Translate

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Taimikuulumisia



12.3 kylvämistäni kelloköynnöksistä osa iti nopeasti ja osassa taas taimipotit ammottavat edelleen  tyhjyyttään eikä ainakaan vielä mullan pintaan ole noussut lupauksia antavia siemenkoukkuja. Kaikkiaan kahdesta siemenpussista kasvuun lähteneitä taimia on nyt yhdeksän kappaletta. No onhan se toki tyhjää parempi.


Muutama päivä myöhemmin kylvin ensi kertaa siniviolettikukkaisten kelloköynnösten lisäksi myös valkokukkaista  kelloköynnöstä. Katsotaan onnistunko saamaan niistä yhtään ainoaa itämään. Hieman pahalta alkaa näyttää.


Sitten tomaatteihin. 12.3 tehdyt kylvöt onnistuivat hyvin. Kylvin kaksi siementä aina yhteen siemenpottiin. Lajikkeina minulla on tutut 'Sparta' F1, Supersweet 100 F1 ja 'Gardeners Delight'.  'Olivade' F1, 'Shirley'F1 ja Hildares taas puolestaan ovat uusia ennen kokeilemattomia lajikkeita.

'Olivade' on lähinnä kasvihuoneviljelyyn tarkoitettu luumutomaatti.

'Sirleyn' taas kerrotaan olevan monien suosikki. Sen sanotaan tuottavan tasaisia, punaisia ja hyvin härmän kestäviä keskikokoisia tomaatteja. Aikainen ja satoisa lajike kasvihuoneviljelyyn.

Hildaresken puolestaan sanotaan kypsyvän hyvin varhain ja antavan erittäin runsaan sadon. Tomaattien luvataan myös olevan halkeilemattomia.


Kylvin myös yhden pussillisen 'Inspire Pink' pelargoniaa. Kuva yllä. Ne lähtivät tapansa mukaan ilahduttavan nopeasti kasvuun.

Tällä viikolla aurinko on hellinyt ihanasti lähes joka päivä ja varjolämpötilakin kiivenneet parhaimmillaan + 11 asteeseen. Olenkin siistinyt hieman kukkapenkkejä, vaikka suurimman osan putsauksesta tapani mukaan teinkin jo syksyllä. Lisäilin samalla varastoimaani pussimultaa talven jäljiltä hieman kuopalle menneisiin penkin kohtiin. Haravoin myös nurmikolta puista tuulessa sinne lentäneitä roskia ja haketin keräämiäni kuusenkäpyjä.


Käpyhake on mielestäni mitä parhainta katetta havujen, rodojen ja jopa jaloangervojen juurelle. Käytän sitä myös pensasaitojen reunalla rikkoja estämässä. Eilen haketimme mieheni kanssa myös tonttimme sähkölinjan alta kaadettujen puiden oksia hieman jämerämmällä oksahakettimella ja kasasimme odottamaan aina kulloinkin tarvittavaan käyttöön.


Mukavaa alkanutta viikonloppua kaikille. Koetetaan pysytellä terveinä ja koronaviruksen ulottumattomissa.

45 kommenttia:

  1. Taimisouvia ja puutarhatöitä tääläki :) Sun kelloköynnökset onnistuuvat hyvi. Mullon tällä hetkellä kolome "kunnollista" tainta. Lisäksi muutama jurottava koukku. Pelargooniootaki kouliin. Non yllättävän helappoja, vaikkei mulla iha joka siämen ny itänykkää. Ihanan näkööstä käpyhaketta.
    Saa nähärä kuinka sitä onnistuu koronaa välttelemähän. Mäki oletin, että täälä pömpelinperällä olis hyväs turvas, nii kuinka ollakkaa, tämän sairaanhoitopiirin ensimmääset koronat löytyyvät kymmen kilometrin säteeltä meistä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnökset ovat välillä vähän oikullisia. Minulla tosiaan osa nousi mullasta tosi nopeasti ja osa taitaa jäädä taimettumatta.
      Täällä Uudellamaalla tuota koronaa on jo paljon. Onneksi asumme maalla. Pysymme kotosalla ja ruokakin on tilattu kaupasta kotiovelle tuotavaksi.

      Poista
  2. Voi miten terhakoita ja hyvännäköisiä taimia sinulla on. - Me olemme karanteenissa matkan jälkeen, toivottavasti pysymme terveinä. Hyvää viikonloppua sinulle. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. PS. Blogissani on Hillevi Joutjärven puutarhakirjan arvonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosiaan syytä varovaisuuteen. Huoli koronan takia on varmasti kova kaikilla. Toivottavasti pysytte terveinä.

