Translate

torstai 27. marraskuuta 2014

Marraskuunkaktus kukkii

Pitkälle syksyy pihalla aikaansa viettänyt kaktus virittyi kukkaan. Koko kesä ulkona, onkin takuuvarma tapa kaktuksen kukittamiseen. Edes lannoitetta en tälle kukalle antanut kertaakaan. Toki siitä eittämättä olisi ollut hyötyä runsaamman kukinnan saavuttamiseksi.

  

 


28 kommenttia:

  1. Voi, mikä upea väri. En ole saanut ite ikinä näitä kukkimaan.Tälläkin hetkellä on yksi ihan tummanpunainen, mutta sen koommin, kun sen olen saanut, ei se ole kukkinut. Vinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen omien kaktuksieni kohdalla huomannut, että koko kesän ulkona varjoisessa paikassa, joko ruukku kumollaan esim. pensaan alla tai amppelissa puun oksalla viettänyt kaktus, kukkii lähes varmasti syystalvella. Jos vielä muistaa silloin tällöin lannoittaa kesän aikana niin nuppuja tulee runsaasti. Hyvää illan jatkoa.

      Poista
  2. Kylläpä kukkii kauniisti.. meidän joulukaktus tuli nupuille, nuukahti ja sitten kuoli. Sitä sitten ihmeteltiin, minkä taudin oli mahtanut saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että syy jäi epäselväksi. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Oi, Sinä olet saanut kaktuksen kukkimaan ihanasti ja kaunis on värikin.
    En tiä mitä mun kaktustus nyt "moittii". Pihalla kun vietti koko kesän, mutta ei näy kukan kukkaa eikä edes nuppua ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Odota rauhassa. Kaktuksesi saattaa kukkia vasta kevättalvella.

      Poista
  4. Kaunis väri :). Meillä myös kukkii pari lohenpunaista ja yksi valkoinen. Toinen punaisista on jo 20 vuotta vanha ja tänä vuonna sen kukinta ei ole ollut ihan niin runsas kuin yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksikymmentä vuotta on kukalle jo mahtava ikä. Kukkasi on saanut hyvää hoitoa.

      Poista
  5. Kaunis kaktus ihanan värinen, en tiedä mikä minun kaktusta vaivaa kun ei yhtään nuppua viime vuonna kukki kovasti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kuten matellekin tuolla aiemmin totesin, kaktuksesi saattaa kukkia myöhemmin kevättalvella.

      Poista
  6. Ihanan värinen kaktus, minun kaktus on jo kukkinut Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma. Minullakin valkoinen ja vaaleanpunakukkainen kukkivat aiemmin. Valkoinen jo heinäkuun lopulla ulkona.

      Hyvää viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  7. Upeat värit; aniliini, kirkkaanpunainen ja kupari! Meillä ei kuki kaktukset, mutta enpä niitä saanut aikaiseksi vietyä uloskaan. Jospas sitten ens kesänä :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis. Meilläkin kukkii, muttei kovin runsaasti. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Hyvää viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  9. Kyllä on todella kaunis tuon vaatimattoman kaktuksen kukka. Harmi vaan että kukat kestää niin vähän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi viileässä kukinta kestää kauemmin. Kiitos kommentista.

      Poista
  10. Mukava piristys päivään nyt, kun ulkona on niin kovin synkkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meilläkin on tosi pimeää ja usvaista. Autolla ajaessa saa olla tosi tarkkana jalankulkijoiden suhteen, kun kaikki eivät ymmärrä käyttää heijastinta.

      Hyvää viikonloppua.

      Poista
  11. ♥oi miten kauniisti kaktuksesi kukkii!

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Minäkin pidän kovasti kukan väristä. Se tuo energiaa tähän pimeään vuodenaikaan.

      Poista
  13. On se kaunis! Mulla alkaa olla jo kukkinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukinta ei ole kyllä kovin pitkäaikainen ilo. Viileä huone auttaisi hieman asiassa. Kiitos kommentista.

      Poista
  14. On kyllä jännä mikä kaktusten kukintaan vaikuttaa. Meillä kukkivat tällä hetkellä todella runsaasti sekä punainen marraskuun kaktus että valkoinen joulukaktus. Sisällä ovat olleet eikä mitään kikkakolmosia käytetty. Vein marraskuun kaktuksesta istukaisia töihin. Ovat paikalla, jonka luulisi kaktuksia miellyttävän. Silti niissä ei ole yhtään kukkaa, lehtien kärjet vain punertavat.

    VastaaPoista
  15. Sanos muuta. Jotkut marraskuunkaktukset kukkivat säännöllisesti ja toiset eivät. Viileä paikka ja valo-olot kyllä edesauttavat kukintaa. Pimeää pitäisi olla kuuleman mukaan ainakin puolet vuorokaudesta. Mene ja tiedä?

    VastaaPoista