Translate

sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Jaloritarinkannukset


Jaloritarinkannukset kukkivat parhaillaan etupihan muurikivipenkissä hyvin kauniisti. Nuppujakin on vielä avautumatta runsaasti.


Kuvia olen ottanut samasta ryhmästä vähän eri kuvakulmasta.

Olen jo muutamaan otteeseen yrittänyt saada valkoisia ritarinkannuksia menestymään tässä sinisten ryhmässä, mutta heikoin tuloksin. Viimeisin kokeilu oli muutama vuosi sitten ostamani valkokukkainen 'Galahad' lajike. Istutin sen sinisten kaveriksi hyvin suurin odotuksin. No, istutusta seuraavana kesänä se ei noussut penkistä lainkaan. Olen kokeillut myös kylvöä siemenistä, mutta ihan yhtä huonoin tuloksin.


Onneksi tämä kuvissa oleva jaloritarinkannus on ollut hyvin kestävä ja kukkinut hyvin vuodesta toiseen. Lajiketta en valitettavasti tullut aikoinaan laittaneeksi ylös lainkaan.


Tienvarsipenkissä jasmikkeet kukkivat myös parhaillaan ja erottuvat kauniisti hyvin korkeana kasvustona etupihalla kulkiessa. 



Ryhmässä kasvaa piha-, hovi- ja kameliajasmikkeita. 

Saman penkin vaaleakukkainen perhoangervo, jonka pienet tähtimäiset kukat ovat mielestäni hyvin kauniit.

Loppuun vielä kuva kasvimaan laatikossa valtoimenaan kukkivasta kultahelokista. Oikealla puolella on jo kukintansa lopettanut pioni.


 Täällä meillä ei edelleenkään ole satanut lainkaan. Onneksi huomenna Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan olisi sadetta luvassa. Katsotaan.


lauantai 29. kesäkuuta 2024

Kärhökuulumisia



Kärhöille kuuluu ihan hyvää hirmuisesta helteestä huolimatta. Sanomattakin on selvää, että kastelusta on pitänyt huolehtia nyt normaalia enemmän. Eilenkin ilmalämpöpumpun lämpömittari näytti + 33 astetta varjossa.

’Omoshiro’sta löytyy jo muutamia kukkia.

’Omoshiro’ on aikaisin kukkija jalokärhöistä, mutta....



kasvimaalla kukkiva tiukukärhöihin kuuluva 'Arabella' on aina se nopeimmin nuppunsa avaava kärhö.

Otin kuvat tänään illalla, kun aurinko oli jo laskenut ja kuvat ovat siksi vähän tummanpuhuvia.

Mantsuriankärhö on myös hyvässä kasvuvauhdissa ja kukkiakin alkaa olla jo ihailtavaksi ihan kivasti.


 Loppuun kuva kärhökäytävältä. Taaimmaisena oikealla on tarhaviinikärhö 'Etoile Violette. Seuraavana on jalokärhöt 'Ville de Lyon',  Pink Fantasy, Rouge Cardinal ja tarhaviinikärhö 'Polish Spirit'. Kuvasta puuttuvat oikealle kääntyvän penkin päädyssä olevat loistokärhö 'Warszawska Nike' ja jalokärhö 'Hagley Hybrid, joita meillä on kaksi kappaletta, sekä toisella puolella käytävää oleva tarhaviinikärhö ’Julia Correvon.

Hyvässä kasvussa ovat myös tarhaviinikärhöt 'Justa', ja 'Blue Angel'. Jalokärhöt 'Nelly Moser' 'Jan Pawel II', 'The President' ja 'Niobe'. Kasvimaan tarhalyhtykärhö 'Princedss Kate', sekä tarhaviinikärhö 'Avant Garde'. Jalokärhö 'Dr Ruppel' 'Pink Fantasy' ja kasvimaan "Ville" ovat sen sijaan olleet hieman hitaampia kasvussaan.

Kuivuus vaivaa täällä meillä yhä enenevässä määrin. Isot saderintamat kulkivat tänäänkin asuinpaikkamme ohitse ja vettä satoi vain hyvin vähän. 


tiistai 25. kesäkuuta 2024

Marhanliljat


Olen odottanut hieman malttamattomana marhanliljojen kukintaa. Nyt muutamia nuppuja on alkanut avautua takapihan lankkupenkissä.


Kyseessä on 'Claude Shride' jonka sanotaan olevan pitkäikäisen ja talvenkestävän. Sen kerrotaan myös lisääntyvän viihtyessään siemenistä. Kaikkineen mielestäni hyvin kaunis ja näyttävä lilja. 