      Poista
  3. On sitten todella hyvän näköisiä taimia sulla siellä..vau!

    VastaaPoista
  4. En ole ajatellutkaan, että käpyjäkin voisi hakettaa! Oksia olenkin hakettanut, mutta kävyt eivät varmasti siinä murskaannu? En, tiedä en ole kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu ehkä hieman hakettimesta. Kannattaa kokeilla. Meillä on sekä silppuri että haketin. Silppurilla kuusenkävyistä saa nopeasti hyvää ainesta, mutta männynkävyt ovat aivan liian kovaa ainesta ja ne eivät sovellu siksi haketettavaksi.

      Poista
  5. Tuo käpyhake kuulostaa jännältä. 🌲 Meillä on pihamänty, pitääkin miettiä voimmeko hyödyntää sen käpyjä hakkeena. Eikö ole ihanaa kun kevät tulee! 🌱🌱🌱

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Männynkävyt ovat mielestäni aivan liian kovia haketettaviksi, mutta kuusen kävyistä saa oivaa ainesta nopeasti.

      Poista
  6. Taimitohina pitää mielen virkeänä, tuo ajatukset tuleviin aikoihin ja antaa toivoa vehreästä kesästä. Jatketaan puuhia ja iloitaan näistä kasvun ihmeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Onneksi voimme nauttia kasvun ihmeestä kaikesta huolimatta. Myös puutarha ja luonto on nyt vallitsevassa tilanteessa noussut, jos mahdollista, varmaan meille kaikille entistäkin tärkeämmäksi.

      Poista
  7. Koukkujen odottelu mullan pinnalle on kutkuttavaa hommaa. Niska edellä ponnistavat! Minullakin odottaa pihalla risukasa hakettamista, syreenin, herukan ja tammen oksia. Maa on vielä kohmeessa ja annan sen sulaa ennen kuin levitän jo aiemmin haketettua oksasilppua rikkaruohojen turmaksi.

    VastaaPoista
  8. Kasvun seuraaminen on aina yhtä mielenkiintoista ja jokainen mullan pintaan työntyvä taimen alku tuottaa myös iloa aina yhtä paljon.
    Sinullakin siis kohta silppuri laulaa.😊

    VastaaPoista
  9. Komeita taimia! Jospa loputkin kelloköynnökset lähtisivät pian kasvuun. Enpä ole ajatllut, että käpyjäkin voisi hakettaa. Siperianpihdan pudonneet kävyt "hakettuvat" tosin ihan itsekseenkin, mutta kuusenkäpyjen hakettamista voisikin kokeilla. Ainakin alppiruusujen ja pensasmustikoiden juurella olisivat katteen lisäksi myös hyvää maanparannusainetta. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kuusenkäpyjen haketusta lämpimästi. Loistavaa katetta ja alppiruusujen juurella olen itsekin sitä käyttänyt. Lisänä on vielä hakkeen hyvä tuoksu.

      Poista
  10. Tuleepa kävyistä kaunista haketta. Tanakat kelloköynnökset.

    VastaaPoista
  11. Taimesi ovat hyvässä vauhdissa. Tuo kuusenkäpy hake näyttää tosi hyvältä! Terveyttä ja iloa keväästä!

    VastaaPoista
  12. Hyvän näköisiä taimia. Kelloköynnökset ehtivät vielä hyvin kasvaa. Valkoista kelloköynnöstä en ole onnistunut idättämään. Mikä lie vikana.
    Käpyhaketta, hienoa! Taidanpa kerätä metsästä pussillisen käpyjä, joita näin kasapäin ison kuusen alla. Käpyhakkeelle olisi käyttöä meilläkin. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut aiemminkin, että valkokukkainen kelloköynnös olisi hieman hankala kasvatettava. Harmi jos en onnistu sen suhteen, sillä se on mielestäni hyvin kaunis.
      Minä haketan käpyjä joka vuosi. Mainio ja lisäksi täysin ilmainen tuote. Suosittelen kokeilemaan.

      Poista
  13. Käpyhake näyttää todella hyvälle ja on taas sitä luonnonmukaista ja ilmaista materiaalia, jota kannattaa suosia.
    Taimishow menossa, koronasta huolimatta. Aika näyttää miten meidän kaikkien käy.

