Translate

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Esittele ongelmapaikkasi - haaste

Sain jo jokin aika sitten tämän haasteen Minnalta Hiidenkiven puutarhassa-blogista seuraavanlaisin saatesanoin.

"Tämä haaste kysyy rohkeutta (ja kestävää kameran linssiä). Haasteena on esitellä pihaltasi kohta, jota hädin tuskin itsekään siedät silmissäsi.
Miksi tällainen haaste?
-Voit näyttää, että upeimmallakaan pihalla kaikki ei välttämättä ole täydellistä.
-Kun otat ongelmastasi kuvia ja esittelet sen muille, voit hyvinkin saada idean, millä ongelmasi on ratkaistu.
-Uudet silmät näkevät paremmin, eli jos et itse keksi ratkaisua, muilla on kommenteissa mahdollisuus heitellä uusia ideoita ja auttaa sinua suunnittelemaan ongelmakohdastasi täydellinen."

Meillä pihan ongelmapaikkaa ei tarvinnut todellakaan kauaa miettiä. Se nimittäin on talomme takapihan puolella oleva, tonttiamme rajaavan ojanvarren alue, jossa kasvaa muun muassa peltokortetta, ojan puolelta sinnikkäästi tontille yrittävää vuohenputkea, lehtohorsmaa ja vaihtelevasti muita rikkaruohoja. Apukeinona on ollut tonttimme puoleisen ojanreunan trimmeröinti ja osittainen rikkaruohojen peittäminen.




Nyt kun alueen reunasta on kaadettu useita isoja kuusia on alueen kuntoon työstäminen huomattavasti helpompaa ja suunnitelmat muhivat jo kivasti päässäni.


Ojanreuna peitettynä valoa läpi päästämättömillä muovimatoilla. Ei kauniita, mutta ajavat asiansa.

"Haasteen säännöt:
1. Kerro postauksessasi haasteen aloittaja (Minna / Hiidenkiven puutarhassa)
2. Tässä haasteessa on oltava joku pihasuunnitteluun liittyvä asia. Ongelmakohdan koolla ei ole väliä, mutta mitä kamalampi sitä parempi ;)
3. Haasta 1-3 täydellisen pihan omistavaa bloggaajaa.

Jos sinulla on jo täydellinen piha (tai haluat luoda meille illuusion siitä), haastetta ei ole pakko ottaa vastaan. Ja toki haasteen voi napata vaikkei sinua olisi haastettukaan. Toivon, että näemme kerrassaan upeita muodonmuutoksia sitten kun ongelmapaikat on korjattu! "

Kiitos kivasta haasteesta Minna. Nyt en tällä kerralla haasta ketään erityisesti, vaan toivon, että jokainen haluava ottaa kopin ja kertoo oman pihan ongelmakohdasta.

26 kommenttia:

  1. Suunnittelu onkin mukavaa puuhaa ja kiva on mielessään hahmotella kuinka ongelmakohdasta pääsisi eroon, innolla jäädään seuraamaan miltä tuo kohta tulee näyttämään:) Meidän pihalla ongelmakohtia on niin paljon, että olisi jopa vaikea päättää minkä niistä valitsisi:) Ollaan nyt kaksi kesää asuttu täällä ja pihassa on kyllä puuhaa yllin kyllin, meillä kun ei pihalla kasvanut silloin muutettaessa yhtikäs mitään:) Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu on ihan kivaa ja ajatukset alueen työstämisestä siistiksi ja kauniiksi yleensä jalostuvat vielä mielessä matkan varrella.
      Kiitos samoin Päde.



      Poista
  2. Onpa tämä lohdullista katseltavaa. Luin nimittäin (jälleen kerran!)postauksesi kärhöjen kasvattamisesta. Sen runsauden jälkeen samalta tontilta ei uskoisi löytyvän autiota takapihaa. Mutta sehän on vain mahdollisuus kaikille kutkuttaville unelmille toteutua. Kovasti odotan, miten ojanvierus alkaa kukoistaa.

    VastaaPoista
  3. Takapihan ojanvarsi on luonnontilaisen metsäsaarekkeen johdosta ollut aina hankala pitää siistinä. Nyt, kun puita kaadettiin saarekkeen reunasta keväällä ja kannot jyrsittiin pois on ojanvarsikin huomattavasti helpompi saada siistiksi.

