Translate

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Haaste Konnadonnalta.



 
Tällainen haaste tupsahti Konnadonnan kotona ja puutarhassa blogista. Haasteessa ideana on vastata 5.een sinulle esitetyyn kysymykseen ja vastaavasti laatimalla itse 5 uutta kysymystä vastattavaksi.

  Tässä Konnadonnan laatimat kysymykset.

1. Mitkä ovat parhaimmat onnistumisesi ja pahimmat pettymyksesi kasvien valinnassa?
2. Kirkkaanpunainen vai vaaleanpunainen?
3. Jos omistat hyötytarhan, paras ja satoisin syötävä kasvisi?
4. Mistä hankit taimesi?
5. Ensi kevään projekti pihalla?
Ja tässäpä vastaukseni.

1. Parhaimmat onnistumiset tulevat varmaan havukasvien osalta niitä sen enempää yksilöimättä. Jaloruusujen menestymisen suhteen on tullut pettymyksiä.
2. Vaaleanpunainen on lähempänä makuani, vaikka ei kirkkaanpunaisessakaan ole mitään vikaa.
3. Ehkä juurikkaista punajuuri on ollut kaikkein satoisin. Omenapuut ovat myös tuottaneet lähes poikkeuksetta hyvän sadon.

4. Mistä milloinkin. Ei ole yhtä hankintapaikkaa ylitse muiden. 

5. Kasvihuoneen rakentaminen.

Tässä omat kysymykseni.

1.) Mitkä kolme asiaa ovat mielestäsi parasta puutarhanhoidossa?

2.) Ovatko lähinnä sydäntäsi perennat vai kesäkukat?

3,) Mitkä ovat parhaimmat inspiraation lähteesi?

4.) Suunnitellessasi jonkin uuden entuudestaan tuntemattoman kasvin hankintaa puutarhaasi otatko ensin selvää sen kasvuvaatimuksista ja soveltuvuudesta puutarhaasi, vai toimitko ajatuksella, että jostain kyllä löytyy sovelias paikka kasvillesi?

5.) Mihin aikaan kesästä puutarha on mielestäsi parhaimmillaan?

Haasteet lähtevät seuraaville:

Marian koti ja puutarha
My life
Marin puutarhassa
Satupuutarha

11 kommenttia:

  1. Kaunis kuva ja kiva haaste, oli kiva lukea!:)

    Helmeilevää helmikuun jatkoa, kevätttuulista nauttien...;) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvää ja aurinkoista helmikuun jatkoa myös sinulle.

      Poista
  2. Aah, olitkin saanut jo haasteen. No, haastoin sinut uudestaan! :) kurkkaa blogiini...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. Yritän ehtiä vastaamaan viimeistään viikonloppuna.

      Poista
  3. Kiitos, kun otit haasteen vastaan ja vastasit kysymyksiin. Minusta näyttää kyllä siltä, että olet onnistunut kaikkien kasvien kanssa, niin upeaa kukintaa sinulla on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuikin hyvä aika ottaa haaste vastaan. Kyllä niitä epäonnistumisia tulee eteen täälläkin. Yleensä syy on suurelta osin allekirjoittaneessa.

      Hyvää illanjatkoa.

      Poista
  4. Viimein sain vastattua edelliseen haasteeseesi ja vastasin myös tähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kiva, kun otit haasteen vastaan. En tosin pahastu millään muotoa, jos haasteeseen ei aina ehdi vastata.

      Poista
  5. Kiitos haasteesta, Kruunu Vuokko. Sulla kukoistaa mielestäni kaikki.

    VastaaPoista