    VastaaPoista
  14. Sanos muuta. Toimii loistavasti ja on lähes ehtymätön luonnonvara. 😊

    VastaaPoista
  15. Onneksi kesään ei ole enää pitkälti.
    Kiitos samoin. 😊

    VastaaPoista
  16. HYvällä mallilla on taimet! Minulla oli jokin vuosi sitten Olivade-luumutomaattia, tykkäsin.

    VastaaPoista
  17. Oma piha nousee nyt aivan erityiseen arvostukseen tänä vuonna, kun vietetään aikaa kotona. Ei sen puoleen, minä olen aina ollut varsinainen kotihiiri, mutta nyt sitä on kyllä aivan erityisen onnellinen pihasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta. Nyt osaa olla tosi iloinen pihasta ja puutarhasta, kuten myös siitä että asuu maalla.
      Iloa päiviisi. 😊

      Poista
  18. Hyvännäköisiä pikkutaimia! Käpyhake on uusi idea, taidan kokeilla myös. Käpyjä löytyy omasta takaa ihan riittävästi ja haketushommia olisi muutenkin tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että kuusenkäpyhake saa sinutkin ihastumaan siihen ja sen erinomaisuuteen.

      Poista
  19. Erittäin topakoita taimia!
    ,,siitä se taas kevät alkaa....
    Kiitos tuosta käpyjutusta!
    Ihania kevät puuhia!,Sinulle Kruunuvuokko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onneksi meillä on kesä edessä ja voimme viettää aikaa pihalla ja puutarhassa.
      Ole hyvä.
      Kiitos samoin sinulle Liisa. 😊

      Poista
  20. topakoita taimia! mul kelloköynnöksistä tähän mennes itänyt vain yksi, saas nähdä jääkö ainokaiseksi. eipä ole koskaan tullut mieleen hakettaa käpyjä, mut nyt kyl pitää, kiitos vinkistä kruunuvuokko:))

    VastaaPoista
  21. Kiitos. Pohjalämpö näyttäisi olevan kelloköynnösten itämisessä suuressa roolissa.
    Ole hyvä. Nyt vain kuusenkäpyjä hakettamaan. 😊

    VastaaPoista
  22. Napakoita taimia. Minulla oli viime vuonna myös valkoista kelloköynnöstä mutta tänä vuonna en niitä kasvata. Muutenkin pyrin suurimman osan siemenistä kasvattamaan suoraan maahan menetelmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Miten muuten onnistuit valkoisten kelloköynnösten suhteen? Niiden sanotaan olevan hieman hankalia saada itämään. Minullakin siemenkylvöt ovat ainakin toistaiseksi melko maltillisia.

      Poista
    2. Minä tein siitä postauksen viimevuoden syyskuussa. Kyllä siemenet itivät melkein kaikki ja istutin ne altakasteluruukkuun koska olemme välillä melkein viikonkin poissa. Lasituksen sisällä se kotona kasvoi ja lasitus oli kuin viidakossa olisi ollut. Hyvin siis kasvoi.

      Poista
  23. Hello,
    your seedlings are pretty enough, especially your geranium seedlings. I had no success with geranium seed.
    Stay healthy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Nadezda, I have noticed that our underfloor heating system at home helps a lot. The seeds of Pelargonium seems to enjoy that kind of groud heat. Stay healthy, too.

      Poista
  24. Sinulla on hyvällä mallilla taimet. Ihanaa nyt kun on ollut noita kauniita aurinkoisia päiviä niin on voinut puuhailla ulkona. Hienoa idea tuo käpyjen haketus, tämä vinkki pitää kyllä nyt muistaa, kun kulkee luonnossa :) Hyvää kevään jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  25. Kyllä, nyt pysytään kotona! 😊
    Oi että, tuollainen haketin olisi kyllä valtavan hyödyllinen. Sinulla on pihatyöt hyvässä vauhdissa ja virkeän näköisiä taimia.
    Lunta on tullut jo yli 10 cm,mutta kyllä tästä selvitään. 😊
    Ihanaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
  26. Reheviä ja hyvin hoidettuja taimia sinulla siellä... sieltä se on tulossa ihana kesä.💜
    Mukavaa kellokeskiviikkoa sinulle.💜

    VastaaPoista
  27. Katteita olisi ehdottomasti järkevä käyttää, minunkin. Pitää laittaa haketin mietintään. Ainetta meillä olisi kyllä! Kiitos vinkeistä ja onnea pikku taimille.

    VastaaPoista