Blogissani käsittelen pääasiassa puutarhan tapahtumiin, suunnitteluun ja hoitoon liittyviä asioita. Talviaikaan käsittelen myös muita aiheita.
Translate
maanantai 19. toukokuuta 2025
Luumupuu kukkii
sunnuntai 18. toukokuuta 2025
Lisää muurinoikaisua
Tonttimme ympärillä olevat pellot ovat myös kylvetty ja kiva nähdä, mitä viljaa niissä mahtaa tänä vuonna tulla kasvamaan.
perjantai 16. toukokuuta 2025
Tulppaanit ja narsissit
Tänään on ollut aurinkoinen, mutta hyvin tuulinen päivä. Lämpömittari kohosi jopa + 19 asteeseen varjossa, mutta tuuli sai ilman tuntumaan varsinkin aamupäivällä melko viileältä. Iltaa kohti mennessä tuulikin lopulta rauhoittui huomattavasti leppeämmäksi.
Sitten tulppaaneihin ja narsisseihin. Tulossa onkin melkoinen kuvapläjäys.
keskiviikko 14. toukokuuta 2025
Kylmänkukat ja palloesikot
Idänruusujuuri Rhodiola kirilowii. rubra yllättää minut aina aikaisella kukinnallaan. Viime kesänä siirsin sen alapihan omenapuupenkistä muurikivipenkkiin ja se ei näytä olevan siirrosta moksiskaan.
Täällä meillä on ollut tänään lukuisia sadekuuroja pitkin iltapäivää ja ilma sen myötä taas melko kolea.
tiistai 13. toukokuuta 2025
Rinteen edistymistä
Rinne alkaa olla nyt siinä vaiheessa, että olen saanut sen putsattua kivikkokilkasta ja maksaruohoista. Työhön meni kolme päivää ja tänään sain rinteen viimein valmiiksi. Täytyy kyllä vielä kerran todeta, että kilkka oli kyllä enemmän kuin hankala poistettava. Sen juuria risteili kauttaaltaan kaikkialla ja kitkentä täytyi tehdä aina vain pieni alue kerrallaan.
Rinteen taustalla olevan katekankaan allekin oli soluttautunut juuria, mutta ne sain melko vaivattomasti poistettua.
Rinteeseen on tarkoitus istuttaa maanpeitekasveja, sekä talvimärkyydestä herkästi kärsiviä kasveja,
Vajan seinustalla olevat kivet tulevat jäämään edelleen omalle paikalleen, samoin kuin nuo pikku kivetkin. Seuraavana on vuorossa rinteen alaosan viimeistely ja kasvien istutus.
Sään lämmetessä, ovat tulppaanit vihdoin alkaneet avata meilläkin nuppujaan.
Suurin osa on takuuvarmaa vuodesta toiseen kukkivaa 'Apeldoorn' lajiketta.
Kelta- ja punakukkaiset 'Apeldoornit' sulassa sovussa muurikivipenkin päässä.
Tulppaanit ovat minusta tässä vaiheessa lähes kauneimmillaan.
Vasemmalla muistaakseni 'Queen of Night' ja persikkainen 'Apeldoorn'.
sunnuntai 11. toukokuuta 2025
Hyvää äitienpäivää
Päivä äidin tänään on,hän saa kaiken huomion,laulun sekä puheenkin,jopa pienen paketin.
Anna Pihlajaniemi
Hyvää ja aurinkoista äitienpäivää.