Translate

tiistai 7. lokakuuta 2014

Loma Kosilla

Viime perjantaina lähdimme lomalle mieheni kanssa lentäen kohti Kreikan Kosia. Ilmat suosivat yhtä tuulista ja tihkusateista päivää lukuun ottamatta ja saimme nauttia sekä auringosta, että todella hyvästä ruuasta ja upeista merimaisemista. Autoa emme tavanomaisesta poiketen nyt vuokranneet lainkaan, vaan oleilimme ja nautimme hotellimme loistavista palveluista, uinnista, auringonpalvonnasta, hienoista iltaohjelmista ja kuntosalin monipuolisesta tarjonnasta. Loman alkupuolella kävimme tutustumassa Kardamenan pieneen kylään, joka oli noin puolen tunnin kävelymatkan päässä hotellistamme. Kylään tutustuessamme mieleen tuli väistämättä ajatus sen melko vaatimattomasta ja jopa köyhästä olemuksesta. Kävelytiet olivat osin huonokulkuisia ja meren ja myrskyn murtamia ja muutenkin kylä kauppoineen ja tavernoineen oli melkoisen tavanomainen.


Näkymä altailta hotellille.







Merivesi uima-altaita oli toista kymmentä.



Näkymä merelle.



 

Kardamenan kylän venesatama.










Kadunvarressa oleva kissa oli hyvin pelästyneen oloinen kuvaa ottaessani.


Hauskannäköinen kiviseinä. ...


samoin tämä kiva kyltti.


Kardamenan kylän yksi parhaimpia näkymiä.




Hotellimme hiekkarantaa.


 

Hotellin sisääntuloaula.




Hotelli iltavalaistuksessaan.

















34 kommenttia:

  1. Totta. Kyllä taas jaksaa ottaa syksyn pimeyden ja kylmyyden vastaan.

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköiset lomapaikat teillä ja hyvät kuvat olet ottanut. Melkein käy kateeksi täällä vilpoisassa pohjolassa palellessa. Oli varmasti mukava loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma oli kyllä jälleen kerran onnistunut ja rentouttava.

      Poista
  3. Ihana matka teillä siellä lämpimässä Hyvin kauniita kuvia olet laittanut Kiitos :)

    VastaaPoista
  4. Mukavan näköinen paikka. Uima-altaaseen tekisi niin mieli pulahtaa.
    Joskus tekee hyvää tuollainen lepoloma, ihan hotellin ympäristöstä nauttien. Tuollainen loma lataa varmasti akkuja taas arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn tullessa tällainen aurinkoloma on kyllä mukava ja hyvin rentouttava.

      Poista
  5. ♥onpa aivan ihana paikka! Hieno postaus!

    VastaaPoista
  6. Mahtavat puitteet viettää lomaa. Kyllä tuollaisen viikon voimalla jaksat pitkään :)

    VastaaPoista
  7. Upea paikka rentouttavaan lomailuun.

    VastaaPoista
  8. Upeita lomakuvia,rentouttavaa lomapäiviä:)

    VastaaPoista
  9. Onpa upea lomapaikka! Ja niin alkaa lomakuumetta nousta, ehkä tässä vielä syksyn aikana meikäläinenkin johonkin pääsee lomailemaan.
    Kuulaita ja aurinkoisia syyspäiviä sinulle, lunta en vielä kaipaa,jouluna kun olis niin riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on kyllä aurinkoloman suhteen mielestäni paras ajankohta vuodesta. Lunta en minäkään ihan vielä kaipaa, kunhan jossain vaiheessa talvea vain pääsen suksille.

      Hyvää syksyn jatkoa myös sinulle.

      Poista
  10. Näyttää kivalta paikalta rentoutua. Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
  11. Kauniit kuvat! Varmasti ihana käydä vielä nauttimassa hetki kesäsäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Säät olivat kyllä kohdillaan ja aurinkoa ja rusketusta saatiin ihan kivasti.

      Poista
  12. Tuo kiviseinä talo oli suosikkini. Tänään ollu sellanen sää täällä, että oksat pois. Helposti olis lähtenyt vaikka tuonne :)

    VastaaPoista
  13. Teillä näyttää olleen aivan ihana loma:)

    VastaaPoista
  14. Ihanat kuvat ja oli varmaan ihana loma!

    VastaaPoista
  15. Ihanalta näytti lomapaikkanne.
    Varmasti nautitte ja miksikäs ei, kyllä niin kauniita näyttää.
    Kiitos matkakuvista♥

    VastaaPoista
  16. Ollapa aurinkoa ja heleän kirkas taivas. Vaan niinhän se tänään melkein on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään täällä meillä oli hyvin pilvinen päivä. Toivottavasti aurinko taas kohta näyttäytyy.

      Poista
  17. Thank you for the auspicious writeup. It in fact was a amusement account it.
    Look advanced to more added agreeable from you!

    However, how can we communicate?

    Feel free to visit my website; Ask.fm tracker [trackerforaskfm.webs.com]

    VastaaPoista
  18. Näyttääpä jotenkin idylliseltä. Ja tosi vähännäköisesti muuta väkeä! Onko tämä hiljaista aikaa Kosilla vai onko siellä aina noin rauhallista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Turisteja ei tosiaan ollut ihan tungokseen asti, mutta mielestäni juuri sopivasti. Jonottaa ei juuri minnekkään tarvinnut.

      Poista