Translate

maanantai 12. marraskuuta 2012

Lanzarotella

Vietimme mieheni kanssa ihanan ja  virkistävän  lomaviikon Lanzarotella Puerto del Carmenissa. Sää suosi meitä ja vaikka välillä oli melko pilvistä, oli lämpömittarin lukema illallakin parhaimmillaan 27 astetta. Tuliperäinen saari on mielestäni melko eksoottinen ja karun kaunis. Ihmiset ystävällisiä ja liikenne kohteliasta ja jalankulkijat erittäin hyvin huomioon ottavaa.

Nappaa kuvat suuremmiksi.



Taustalla meressä oleva saari on Fuerteventura.








Cesar Maringuen suunnittelema kaktustarha oli todella upea ja täynnä toinen toistaan upeampia kaktuslajeja, tyräkkipensaita ja mehikasveja.









" Anopinjakkarat " ovat jostain syystä lemppareitani.



 



 








Marigue on suunnitellut myös tämän luolan, jossa järjestetään kuulemma myös konsertteja. Tunnelmamusiikki ja rehevät kasvit olivat vaikuttavia.

 Tummassa laguunissa on hyvin harvinaisia, pieniä ja sokeita albiinorapuja eli syvänmerenrapuja.









Miradol de Rion huikea näköalapaikka on myöskin Manriguen luomus. Kuvat eivät valitettavasti anna täyttä oikeutta tälle lumoavan upealle paikalle. Yksi Lanzaroten matkamme upeimmista paikoista.











Kahvilaravintola josta sai myös tuoreita vastaleivottuja leivoksia. Kahvin lomassa sai vielä nauttia  hivelevästä maisemasta.



Teguisen vanha kaupunki ja kirkko 1400- luvulta.

Upeat leijonat koristivat rappuja molemmin puolin.

 Täältä ostin tuliaisiksi taidelasia.





Tunnelmallinen vanha ovi.


Viinirypäleet kasvatetaan suppilomaisessa syvennyksessä ja usei näki myös laavakivestä tehdyn reunuksen joka ilmeisesti suojaa liialta auringolta ja tuulelta.


Vanha kaupunki ja satama.







12 kommenttia:

  1. Oli varmaan ihanaa olla välillä lämpimässä! Kanarian saaret on mukava, sopivan lämmin matkakohde. Olen ollut useamman kerran Teneriffalla, siellä on kiehtovaa luontoakin turistialueiden ulkopuolella.

    VastaaPoista
  2. Olipa huikean hienot ja mielenkiintoiset kohteet lumoavan kaunista kaikkialla. Tunsin olevani mukana lämpökin olisi niin mieluista.
    Paljon olette nähneet ja kokeneet lomallanne nauttineet, nyt taas jaksaa hyvin mielin täällä ja on mitä muistella ja ennenkaikkea on nämä ihastuttavat kuvat, joista lämmöllä kiitän saadessasni niitä katsella.
    Oli myös mukava nähdä kuvia sinustakin.

    VastaaPoista
  3. Ihania lomakuvia teillä oli taatusti mukavan antoisa lomareissu:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos nojatuolimatkasta kauniisiin maisemiin. Kaktuspuisto näyttää olevan ihan huippu!

    VastaaPoista
  5. Upea tuo kaktuspuisto! Anopinjakkarat suorastaan kutsuvat istumaan! ;O) En ole koskaan käynyt Lanzarotella. Gran Canarialla kävin nuorena kymmenisen kertaa ja Teneriffalla kerran.

    VastaaPoista
  6. Huokaus, ihania maisemia ja kesäisiä kuvia! Tuollaisen kaktuksen päälle ei olisi kiva kaatua:)

    VastaaPoista
  7. Blogissani on sinulle haaste, toivottavasti otat vastaan :)
    http://elamaajaelamyksia.blogspot.fi/2012/11/kuusi-kuvaa-kesasta.html

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille ihanista palautteista ja tunnelmallista loppuiltaa.

    VastaaPoista
  9. Muistoja tulvahti roppakaupalla mieleen, kun katselin Lanzaroten kuvia. Siitä on vaan jo yli 20 vuotta, nyyh... Mutta maisemat ovat ihan yhtä upeita.
    Kiva liina tuo virkkaamasi, joka on edellisessä postauksessa! Vieläköhän ehtisi ennen joulua...

    VastaaPoista
  10. riitanpuutarha, kiva kun kävit vieraisilla. Lanzarote on kyllä minunkin mielestäni ihan kiva paikka. Olimme siellä ensimmäistä kertaa. Gran Canarialla ja Teneriffalla olemme käyneet aiemmin.

    Ehdit ihan hyvin vielä virkkaamaan liinan jouluksi.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kortista ja lomaterveisistä! Kiva, että lämpöä ja aurinkoakin riitti. Piristi varmasti tätä pimeää kaamosaikaa. Hienoja kuvia olette ottaneet. Katsellaan sit loputkin, kun ens kerran tullaan kylään! :)

    Terkuin, E&M

    VastaaPoista
  12. E ja M , kiitos vierailusta. Kuvia tosiaan riittää katseltavaksi matkalta enemmänkin. Oikein kahden kameran voimalla.

    Hyvää loppuiltaa.

    VastaaPoista