    VastaaPoista
  4. Hyvin vastattu, mukava että tartuit haasteeseen :) Ojanreunukset ovatkin hankalia pitää siistinä ja varsinkin kasvittaa mieleisekseen eivätkä isot kuuset helpota tilannetta yhtään. Taustalla taitaa olla peltomaisemaa? Alueessa on potentiaalia vaikka mihin. Jään mielenkiinnolla odottamaan, millainen muutos tuohon tulee :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos. Haaste on todella hyvä ja varmasti moni tarttuu siihen mielellään. Totta ja etenkin meillä tontiamme kiertävät ojat ja ojanreunat eivät kuulu tonttimme omistusoikeuteen, vaan ympäröiviä peltoja viljelevälle osapuolelle, eli maanviljelijälle ja ovat haasteellisia jo siltäkin kannalta. Joka keväiset ojanreunojen kulutukset olen kuitenkin katsonut oikeudekseni tehdä ja onpa oja maanomistajan luvalla kerran ojattukin omilla kustannuksilla.

    VastaaPoista
  6. Hauska idea tuo ongelmakohdan esittely!
    Minusta tuonne kuusten katveeseen saisi mahtavan puolivillin metsäpuutarhan alppiruusuineen jne. ja ojanreunan jatkaisin jotenkin luontevasti siitä.
    Hauska nähdä, mitä paikalle kehität. :)

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva haaste tosiaan.
    Alppiruusut eivät valitettavasti sovellu kuusikkoon, sillä kuusien juuret vievät kaiken veden ja ravinteet. Kerran kuitenkin piti sitäkin kokeilla, että josko ne sittenkin pärjäisivät......huonoin tuloksin.

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus! Suunnittelu on mukavaa ja toteutus vielä hauskempaa!

    VastaaPoista
  9. Näin on. Katsotaan mitä lopulta saadaan aikaan.

    VastaaPoista
  10. Tämä on mukava ja tervehdyttävä haaste, sillä ihan varmasti lähes jokaisella on omat ongelmapaikkansa. Hienoa, että sinäkin olet valmis esittelemään omasi. Sinun ongelmapaikassasi näen valtavasti mahdollisuuksia. Saattaa olla, että tämän esittelyn jälkeen ideatulva lähtee liikkeelle.

    VastaaPoista
  11. Todella hyvä haaste. Ongelmapaikkoja löytyy etenkin peltojen ympäröimällä tontilla, jossa tonttia kiertävät rikkaruohoiset ojat ja ojanreunat eivät kuulu omaan tonttiin, vaan peltojen omistajalle.

    VastaaPoista
  12. No nii, tuas onki uus puuhapaikka, ku entisen lammikon alue tuliki jo valamihiksi. Pian on ongelmapaikka pyyhkäästy pois päiväjäriestyksestä. Onneksi puutarha ei oo koskaa valamis, vaan tarijooloo koko aijan uusia haasteeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on.
      Haasteellinen paikka vaatii aina hieman kypsyttelyä. Puutarha ei tule koskaan valmiiksi, muuttaa vain välillä muotoaan.

      Poista
  13. Otsikko sai minut naurahtamaan itsekseni; minunhan pitäisi täräyttää koko piha lukijoiden nähtäväksi, sillä pihamme on täynnä silmää kirveleviä ongelmakohtia :D
    Mielenkiintoista, miten tulet taltuttamaan esittelemäsi alueen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taidat olla hieman turhan kriittinen.
      Katsotaan nyt mitä saamme lopulta aikaan.

      Poista
  14. tuosta se lähtee ja tulevaisuudessa ongelma-alue on vain muisto...

    VastaaPoista
  15. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  16. Tuohan on jo melkein valmis! Meillä teettää enemmän työtä etsiä joku edes vähän siedettävä kohta pihalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin ollut todella laaja ja mittava työmaa siellä ja olette saaneet aivan valtavasti aikaan. Tämä meidän aluemme on siihen nähden niin sanotusti vain "Lillukan varsia".

      Poista
  17. Tuo aluehan on täynnä herkullisia mahdollisuuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisuuksia kyllä on. Tarkoitus on tehdä alueesta mahdollisimman helppohoitoinen.

      Poista
  18. Lohdullista nähdä muiltakin näitä pihan ongelmakohtia. Odotan mielenkiinnolla, mitä muutoksia keksit tuohon! :)

    VastaaPoista
  19. Loistavaa, innostavaa ja ilahduttavaa! Teidän ongelmapaikan esittely luo toivoa meidän kaikkien ongelmien ratkaisuun - kunhan vain pääsee alkuun ja löytää sen toteutuskelpoisen jutun!

    VastaaPoista