Translate

perjantai 25. marraskuuta 2016

Lisää pitsipalloja

Pitsipallot ovat mielestäni niin kauniita, että en malttanut olla  virkkaamatta vielä yhtä isohkoa palloa samalla netistä löytämälläni mallilla ja ohjeella, kuin edellinenkin virkkaamani pallo. Tein myös pienen noin tennispalloa hieman kookkaamman pitsipallon, joskus aikoinaan virkkaamistani ja kapeaan kaitaliinaan tarkoitetuista ylimääräisistä paloista.


Tästä pallosta tuli tasaisen pyöreä. Vesi-liimaseos oli langalle sopiva ja työstä tuli näin sopivan napakka.


Tässä pallot kovetettuna ja ilmapallot vielä sisällään. Ilmapallon irrottaminen työstä kannattaa tehdä hyvin varoen. Neulalla puhkaisun jälkeen ilmapallo irrotetaan virkkauksesta pieni alue kerrallaan esim. virkkauskoukkua apuna käyttäen.


Lanka on omista vanhoista varastoista ja vyöte ei valitettavasti ole enää tallessa, joten langan paksuudesta ei ole tietoa. Virkkuukoukkuna oli 1,5mm koukku.


Tässä aiemmin virkkaamani palat odottamassa yhdistämistä.


Etualan pallo on pienempi kuin mitä tässä kuvassa näyttää.


Kuvio on huomattavasti tiheämpi kuin isommassa pallossa ja jännitin miten ilmapallon ujuttaminen työn sisään mahtaisi onnistua. Se onnistui kuitenkin yli odotusten. Minulla ei myöskään ollut työhön sopivaa tarpeeksi pientä vaaleaa ilmapalloa, joten riskeerasin ja laitoin käytettävissäni olevan vihreän ilmapallon, joka kokonsa puolesta oli muuten täysin sopiva. Onneksi siitä ei irronnut väriä työhön.




Tässä isompi pallo patterivalot sisällään.


Ikkuna olisi ollut varmaan paras sijoituspaikka pallon kuvaukseen.


Tässä pienempi pallo valaistuna. Kuvaaminen ei onnistunut aivan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta kyllä tästä kuitenkin idean saa selville.


Mukavaa alkanutta viikonloppua kaikille blogissani vieraileville. Nautitaan niin kynttilöistä, kuin tunnelmavaloistakin.

37 kommenttia:

  1. Noista tuli nättejä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kauniita palloja!
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniit tunnelman tuojat nää pitsipallot.Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  4. Kyllä ovat ihania, kauniisti valo niistä siivilöityy ja luo tunnelmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näitä palloja oli ihan kiva tehdä ja ovat ihan kivoja tunnelman luojia.

      Poista
  5. Oi kuinka kauniita. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  6. Kivoja! Mäki viälä joku päivä :)

    VastaaPoista
  7. Kauniita pitsipalloja <3 mukavaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Todella upeita ja tunnelmallisia pitspalloja olet tehnyt♥

    VastaaPoista
  9. Ihania palloja Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
  10. Kiitos.
    Mukavaa ensimmäistä adventtia ja viikonloppua.

    VastaaPoista
  11. Siis nämä on niin kauniita ja taitavasti tehty. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
  12. Vau, miten kauniita palloja teitkin!
    Tuovat kaunista ja tunnelmallista valoa huoneseen!

    VastaaPoista
  13. Kauniita palloja, etenkin viimeisissä kuvissa valojen kanssa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Kiitos. Valo luo palloihin kyllä oman efektinsä.

    VastaaPoista
  15. Eikä, ihana virkattu valosarja! Minä rakastan kaikkea virkattua yli kaiken, tämä ideasi on upea. Tälläisiä voisit myydä vaikka myyjäisissä, varmasti menisivät kaupaksi. Tietysti kova työ vaan. Iloista adventtia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kaikkineen vie kyllä aika paljon aikaa, vaikka itse virkkaus onkin melko nopeaa. Joten omaksi iloksi vain virkkasin pallot.
      Oikein hyvää adventtia myös sinulle.

      Poista
  16. Voi kun mä osaisin virkata tuollaisia, tulisi niin ihanat valot.. No, täytyy ihastella näitä sun valoja, mutta hitsiläinen kyllä tahtois itsekin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin kokeilemaan. Itse ohje on aika simppeli.

      Poista
  17. Kauniita palloja! Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista