Translate

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kahden vaiheilla

On hieman kaksipiippuinen juttu aina syksyisin, leikatakko perennanvarret talveksi alas vai jättääkö penkin suojaksi  ja keräämään lunta kasvien talvipeitoksi. Maatua ne ehtivät talven aikana mielestäni tosi vähän ja mieluummin kierrätän ne kompostin kautta mullaksi. Onttovartiset perennat ovat tietysti asia erikseen, sillä leikatut ontot varrentyngät saattavat kuljettaa liikaa kosteutta ja vettä herkille juurille ja pahimmassa tapauksessa koko kasvi menehtyy talven aikana, joten niitä en ole leikannut syksyllä. Kevättöitä syksyllä siistityt penkit taas nopeuttavat tosi paljon (esteettisestä puolesta puhumattakaan) kun kaikenlaista muutakin puuhaa riittää isolla pihalla riittävästi.

Olen muuten hieman ihmetellyt, kun  nimeltä mainitsematon puutarhakuru suosittaa eräässä kolumnissaan lehtipuiden ja pensaiden lehtien jättämistä talveksi nurmikolle. Hän perustelee asiaa sillä, että kastemadot kuljettavat lehtiä maan uumeniin lannoittamaan nurmikkoa ja suurin osa lehdistä maatuu sitten muuten talven aikana. Itse en ole huomattavaa maatumista havainnut, vaan päinvastoin nurmikon pintaan liiskautuneet lehdet tukahduttavat pahasti nurmikkoa talven aikana. Ymmärrän kyllä ekologisen puolen asiassa, mutta esim. Englannissa, jossa panostetaan upeisiin nurmikoihin kotipihoissa, moinen ei tulisi kuuloonkaan. Kertokaa kommentteja, kokemuksia ja mielipiteitänne asiasta.

10 kommenttia:

  1. Taitaa olla monenlaisia mielipiteitä tässäkin asiassa. Suurimman osan lehdistä haravoin "muhimaan" pensaiden juurille, en tiedä onko oikein vai "väärin"..Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  2. Minä kyllä haravoin sekä syksyllä että keväällä. Minusta ei isot lehdet ennätä talven aikana muuttua miksikään, enkä kehtaa antaa tuulen kuljetella vaahteranlehtiä naapurien pihoihin. Perennoista leikkelen sen minkä jaksan, en onttovartisia. Loput sitten keväällä. Tulee siistimmän näköinen piha, kun kukkapenkitkin on "siivottu".

    VastaaPoista
  3. Tapani on siivota kukkapenkit syksyisin, on sitten keväällä kaunista katsella kevätkukkijoita. Lehdetkin on aina siivottu, mielestäni nurmikko on niin parempi. Mutta paljon näkyy lehdissäkin gurujen erilaisia ajatuksia. Saas nähdä, nyt nimittäin mulla on kaikki siivomatta ja selkä niin romuna että jääkin. Etukäteen jo harmittaa kevään sotkuisuus ja puutarhan kuvaaminen etenkin....

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kommentoijille. Odotan lisää kommentteja.

    VastaaPoista
  5. Poikkesin tänne lukemaan plokiasi
    Täällähän onkiin mielenkiintoista asjaa luvettavaa.Olen kiinnostunut kovasti puutarhasta,täältä saakiin hyviä ohjeita.Minä ajan ruohonleikkurilla aina lehdet silpuksi
    en tiedä onko hyväksi.

    VastaaPoista
  6. Luulisi mädäntyvien lehtien tuovan myös etanoita nurmikolle. Tiedä sitten, miten tämän puutarhagurun pihalla on onnistuttu ne välttämään.

    VastaaPoista
  7. Irma, kiitos kommentista ja kiva, kun kävit vierailulla blogissani. Tervetuloa uudestaan.

    VastaaPoista
  8. Vilma, luulen puutarhagurun puutarhan olevan hyvin luonnonmukainen ja ihan hyvä niin, mutta kaikille ei ehkä tämä luonnonmukainen malli oikein istu. Itse olen aika tarkka pihan siisteydestä.

    VastaaPoista
  9. Minä leikkelen ihan kaiken. Ontot ja kaikki menee, kun hommaan ryhdyn. En ole huomannut, että mikään kasvi olisi tuosta pahastunut. Haravoin pihan putipuhtaaksi syksyllä ja keväällä. Ärsyttää naapurit, jotka eivät samoin tee! No, niin... sisäinen siivousfriikkini pääsi taas vauhtiin... ;O)

    VastaaPoista
  10. Satu, täällä aika tavalla sama juttu.

    VastaaPoista