Translate

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kylpytynnyri rantautui pihaamme.


Alkuvastusteluista huolimmatta se nyt sitten rantautui pihaamme, nimittäin Kiramin kylpytynnyri. Vastustelu johtui suureksi osaksi siitä, että mietin mihin ja miten tynnyrin saa maisemoitua pihaamme, ettei se hyökkää katsojan silmään ikävästi kokonsa puolesta. Täytyi myös miettiä minne vedet tyhjennetään talven tullen ja entäs kun ja jos tulee paljon lunta, miten lumityöt hoituvat. Mies ehdotti takapihan nuotiopaikkaa, joka oli jo valmiiksi perustettu asianmukaisesti ja jossa vedet saisi ohjattua putken avulla läheiseen piiriojaan. Taivuin lopulta ajatukseen sitä ensin aikani kypsyteltyäni.



  Mieheni teki itse raput ja värisävy niihin valittiin mahdollisimman läheltä kylpytynnyrin väriä.


Täytyy myöntää, että on suuri nautinto, kun illan viileydessä saunan jälkeen lilluu lämpimässä vedessä katsellen ja ihaillen yläpuolella siintävää tähtitaivasta ja sen lukemattomia tähtiä.




Illan pimetessä ulkotulet lisäävät tunnelmaa.

38 kommenttia:

  1. Oih olen ihan kateudesta vihreänä;) Varmasti pian alat tosiaankin ihmettelemään, miksi vastustelitkaan moista ihanuutta, rentoutumisen lehdettä<3 Onko teidän tynnyrissä joku muu materiaali vielä sen sisä puolella? Itse haaveilen siitä metallisesta sisäosasta kun ainakin kuvittelen, että se olisi puuta helpompi pitää puhtaana?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että lämpenin asialle ensi kylpykokemuksen jälkeen. Miestäni hieman huvitti, koska olin alkuun niin kovasti vastaan. Tynnyri on lämpökäsiteltyä, aitoa puuta, joka tuoksuu ja tuntuu mukavalta. Muovisisustainen ei tullut kohdallamme kysymykseenkään. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Aiiii kun mä haluaisin myös tuollaisen tynnyrin! Mutta meillä ei yksinkertaisesti ole tilaa moiselle. Minusta teidän tynnyri istuu loistavasti tuolle paikalle. Maisema ympärillä on kuin maalaus :-) Nautinollisia kylpyhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisema on varmaan ihan kiva kesällä, kun lähipellolla lainehtii joko vilja, rypsi tai timotei. Nyt pelto, kuten kuvasta näkyy on juuri auralla käännetty ja vähän ikävän näköinen. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Oih ihanuutta :) Teillä on mielettömän upeat maisematkin lillutteluun.

    VastaaPoista
  4. Aivan upea ja hienon paikan löysitte! Täälläkin ollaan kateudesta vihreitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pientä tuunausta kyllä tarvitaan vielä. Kiitos kommentista.

      Poista
  5. Katsotaan mitä saan ympäristön suhteen vielä paranneltua. Kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  6. Wow!
    Mahtavaa, tollasen tahtosin mökille minäkin :D
    Illan hämyssä tulija palamaan ja kylpemään, voi mahoton, mikä juhlahetki ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökillä kylpytynnyri olisikin mainio ja merestä saisi ilmaisen, puhtaan veden. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  7. Luin juuri kylpytynnyriä ylistävän toisenkin blogikirjoituksen. Uskon kyllä, että on ihana lojua lämpimässä vedessä tähtitaivaan alla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vettä ja puita kyllä kuluu melkoisesti, jottei totuus ihan unohtuisi. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  8. ♥onnea kylpytynnysistä! Tosi kiva varmaan!

    VastaaPoista
  9. Varmasti ihana nauttia kylvystä tähtitaivaan alla.
    Haaveilen tuosta samasta.

    VastaaPoista
  10. Tuo puinen tynnyri sopii hyvin maisemaan. Meilläkin on ollut kylpytynnyri muutamia vuosia ja olemme nauttineet siitä kesät talvet. Talvella pipo on hyvä lisävaruste. Pidämme vettä aina paljussa ja mies käy kylmässä vedessä päivittäin, itse en ole siihen vielä rohjennut. Mukavia kylpyhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pipo tai huopapäähine on varmasti tarpeen pakkasella. Hienoa, että teillä palju on käytössä päivittäin. Meillä käyttö rajoittuu varmaan ensisijaisesti vain viikonloppuihin.

      Poista
  11. Oi miten ihanalta kuulostaakaan lillua lämpimässä vedessä ja katsella tähtiä ! Onnea ja nautinnollisia kylpyhetkiä, varmasti on rentouttavaa ! Sinulle on haaste blogissani, otat vastaan jos kiinnostaa, ja koko talvikausi on aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sekä haasteesta, että kommentista. Valitettavasti en ainakaan heti ehdi vastaamaan, mutta katsotaan myöhemmin.

      Poista
  12. Oi miten kauniilla paikalla on kylpytynnyri Nautinolisia hetkiijä teille:)

    VastaaPoista
  13. Upea!!!!! Kyllä teillä nyt passaa istua ja kylpeä ja ihailla kauniita maisemia. Oiii että olen kade. Huikealla paikalla ja kylpytynnyri on niin mukava. Kyllä olen haaveillut meillekin mutta laitapppa kaupunkitontille niin saa naapurit katsoa kun puolipukeista väkeä juoksentelee pihalla... =D

    Mukavia kylpyhetkiä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karoliina. Kaupungissa ulkona kylpeminen on varmasti haasteellisempaa.

      Poista
  14. Kylpytynnyrit ovat meillä pannassa ainakin nyt. Yksi tuhannesta.. :) Mutta kuitenkin, kannattaa olla myös varovainen näiden kanssa. Kannattaa varmaan mennä mieluiten saunasta tynnyriin kuin että menisi suoraan kylmästä kuumaan veteen. Eteenkin jos on taipumusta sydänvikaan, alhaiseen verenpaineeseen.. Varoittava esimerkki sattui meillä tänä kesänä, kaikki on kuitenkin nyt hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä oli nuori henkilö eikä alkoholilla ollut osuutta asiaan.

      Poista
    2. Varoituksen sanat ovat aina paikallaan, kiitos. Hyvä, että kohdallanne kaikki päättyi hyvin. Kiitos kommentista.

      Poista
  15. Komea tynnyri. Varmasti kiva katsella tähtitaivasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tähtitaivaan tuijottelu on yksi osa nautintoa ja odotan myös talvisia kuutamoiltoja.

      Poista
  16. Meillä ei ole omaa, mutta joskus on kavereiden luona päästy nautiskelemaan. Pakkasella siellä on myös ihanaa.

    VastaaPoista
  17. Vau! Tuollaista minäkin haaveilen mökille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on teillä sopiva kokonaisuus maisemoituu hyvin tilaan.
      Nautinnollisia ja rentouttavia kylpyhetkiä.

      Poista
  18. Olisi tuokin mukavaa joskus kokeilla. Ja juuri pimeässä :)
    Nautinnollisia kylpyjä ♥

    VastaaPoista