Translate

torstai 23. marraskuuta 2017

Ruusukranssi suodatinpaperista.




Netissä ja muutamissa blogeissa on ollut kuvia ja ohjeita suodatinpapereista tehdyistä kivoista ruusukransseista ja pitihän sitä itsekin kokeilla.


Kranssiin voi myös asentaa halutessaan pienet patterivalot ja ripustaa ikkunaan. Terälehdille voi myös suhauttaa hieman hopea- tai kultasprayta. 

Jos tällaisen kranssin teko kiinnostaa niin tarvitset:

-suodatinpusseja ja nitojan....





sopivan kokoisen pyöreän muotin ympyröiden tekemiseen ja valmiin kranssipohjan. Minä käytin vanhaa, käytössä ollutta  kranssipohjaa, joka on valmiiksi halkaistu.



Liimapistooli on mainio apu kukkien kiinnitykseen, jos sellaisen sattuu omistamaan.


Asetin aina kolme suodatinpaperia päällekkäin ja piirsin ympyrät pyöreää muottia apuna käyttäen. Minulla paperille mahtui kolme ympyrää. Nidoin jokaisen ympyrän keskelle niitin.....



ja leikkasin ympyrät irti. Nämä kaksi vaihetta kannattaa tehdä sarjatyönä. Suodatinpaperiympyröiden tarvittava lukumäärä riippuu kranssin koosta.
Sitten vain ruttaamaan yksi kerros kerrallaan paperia. Minulla siis ympyröissä aina kuusi kerrosta. Jos haluat muhkeampia ruusuja lisää haluamasi määrä kerroksia.


Tässä muutama ruusu jo valmiina. Sitten onkin enää jäljellä ruusujen liimaus kuumaliimalla kranssipohjaan. Varoituksen sana on tässä kohdin paikallaan. Liima on todella kuumaa, joten kannattaa olla todella tarkkana, ettei polta sormiaan.


Mukavaa loppuviikkoa kaikille.

45 kommenttia:

  1. Oi kun kaunis kranssi tuli.
    Taidan minäkin kokeilla. Kiitos. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Valot kranssissa näyttäisi hienolta!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kranssi. Pitäisi joskus kokeilla. Kiitos ohjeesta. :)

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis kranssi. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kranssi. Kiitos ohjeesta, olisi kiva kokeilla tuota. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Noista ruusukkeistahan voisi tehdä vaikka mitä! Ihana idea, kiitos sen jaosta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ja kokoa voi vaihdella mieltymyksen ja käyttötarkoituksen mukaan.

      Poista
  7. Wow ihanko totta suodatinpapereista ? Ei olisi ikinä arvannut ekaa kuvaa katsomalla ellei olisi lukenut otsikkoa ja tekstejä 🙂Upea juttu !

    VastaaPoista
  8. Hiano tuli ja piänellä virittelyllä saa mitä erilaasimpia versioota. Oon kans törmänny muutaman kerran netin syäveris tuallaasehen kranssihin, mutten oo sitte ajatellu kuinka se käytännös toteutetahan. Nyppä tiärän.

    VastaaPoista
  9. Kiva idea ja kaunis kranssi tuli!

    VastaaPoista
  10. Siitä tuli kaunis kranssi,varmaan on kivan näköinen valojenkin kanssa.
    Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  11. Voi miten tulikin upea kranssi, niin kaunis♥ Mukavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
  12. Kaunis!❤️
    Viime vuonna innostuin näitä itsekkin tekemään.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä kivoja.
      Mukavaa lauantai-illan jatkoa sinulle.

      Poista
  13. Kaunis kranssi!
    Ystäväni teki noita viime jouluna myyntiin monen värisenä ja kokoisena. Minulle hän antoi samanlaisen, jonka sinä olet tehnyt. Värillisiä hän teki serveteistä. Vanhoista kirjoista ja lehdistä tulee myös todella hienoja kransseja samalla tekniikalla.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kirjansivuista tehtynä etenkin on tosi kivan näköinen.
      Mukavaa lauantai-illan jatkoa Between.

      Poista
  14. Niin kaunis kranssi tulikin!
    Pitäisi kokeilla kyllä, on niin mielenkiintoisen näköinen.

    VastaaPoista
  15. Hieno kranssi. Kiitos selkeistä ohjeista <3

    VastaaPoista
  16. Ei ikinä uskoisi, että suodatinpaperista saa jotain noin kaunista.

    VastaaPoista
  17. Kaunis kranssi! Ja kiitos ohjeista, jos minäkin innostuisin...

    VastaaPoista
  18. Kaunis tuli sinun kranssistasi. Minä olen ihan hurahtanut näihin ja olenkin niitä tehnyt todella paljon. Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa.
      Muun muassa sinun blogissasi minä aina näitä kransseja ihastelin.

      Poista
  19. Eikös ole kivaa askartelua?! Tein viime jouluksi tuollaisen, liimasin lisäksi jonkusen helmen koristeeksi ja patteriledit joukkoon. Styroksirenkaaseen koversin kolon patterikotelolle. Tuli kiva!

    VastaaPoista
  20. Totta.
    Helmet kranssissa näyttävät varmaan kauniilta. Valosarja on tarkoitus laittaa jossain vaiheessa kunhan ehtii.

    VastaaPoista
  21. Kaunis kranssi. Kiitos ohjeesta! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  22. Kaunis kransii ja kiva kun annoit ohjeen!

    VastaaPoista
  23. Kiva kranssi ja helpolta se aina näyttää kunnes alkaa itse tekemään. Mutta kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista