa. Viime kesänä sama käsittely tehtiin eka kertaa. Väri näyttää kuvassa melko siniseltä, mutta oikeasti se on harmaa. Olen kiitollinen että saimme kolme sateetonta päivää, jotta käsittely saatiin tehtyä.


Haastan seuraavat blogit puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirjan pitoon.

Päiväpesän elämää
Unelmia ruusuista
Kaupunkilaistyttö muutti maalle





43 kommenttia:

  1. Upealle näyttää. Mahtavat tomaatit! Minulla ovat ihan ruipeloita noihin verrattuina. Vau! Ihana bougainvillea. Kukkaisaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunista. Teille tulee niin kaunis huvimaja. Ja nuo tomaatit - wow! Hauska haaste. - Aurinkoista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Sinulla on niin uskomattoman siisti ja kaunis puutarha. Ja tuollaisen kasvarin ottaisin itselleni vaikka heti.
    Sain myös tämän kivan haasteen, johon on tarkoitus lähiaikoina vastata.

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihania kiitollisuuden aiheita sinulla onkaan, tuli oikein melkein vedet silmiin ilosta! Kesä ja piha on täynnä kiitollisuutta ilman muuta! Tätä ihanuuttahan koko talven odottaa! Tomaattisi näyttävät tosi terhakoilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Saila.
      Tomaatit kylvin tosi myöhään ja siihen nähden ovat ihan hyvin kasvaneet ja muutama raakilekin jo on.

      Poista
  5. I loved your terrace and gazebo! The weather is awful and I think when the summer starts :-) Great work!

    VastaaPoista
  6. I loved your terrace and gazebo! You grow bougainvillea, is it hard to store it in winter? The weather is awful this summer :-( very cool.
    Have a nice day!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks. Bougainvillea is a little bit challenging to store. I keep it in a kitchen windowsill and water it just a little. The weather was really warm last weekend at least in the southern Finland. Have a pleasant week .

      Poista
  7. Upeaa kukintaa puutarhassasi - niin ruusuissa, pioneissa kuin kultahelokeissakin. :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos haasteesta. Hyppään siihen mukaan, en ehkä vielä tällä viikolla mutta vähän myöhemmin.

    VastaaPoista
  9. Niin kaunista on puutarhassasi upea huvimaja tulee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva.
      Huvimajassa on vielä paljon tehtävää ja maalaamista.

      Poista
  10. Miten levollisen näköinen, siisti puutarha sinulla onkaan, kaunis kasvari, tyylikäs terassi ja upea huvimaja, ja kauniita kukkijoita! Noista voi ollakin kiitollinen:)

    VastaaPoista
  11. Kiitos haasteesta!!! Saan olla kiitollinen niin monesta asiasta, joten haaste on helppo ottaa vastaan. Kiitos :)

    VastaaPoista
  12. Jee - ihana haaste otetaan ilolla vastaan! Paljon löytyy kiitollisuuden aiheita, joten pitää koittaa postata järkevän mittainen eepos :)

    VastaaPoista
  13. Onpa kaunis huvimaja! Paljon mukavia juttuja viikon varrelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti saamme huvimajan edes osin kunnostettua vielä tänä kesänä.

      Poista
  14. Onpas keijunruusussa kukkia! Minulla on myös samaa ruusua, näyttää leviävän vähän joka suuntaan. Paljon kivoja oleskelupaikkoja; terassi, huvimaja, parveke ja kasavihuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, että keijunruusu olisi ennen kukkinut näin runsaasti.
      Kaikissa mainituissa on kiva viettää aikaa.

      Poista
  15. Minä olisin kiitollinen jos minulla olisi tollainen terassi. Mutta kun ei ole vielä minkäänlaista. Hieno on ja ideana upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassia ja miten se toteutettaisiin, jouduttiin miettimään pitkään, sillä talomme on erkkereineen sellainen, ettei siihen oikein tuntunut mikään normi ratkaisu sopivan. Emme myöskään halunneet liikaa peittää pelloille avautuvaa näkymää. Lopulta aikamme terassia, kaiteita ja pylväikköjä paperille hahmoteltuamme alkoi lopputulos selvitä.
      Kiitos.

      Poista
  16. Olet sinä todellakin viherpeukalo, kun katsoo kasvejasi! Ihanan näköistä puutarhassasi. Kaunis kiitollisuushaaste, oikein hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaste on kyllä kiva. Usein sitä tuijottaa vain pihan ja puutarhan ongelmakohtia ja ne jo olemassa olevat hyvät puolet tahtovat unohtua.

      Poista
  17. Hieno haaste, puutarhassa on paljon aihetta kiitokseen. Upeita kukkijoita ja valtava keijuruusu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti ihan joka puutarhasta löytyy hyvin paljon ilon aiheita. Ne on mukava tuoda esille muistutuksena niin itselle, kuin myös muille tämän haasteen myötä. Toivottavasti haaste tulee kiertämään mahdollisimman monessa puutarhassa.

      Poista
  18. Kiitollisuudessa onkin haastetta kylliksi - viime aikoina on liikaa tullut murehdittua sadetta ja kylmyyttä. Meillä on kuitenkin upea ilmasto, jossa ei esiinny sellaisia rajuja ilmiöitä, kuten uutiset ovat kertoneet muualta. Olkaamme siis kiitollisia tästä raikkaasta ja puhtaasta ilmastamme, kesäsateesta ja auringon pilkahduksista.

    Teillä puutarha ja sen elementit ovat loistavassa kunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, meillä on tosiaan paljon kiitollisuuden aiheita ja Suomi on lisäksi vielä suhteellisen turvallinen maa asua moneen muuhun maahan verrattuna.

      Poista
  19. Puutarha tarjoaakin paljon kiitollisuuden aiheita!
    Miten olet muuten hoitanut Bougainvilleaa, että saat se uudelleen kukkimaan?

    VastaaPoista
  20. Näin on.
    Ihmeköynnöstä kastelen aina keitetyllä ja jäähdytetyllä vedellä. Tänä kesänä olen lannoittanut lannoitepuikkojen sijasta kukkaa puutarhan täyslannoitteella ja ilmeisesti tästä johtuen se on intoutunut nyt kukkimaan runsaasti.

    VastaaPoista
  21. Kiitos osallistumisestasi tähän haasteeseen Kruunu Vuokko <3

    VastaaPoista