                            

Kukat ovat upean tummanviininpunaiset.


Liljojen edessä kasvavissa harjaneilikoissa on osassa samoja sävyjä.


 

 Hellettä piisaa ja varjolämpötila on tällä hetkellä + 29 astetta. Nurmikko alkaa kellastua ja kärsiä kuivuudesta, sillä täällä ei ole satanut kunnolla taas pitkään aikaan. Osa perennoista on myös alkanut kellastuttamaan uhkaavasti alalehtiään. 


Läheinen pelto näyttää vihreältä ja kauniilta eikä näytä kärsivän ainakaan vielä kuivuudesta. Silmä lepää sitä katsellessa.




sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Nytkähdys eteenpäin



Kasvihuoneen vasemman sivustan ehostaminen nytkähti taas hieman eteenpäin. Viisi käytävän keskellä olevaa suorakaidetta sai kivet sisälleen. Seinän vierelle, käytävän oikealle puolelle tuli sitten kooltaan isompia kenttäkiviä.


Päätin käyttää projektiin myös vielä varastossa olleet kaarrekivet. Koska kiviä ei ollut kovin paljon, mietin ja laskeskelin mitä niistä saisin aikaan. Hetken pähkäiltyäni päädyin asettelemaan ne kukan muotoon.  Kukan keskelle laitoin vielä pieniä kiviä ilmentämään kukan kukkapohjusta. Betonikukkia sivustalle tuli kaikkiaan kolme kappaletta ja vain pari kiveä jäi enää jäljelle.


 Sora-alueen alla on kauttaaltaan suodatinkangas. Koska maksaruohot vaativat vain ohuen kasvualustan ja sietävät hyvin kuivuutta, päätin istuttaa käytävän molempiin päihin maksaruohotuppaat, jotka siirsin etupihan muurikivipenkistä. Kaivoin soraa istutuspaikalta, kunnes katekangas tuli vastaan. Lisäsin kevyttä pussimultaa kuoppaan ja sitten vain kasvin istutus paikoilleen.

Projekti jatkuu ja katsotaan miten se tulee etenemään jatkossa.


lauantai 22. kesäkuuta 2024

Huonekasvien kukintaa



Ihmeköynnös Bougainvillea aloitti lähes jokavuotisen kukintansa. Se nauttii kovasti aurinkoisesta paikasta olohuoneen erkkeri-ikkunan edessä. Köynnös vaatii siksi runsaasti kastelua, eli lähes joka päivä. Onneksi se ilmaisee puutteellisen kastelun hoitajalleen riiputtamalla lehtiään surullisen näköisesti. Säännöllistä lannoitusta kukka vaatii myös, muutoin se kasvattaa ainoastaan lehtiä ja pitkiksi venyviä versoja.


Toinen olohuoneen erkkerin edessä oleva isoposliinikukka Hoya carnosa tekee kukkansa aina hyvin huomaamattomasti. Nytkin havaitsin sen ensimmäisen kukan ihan vahingossa siirtäessäni sen kukkapylvästä juhannussiivousta tehdessäni. Kukka on vahamainen ja tuoksuva. Versot kasvavat hyvin pitkiksi ja sen voikin istuttaa amppeliin tai köynnöskehikkoon tuettuna. Minulla se kasvaa vapaana korkean kukkapylvään päällä. 

Isoposlliinikukka viihtyy melko pienessä multatilassa ja ruukussa. Arvatkaa vain montako kertaa kukka on meinannut keikahtaa kastellessa alas lattialle, kun pieni ruukku ja pitkät versot saavat kukan painopisteen siirtymään ruukun ulkopuolelle.


 Loppuun kuva viime vuonna merkkipäivänäni hyvältä ystävältä lahjaksi saamastani orkideasta. Sen kukinta on ilahduttanut minua jo runsaan kahden viikon ajan.

torstai 20. kesäkuuta 2024

Uusi projekti meneillään



Kasvihuoneen vasen reuna on jo pitkään odottanut jonkinlaista ehostusta. Meillä on melkoinen määrä ylimääräisiä ja useampaa eri kokoa olevia betonikiviä. Niinpä aloin tekemään lähes koko kasvihuoneen pituista käytävää. Käytävän pellonpuoleiseen päähän ja molemmin puolin käytävää olisi tarkoitus laittaa kenttäkiviä, joita niitäkin löytyy kivivarastoista runsaasti. 

