Translate

perjantai 8. tammikuuta 2016

Toive, unelma ja lupaus vuodelle 2016

Pakkanen on nyt paukutellut täällä meillä nurkkia noin kahdenkymmenenviiden asteen voimalla useamman päivän ajan. Takkaa on saanut lämmittää ihan päivittäin ja se onkin luovuttanut suloista lämpöään talon muun lämmityksen tueksi. Pikkumies perheineen ilahduttaa meitä parhaillaan vierailullaan ja aika on kulunut tosi rattoisasti, vaikka ulos ei ole voinut, eikä tehnyt mieli mennä, kuin ihan pakon sanelemana.

Sain TOIVE, UNELMA JA LUPAUS haasteen jokin aika sitten Betweeniltä..

Toiveeni liittyy tällä kertaa tulevaan ja jo silmissä siintävään satokauteen. Toivon tulevalta kesältä lämpimiä, aurinkoisia ja leppoisia säitä, jotka siivittäisivät kaikki kasvit parhaimpaan mahdolliseen kasvuun ja kukoistukseen.




Unelmia pitää aina tietenkin olla, joko pieniä tai suuria. Unelmanikin liittyy kiinteästi puutarhaan. Minä unelmoin, että joskus pihallamme kasvaisi upeasti kukkivia magnolioita. Tiedän haaveen olevan aika utopistinen, mutta sehän ei tietenkään estä minua haaveilemasta asiasta.
 

Lupauksen suhteen olen melko luottavainen, sillä olen työstänyt ja työstän asiaa mielessäni edelleen.
Olen luvannut yrittää nauttia jokaisesta eteeni osuvasta päivästä ja elää tässä ja olemassa olevassa hetkessä.




Mitä juuri sinä toivot, unelmoit ja lupaat meneillään olevaa vuotta ajatellen.

Toivotan tässä samalla lämpimästi tervetulleeksi blogini uusimat lukijat Liisa Palolan ja Pirjon Mökkipuutarhasta.


34 kommenttia:

  1. Kesäkuvia on niin ihana katsoa tähän aikaan! Meillä paukkui pakkanen eilen vielä -28 asteessa, tänään jo vähemmän.
    Minäkin toivon tulevalta kesältä enemmän lämpöä ja kauniita kesäpäiviä, unelmoin siitä, että meidän perhe saisi viettää enemmän aikaa yhdessä, sen 2-4 viikon vuositapaamisten sijasta. Ja lupaan katsoa tarkemmin, mitä ruokaa suuhuni laitan, on paljon helpompaa kaikin puolin, jos saisi kiloja tiputettua. Oikein kivaa sukutapaamista teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti kaikki toiveesi ja unelmasi toteutuvat.
      Mukavaa viikonloppua sinne Pohjanmaalle.

      Poista
  2. Aika samoilla linjoilla mennään! Minä lupasin rehkiä vähemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jalkasi on kuntoutunut täysin ja saat nauttia tulevana kesänä täysin rinnoin puutarhailusta.

      Poista
  3. Ihanat toiveet! Toivottavasti tulevana kesänä saamme enemmän aurinkoa kuin viime kesänä:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kun vastasit haasteeseen. Ihanaa oli lukea postauksesi, erityisesti tuo unelma on yhteinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti yhteinen unelmamme joskus toteutuu?
      Rentouttavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
    2. Kiitos, ollaan optimistisia <3 Ainakin Ruusunmekon polvenkorkuiset mangoliat näyttävät kukkiessaankin hieman huvittavilta :D

      Poista
  5. Kauniita toiveita ja unelmia. Minäkin unelmoin lämpimästä kesästä. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Vielä on työstämistä tuon lupaukseni suhteen, mutta aika pitkällä jo koen olevani.

      Poista
  7. Ihanat toiveet ja lupaukset toivotaan että ensi kesä on aurinkoinen lämmin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva. Toivotaan ja uskotaan että näin tapahtuu??

      Poista
  8. Ihana katsella kesääkuvia Hyviä lupauksia sinulla. Kyllähän samallaisia on minullakin
    Lämmintä,aurinkoista ,ja sopivasti sadetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Toivon myös sopivasti sadetta ja jos mahdollista, öiseen aikaan.
      Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  9. Näiden pakkasten nipistellessä on ihana unelmoida kesästä ja lämpimistä päivistä. Luulen, että unelmasi kukkivasta magnoliasta pihallasi ei ole lainkaan utopistinen, kun katsoo puutarhasi kukkaloistoa. :) Hetkessä elämisen taitoa minäkin tahdon opetella joka päivä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkisinkin ajatukset välillä pakenevat tulevaan kesään, vaikka nautin jopa näistä pakkasista puhumattakaan ikkunasta näkyvistä, ihanan huuruisista pihapuista.
      Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen opetellut ja pyrkinyt nauttimaan jokaisesta minulle suodusta päivästä.
      Kiitos vierailustasi ja oikein mukavaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  10. Ny on ollukki pari kylymää kesää, nii eikö jo olisi lämpöösen vuaro tai eres vähä lämpöösemmän ja kuivemman. Eikös magnoliastaki oo aika kestäviä kantoja jo olemas? Sulla on varmasti sille tarpeheksi suajaanen paikka. Näyttävän näköönen tuijaryhymä ympäristööneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan, että ensi kesänä vihdoin saamme nauttia lämmöstä. Helteitä en suuremmin kaipaa. Harmittaa hieman, kun rajanaapuri ei suuremmin perusta tuosta tuijaryhmän takana näkyvästä, omistamastaan raja-alueesta. Tavoiteena onkin saada se havujen ja köynnösten avulla häivytettyä hieman piiloon.

      Poista
  11. Unelmoidaan näköjään täälläkin! Kaunis tuo sora-alue. Minun mieleiseni.

    VastaaPoista
  12. Ihana postatus kauniine kuvineen,unelmia,lupauksia toiveita...nitähän on paljon,mutta kiva olis ,että kesä oli lämmin,sataisi "sopivasti" ja saisi karistettua "muutaman"ylimääräisen liikakilon pois joita joulun aikaan kertyä,mutta helpommin sanottu kuin tehty hih...toivotaan .Tuo tuija-kasvusto-alue on UPEA .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Niin monen toive varmaan on, että saisimme aurinkoisen ja lämpimän kesän.
      Mukavaa lauantai-illan jatkoa.

      Poista
  13. Kiva postaus, kauniit lupaukset sekä ihanat kuvat. Tuo sora-alue on todella viehättävä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  14. Unelmia pitää puutarhureilla aina olla, ja myös meillä kaikilla.
    Tuo sora-alue on tosi kaunis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmat saavat välillä siivet selkäänsä ja hyvä kai niin.
      Mukavaa lauantai-illan jatkoa.

      Poista
  15. Eikä, ihana tuo kuva missä portti ja havuja! Upea! Ihanat vastaukset sinulla. En ollenkaan usko, että magnoliaunelmasi on mahdoton. Suojaisa paikka ja oikeat lajikkeet ja voihan sitä tarvittaessa suojatakin. Toivon kovasti, että unelmasi toteutuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sametti Hortensia. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka unelma joskus toteutuisi.

      Poista
  16. Unelmat ovat kantava voima, minä unelmoin jo (tätä ei kerrota kellekkään) lapsenlapsenlapsista♥ ja tietenkin tulevasta kesästä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon sydämestäni, että tuo salainen toiveesi ja unelmasi toteutuu nopeasti.

      Poista
  17. I wish you a garden like the one in your dreams !

    VastaaPoista