Translate

torstai 11. heinäkuuta 2019

Puutarhassa



Tänä kesänä tämä The President -jalokärhö yllätti ehtimällä kukkaan hieman aikaisemmin kuin samassa tuessa kasvava Rouge Cardinal. Yleensä se on ollut hieman hitaanpi ja jäänyt muutenkin kukinnassa kakkoseksi. Se näiden jalokärhöjen kasvatuksessa on aina niin mielenkiintoista, että koskaan ei näköjään voi tietää miten kukinta lopulta menee.





Ihastelen aina kärhöjen upeita heteitä.


Tässä on aika uusi  tulokas puutarhassa. Pitäisi käsitykseni mukaan olla 'Westerplatte'. Huolimaton puutarhuri on kadottanut jonnekin juurella olleen nimilapun. Alkaa näköjään ote lipsumaan ikävästi.






Kuin punaista samettia. Tämän kaunottaren 'Rouge Cardinal' kukkia en lakkaa ihastelemasta.





Mantsuriankärhö ja …..


Arabella alla




 Virolaista alkuperää oleva jaloste eli 'Piilu'.


Viinikärhö 'Etoile Violette' on tapansa mukaan kiivennyt korkealle. Yhtään kukkaa se ei ole vielä aukaissut.


Miss Bateman;in juurelle istutin siemenestä kasvattamani ryhmäsamettikukat suojaamaan kärhön juuristoa liialliselta kuumudelta ja paahteelta.


Kaikki neljä kuvassa näkyvää kärhöä on istutettu siirteestä tähän laajennettuun penkkiin.


Riippahernepuu penkin keskellä sanoi sopimuksensa irti ja uusi onkin hankintalistalla. Keväällä se teki lehdet täysin normaalisti, mutta helteiden jälkeen se näyttää tältä.


Jalopähkämö alkaa olla kauneimmillaan. Vasemmalla vieressä loistosalvia.


Saman penkin toisessa laidassa siemenistä suoraan kasvupaikalle kylvetyt kosmoskukat. Kukista ei ole vielä havaintoakaan.


 Liljat jatkavat iloista kukintaansa.
















Ei mikään esimerkillinen väriyhdistelmä.


Palavarakkaus 


Mustialanruusu 'Rosa Minette' on pensasruususuosikkini.



Laventelit talvehtivat hyvin kasvimaan lavakauluksessa


Alppipiikkiputket


Omenoitakin tulee ihan kivasti


Kaukasianmaksaruoho 


Tähtiputket


 Jaloritarinkannukset vielä kerran. Nyt täydessä loistossaan.



Keltamaksaruoho 'Sedum acre'.


  Sormustinkukan taimia on taas putkahdellut penkkeihin. Nämä saivat nyt armon jäädä jatkamaan kasvuaan.


Orvokin siementaimia nämäkin.


Tuoksuherne


Syyshortensia Wim's Red kasvihuoneen vierustan lankkupenkin kulmauksessa.


Kolmessa penkin muussa kulmauksessa jaloangervot aloittelemassa kukintaansa.


Viime syksynä hankittu purppuraheisiangervo 'Little Devil' yhdessä penkin kulmauksessa jaloangervojen kanssa.


Lankkupenkin oikeanpuoleinen kulkusilta sai köysikaiteet pari viikkoa ennen juhannusta.


Tässä kuva  hieman lähempää.


Loppuun vielä kuva mieheni tekemästä riippumattotelineestä.

Kuvamaraton näytti tulevan taas tästäkin postauksesta. Mukavaa kesän jatkoa kaikille viilentyneistä säistä huolimatta.

18 kommenttia:

  1. Taitava mies, kun rakentaa riippumattotelineen.
    Harmi sinun riippahernepuutasi. Menetyksiä tulee joskus ja aina ei tiedä syytä menetyksille.
    Nuo suuret kärhösi ovat näyttäviä.

    VastaaPoista
  2. Viileää on tosiaankin! Kävin äsken kuvaamassa pihalla. 6 astetta oli! Se ei ole paljon heinäkuussa. Kärhöissä on kyllä näyttävät kukat. Tuli vahvistus yhdestä kuvastasi omalle epäilylle: yksi kotipihani maksaruohoista on keltamaksaruoho. Kuvassa näyttää ihan samalta kuin omani.