Ennen kivien asettelua tasasin laudan avulla sorapinnan mahdollisimman tasaiseksi. Osa käyttämistäni betonikivistä olivat eri paksuisia. Pientä lasten muovista lapiota apuna käyttäen kaivoin korkeammat kivet suunnilleen samaan tasoon ohuempien kivien kanssa. Lopullisen suoristuksen tein moskan ja laudan avulla.

Myös käytävän keskelle, suorakaiteen muotoisia ruudukkoja elävöittämään, tulee seulanpääkiviä. Jotta käytävästä sai tehtyä suoran tulivat linjalangat kahden puolen käytävän pohjaa helpottamaan ladontaa.

Työ jäi vielä kesken sillä juhannussiivousten vuoksi pääsin aloittamaan käytävän teon vasta iltapäivällä.

Loppuun kuva ensimmäisen kukkansa avanneesta köynnösruusu flammentanz'ista.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2024

Kurkistus kasvihuoneeseen



Kasvihuoneessa tomaatit ovat kasvaneet jo hyviin mittoihin ja osassa on jo raakileitakin tulossa. Tomaatteja kasvaa myös vastakkaisella puolella, mutta ne eivät näy kuvassa. 

Tässä vaiheessa alkaa jo kutkuttava odotus, koska pääsee maistamaan ensimmäisiä tomaatteja.

Ensimmäiset kurkut söimme maanantaina ja täytyy sanoa, että maku oli kyllä ihan kohdallaan. Lajike on Louisa FI.


Omista siemenistä kasvatettuja samettikukkia oli tarkoitus istuttaa tomaattien väleihin, mutta asia jäi lopulta vain ajatuksen asteelle. Ainoastaan yhteen ainokaiseen kasvusäkkiin niitä istutin.

Loppuun pari kuvaa kauniisti kukkivasta purppuraheisiangervo 'Mindia'sta.



Mukavaa viikon jatkoa ja keskikesän juhlan odotusta.

tiistai 18. kesäkuuta 2024

Harjaneilikoiden kukintaa



Siemenistä kasvattamani kaksivuotiaat harjaneilikat talvehtivat yllättävän hyvin hieman hankalasta talvesta huolimatta. Minulla näitä on sekä etu- että takapihalla. 

Nämä kuvissa olevat kukkivat takapihan isommassa lankkupenkissä ja ovat pidemmällä kukinnassaan kuin etupihan kukkapenkissä olevat.

Värit näillä hyvän tuoksuisilla neilikoilla ovat hyvin moninaiset. On niin yksiväristä kuin kirjavakukkaistakin. Kaikki sointuvat kuitenkin mielestäni toistensa kanssa hyvin yhteen.

Harjaneilikat kylväytyvät yleensä kasvupaikalleen ja varmistavat näin säilymisensä myös tuleville vuosille.

Harjaneilikka on minusta oiva maljakkokukkana ja hyvä tuoksu tulee sisälle vielä kivana  bonuksena.

Neilikkojen edessä on puksipuita ja takana kasvavat atsaleat.


 Loppuun vielä kuva talvettamastani kallasta kasvihuoneen edustalla. Kalloja minulla on yhteensä kolme kappaletta, mutta kaksi niistä ei kuki ihan vielä.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Lisää pionien kukintaa



Puutarhaamme ihan ensimmäisiin hankittuihin pioneihin kuuluva kiinanpioni 'Sarah Berndhard' aloitti kukintansa sisääntulon läheisessä penkissä.

Vaikka sen kukat ovat suorastaan yltäkylläisen pöyhkeät, kuuluu se varmasti monen puutarhaihmisen suosikkeihin.

Kiinanpioni 'Rubra Blena'n kukista ei myöskään kerrannaisuutta puutu ja väri on hyvin intensiivisen punainen. 

                             

Rubra Blena

Kukiltaan edellisen kanssa hyvin samantyyppinen kiinanpioni 'Karl Rosenfield'.

                           

Sitten katsaus alapihan omenapuupenkin pioneihin, jossa ....

suuri suosikkini Santa Fe (yllä) on vasta aukaisemassa ensimmäisiä kukkiaan.

                                

Saman penkin jo aiemmin esitelty tuntematon lajike, joka muistuttaa hyvin paljon 'Santa Fe' :tä.

      


Tämän kaunottaren pitäisi muistini mukaan olla ihana 'Dyshesse de Nemours'.


Yksinkertaiskukkainen 'Jan Leeuwen' vasta availee maljamaisia kukkiaan. 


Loppuun vielä yleisnäkymä pionipenkin tämänhetkisistä kukkijoista.