    VastaaPoista
  3. Niin ihanat kukkapaljoudet että ihan päätä huimaa 💜 Upeat kärhöt.

    VastaaPoista
  4. Näitä ei vaan väsy katsomaan! Kiitos myös laajemmista kuvakulmista, kun itsellä pää pörisee suunnitelmista, on hyvä nähdä inspiraatioon kokonaisuuksia toisilta. Kuten olen moneen kertaan sanonut, minua kiinnostaa kovasti kukkien ja puuvartisten kasvutapa. Sinun kärhösi ovat iih ihania!!

    VastaaPoista
  5. Niin siistiä ja kaunista. Upeaa kukintaa. Meillä voi tuollaisesta kukinnasta vain haaveilla myrskyn jälkeen. Sadetta ja kylmää on riittänyt.

    VastaaPoista
  6. Teillä näyttää kauniin kesäiseltä, ihanasti kukkii! Kärhösi ovat valtavan kauniita!
    Meillä viileä sää on hidastanut kukintaa todella paljon. Liljoista on auki ainoastaan pari, ja vaikuttaa vahvasti siltä, etteivät ne suostu avautumaan ennen kuin sää tästä lämpenee. Jaloangervot näyttävät nekin kaipaavan aurinkoa ja kieltäytyvät kukkimasta, kärhöistä puhumattakaan. Vähään tyytyväiset kuunliljatkin pitävät nuppunsa vielä tiiviisti supussa, ja minä tallustelen villasukat jalassa ja mietin, pitäisikö laittaa takkaan tuli :) Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  7. Oi miten upeita nuo kärhöt! Tänään juuri katsoin miten kärsineeltä oma jalokärhöni näyttää ruusun valtaamassa penkissä. Se jaksoi tehdä vain muutaman kukan. No, ensi kesänä täytyy kokeilla uudelleen kun saan penkin siivottua kuntoon. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  8. Niin kaunista, kyllä näitä katsoo mielellään!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Sinun puutarhasi on niin kaunis ja runsaskukkainen. Kosmoskukka on itse asiassa todella hieno ilman kukkiakin. Toki ne kukat ovat toivottavia, mutta myös lehdistö on kauniin pörheä.
    Rouge Cardinal on upean värinen. Taitaa kuulua tällä hetkellä suosikkikärhöihini.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  10. Oi miten on kaunista katseltavaa, ihana puutarha :)

    VastaaPoista
  11. Kaunis on puutarhasi!
    ihana tuo köysikaide:)
    hmmm:)) mahtavan tolkku/riippukeinu-teline:)
    Kyllä kelpaa päivää paistatella:)) (kunhan lämpenis ,hiukan,)
    oikein mukavia kesäpäiviä,;)

    VastaaPoista
  12. Runsasta, loisteliasta kukintaa! Minullakin 'The President' pääsi yllättämään tänä vuonna; se on moninkertaistanut versojensa määrän viime vuodesta ja lähti ensimmäisten joukossa keväällä kasvuunkin. Nuppuja on valtavasti, joten pian on ihanasti kukintaa. Mantsuriankärhö ja 'Arabella' ovat sinulla upean näköisiä! Minä en kyllä väsy katselemaan kärhökuvia varmaan milloinkaan :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Kaikki kukkivat upeasti. Teillä on varmaan satanut edes jonkun verran?
    En ole vielä uskaltanut ryhtyä kokeilemaan jalokärhöjä🙈pidän niitä itselleni liian haastavina.

    VastaaPoista
  14. Beautiful garden, gorgeous flowers.
    Have a nice weekend
    Maria

    VastaaPoista
  15. Ihana puutarha ja nuo kärhöt onupeat. Asutteko millä vyöhykkeellä? Ja kuinka istutat ja hoidat kärhöt kun ne on noin suuret ja upeat? Olen yrittänyt kasvattaa kärhöjä mutta huonolla menestyksellä, pitäisi varmaan perehtyä paremmin niiden istuttamiseen ja hoitoon, me asutaan Keski-Suomessa nelosvyöhykkeellä, kait niiden pitäisi täälläkin menestyä. Terkuin Anne

    VastaaPoista
  16. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista