Translate

maanantai 2. marraskuuta 2020

Paras ruusuni ikinä - haaste


 
Tämä kiva ruusuhaaste tupsahti minulle ihanasta Kukka& Kaali - blogista, josta haaste on myös lähtenyt liikkeelle. 
  
Omat ruusuni ovat suurelta osin hyvin tuttuja ja Suomessa yleisesti kasvatettuja pensasruusuja.  Juhannusruusu Rosa pimpinellifolia 'Plena' on perinteistäkin perinteisempi ruusu eikä suuremmin esittelyjä kaipaa, sillä sen tuntevat varmaan lähes kaikki. Ruusu kuuluu kuitenkin hyvin kestävänä ja ihanasti tuoksuvana mielestäni ehdottomasti suomalaiseen pihaan ja puutarhaan ja siksipä se löytyy myös meiltä. 


Noin viikon juhannusruusua myöhemmin kukintansa aloittaa suviruusu 'Poppius'. Suviruusukin on yleinen, monelle tuttu kukkija. Se on myös kestävä, joskin sen sanotaan olevan hieman vaativampi kasvupaikkansa suhteen kuin juhannusruusu. Pensasruusuista suurin osa leviää voimakkaasti juurivesoilla, joten se seikka kannattaa ottaa huomioon ruusuja istuttaessa. 

                                             Teresanruusu Therese Bugnet  ja Hansaruusu. 

Kauneuden lisäksi pidän itse ruusun kestävyyttä yhtenä tärkeimpänä kriteerinä. Muutaman kesän, jopa pahimmassa tapauksessa yhden kesän, kestävä ilo ei oikein tahdo riittää, vaan haluan nauttia kauniista kukinnasta vuosia eteenpäin. Nämä yllä olevat ruusut ovat täyttäneet toiveeni kiitettävästi.
Teresanruusu on alun perin kanadalainen, melko hento-oksainen ja vähäpiikkinen ruusu. Kuten kuvistakin voi havaita kukat ovat kerrannaiset ja hyvin kauniin punaiset. Vaikka ruusu kasvaa aivan liian varjoisassa paikassa ja savinen kasvualustakaan ei ole paras mahdollinen ruusua ajatellen, on se näistä puutteista huolimatta kukkinut enemmän tai vähemmän runsaasti joka vuosi. Kukinta on tietenkin riippunut paljon kesästä ja sen lämmöstä ja auringosta.

Hansaruusu (kuvassa alhaalla oikealla) on niin ikään suosittu pitkään kukkiva, voimakkaasti tuoksuva, kestävä ja terve pensasruusu. Hansaruusu on myös hyvin tuttu ja yleinen eikä sekään enempiä esittelyjä kaipaa.
 


Rosa Minette, eli mustialanruusu. Kaunis, ihanalta tuoksuva ruusu. Ikävä kyllä ruusun nuput eivät kestä sadetta, vaan homehtuvat ja siitä iso miinus muuten niin suloiselle ruusulle.



Flammentanz köynnösruusu punakukkaisista ruusuista pitäville. Tämän räiskyvän iloista kukintaa ei voi olla huomaamatta. Yksi kestävimmistä remontoivista köynnösruusuista I-IV- vyöhykkeelle. 



Easy Elegance ruusu 

Toistaiseksi kestäväksi osoittautunut, omajuurinen ruusu. Ollut tosin minulla vasta pari vuotta, joten nähtäväksi jää kuinka hyvin se tulee tulevista talvista selviytymään. Ainakaan viime talven lumettomuus ei näyttänyt olevan sille haitaksi. Kukinta on remontoiva. Mielestäni hyvin kaunis ruusu.
  
F.J.Grootendorst neilikkaruusu. Yllä.

Ainakin meillä hyvin kestäväksi osoittautunut ja runsaasti kukkiva ruusu. Kasvuvyöhyke I-IV.



Keijunruusu 'Dart's Defender' on nukke - ja hansaruusun risteymä. Tämäkin leviää juurivesoilla, joten paikka kannattaakin miettiä sen mukaan. 


 

Nostalgiaruusu 'Augusta Luise'. Ihanasti tuoksuva jaloruusu. Ruusu on hankittu kesällä, joten vielä en osaa sanoa sen kestävyydestä. Tämän ruusun kohdalla kaikki hälytyskellot päässäni lakkasivat täysin soimasta ja halusin kokeilla tämän todella ihanasti tuoksuvan kaunottaren kasvatusta puutarhassamme.

Loppuun vielä kuvia koko kesän runsaasti kukkineista runko- ja ruukkuruusuista. 

Runkoruusu Yellow Orange. Runsaskukkainen ja kaunis. Uusia nuppuja puhkeaa yhä edelleen ja ollaan jo marraskuussa.


Punaiset ja keltaiset ruukkuruusut.


Mikä sitten on paras ruusuni ikinä. Täysin mahdoton sanoa. Monen monta aiempaa suosikkiani kun on menehtynyt vuosien varrella mikä mihinkin. Eli eivät suoraan sanottuna ole olleet tarpeeksi kestäviä puutarhamme olosuhteisiin. Ehkä yksi parhaimpia ruusujani on kuitenkin ollut ihana maanpeittoruusu 'Sommerwind', jonka menetin muutama vuosi sitten olleen, todella pahan talven jälkeen. 'Sommerwind' oli ihan ensimmäisiä puutarhaan hankkimiani ruusuja. Sen kukinta oli aina todella runsasta ja näyttävää. 


Tässä  kolme vanhaa kuvaa Sommerwindistä pihamme muurikivipenkissä.






Haasteen säännöt:

Kirjoita juttu luottoruusustasi. Jutun tyyli on vapaa. Se voi olla ylistyslaulu suosikkiruusullesi tai tiukkaa asiaa. Juttu voi olla yhden kuvan ja muutaman rivin mittainen tai pitkä esitys kaikista puutarhan parhaista ruusuista.

Jutun loppuun voit mainita myös, mitä ruusua et enää omaan pihaan hankkisi.

Ilmoita jutusta Kukka & Kaali -blogiin, jotta Pauliina voi linkittää jutun yhdeksi kokonaisuudeksi muiden kanssa.

Haasta mukaan 3–5 blogiystääväsi.

Voit ottaa kopin haasteesta, vaikka kukaan ei olisi haastanut sinua.


Haastan tällä kertaa nämä kaksi blogia.  



36 kommenttia:

  1. Kiva haaste ja hyödyllistä luettavaa ainakin minulle ketä on täysin alkuvaiheessa tässä ruusukasvatuksessa. Ja varmaan täältä löytyy hyviä vinkkejä niillekin ketkä ovat jo niitä kasvattaneet. Kauniita ruusukuvia kaikki.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, odotinkin sinun kokemuksiasi ruusuista. Onko sinulla yksi vai useampi taimi suviruusu Poppiusta noissa kollaasin kuvissa? Kiinnostaa myös tietää, oletko laittanut suviruusulle juuriestettä estämään leviämistä?
    Ihanan ruusuntuoksuiset kuvat tähän marraskuiseen hämärään ja tuuleen.
    Minulla kasvoi joskus nukkeruusu, mutta tuo keijunruusu näyttää paremmalta. Oma nukkeruusuni lähti villisti vaeltamaan ja ensimmäisten vuosien jälkeen sen kukinta ei ollut kummoista.
    Monilla ruusuilla kasvupaikalla on kyllä iso merkitys, onkaan myös kasvupaikkoja missä juuriversot eivät haittaa lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en ole ihan varma, mutta muistelisin ruusuja olleen alkuaan vain yksi. Suviruusu kasvaa pitkässä, melko kapeassa penkissä. Samassa penkissä on myös rivi juhannusruusuja kasvamassa. Penkki on rajattu molemmin puolin juurimatolla, joka estää ruusujen leviämisen penkin ulkopuolelle.

      Poista
  3. Postauksen täydeltä ihania ruusuja ja kaikki ihan parhaita. :)
    Kauneimpia näistä, minun mielestäni, ovat 'Augusta Luise', runkoruusu Yellow Orange sekä 'Sommerwind', mutta tosiaan muutkin asiat kuin ulkonäkö ovat tärkeitä.
    Kiitos ihastuttavista kuvista ja mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Toivon niin 'Augusta Luisen'menestyvän myös jatkossa, sillä sen tuoksu on todella miellyttävä ja ruusu on todella kaunis.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  4. Olipas kiva katsella tähän marraskuun synkähköön alkuun, ihanan kesäisiä ja kauniita ruusu kuviasi ja samalla oppia lisää kestävistä lajikkeista.Mukavaa marraskuun alkua!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania ruusuja. Muutama tuttu ruusu, joita kasvaa myös meillä,-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suurin osa ruusuista on varmasti hyvin monelle tuttuja.

      Poista
  6. Ihanat kuvat ja tarinat kestävistä ruusuista! Sommerwind ei ole osunut omalle tielleni, joten se on kokeilematta minullakin. Kaunis ja runsas se kyllä on!

    Ruusujen juurivesat saa kuriin näppärällä konstilla, eli sillä muovisella 15 cm leveällä reunanauhalla tehdyn rinkulan avulla. Nauha upotetaan maan pinnan tasalle. Juurivesat nousevat pinnanmyötäisesti kulkevista juurista. Nauha estää suurimmalta osalta karkulaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sommerwind on kyllä todella runsaskukkainen ja aionkin hankkia uusia tilalle, jos vain osuvat sopivasti kohdalle.
      Minä käytän juurimattoa esteenä. Sen läpi eivät edes puiden juuret pääse tunkeutumaan.

      Poista
  7. Sinulla on runsas joukko ruusukaunottaria. Parasta ruusua on todella vaikea valita, kun ne kaikki ovat omalla tavallaan kauniita ja toisaalta myös erilaisia.
    Minulla on Sommerwind kasvanut rinteessä jo monta vuotta. Tänä vuonna ostin Fairya, joka näyttää aivan samanlaiselta kuin Sommerwind. Lehdet, kukat, kasvutapa, jospa joku viisas joskus kertoo erot. Jos sillä nyt mitään merkitystä on.

    VastaaPoista
  8. Kiitos. Ruusuja on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen ja juuri kuten sanoit jokainen niistä on kaunis tavallaan.
    Minulla on myös ollut Fairy, joka kasvoi samassa penkissä Sommerwindien kanssa ja menehtyi samana pahana talvena. Erona näillä kahdella on se, että Sommerwindin kukat ovat suuremmat.

    VastaaPoista
  9. Ihana ruusukimara! Paljon kauniita ruusjua ja mahtavaa kukintaa! Myös monta tuttua kaunotarta. Tuollaisessa ruusutarhassa on ihanaa viettää kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihanan paljon sinulla on erilaisia ruusuja. Kyllä ne ovat kauniita. Mietin, että näitä olisi varmasti vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen, jokaisessa lajikkeessa on oma kauneutensa. - Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kun vastasit tähän haasteeseen, olipa kiva lukea vastauksiasi ja tutustua moneen uuteen ruusuun. Sommerwindin menetys kirvelee minuakin, se taisi olla se kamala 2015-2016 -talvi joka tuhosi paljon. Sommerwindin vielä johonkin sijoitan uudelleen, entiseen paikkaansa en tohdi enää kokeilla.
    Tähän marraskuun harmaaseen märkyyteen tarvitaan paljon ruusuhaaveita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljän Sommerwindin menetys harmittaa minuakin suuresti. Talvi oli juuri tuo mainitsemasi.

      Poista
  12. Kauniita ovat kaikki ruususi! Kiitos haasteesta, mutta en tiedä pystynkö vastaamaan siihen. Puutarhassani ei nimittäin kasva yhden yhtä ruusua eikä minulla oikein ole ruusuihin minkäänlaista suhdetta. Vielä vaikeampi ongelma postauksen teossa on se, ettei ole kuviakaan. Myös Hirnakka haastoi minut muutama päivä sitten, joten ehkä on yritettävä raapia edes jotain kasaan. Siitä voi sitten tulla vähän erilainen ruusupostaus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin haittaa vaikka ruusupostauksesi olisikin erilainen. Sinut tuntien siitä tulee varmasti ihan hyvä.

      Poista
  13. Ihanat ruusukollaasit! Ruusuja haluaasisin lisää, mutta pitääs taikoa jostaki tilaa :) Oon kyllä kattellu himooten keittiön klasista, tuan naapurin, vanhanpoijan nurmikkua. Oon teheny siihe vuasien saatos monet suunnitelmat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Meillä paikat ruusuille ovat myös jo hakusessa.

      Poista
  14. Sinulle minä sanon :elämä on ruusuilla tanssimista,,puutarhassa 🌹🌹🌹🌹
    Aivan uskomattoman ihanat ruusut :)))))

    VastaaPoista
  15. Tämän haasteen vastauksia on niin kiva lukea!
    Minusta tuo Suviruusu on romanttisin, vaikkei se parhaaksi valitsemani :)

    VastaaPoista
  16. Ihanaa, kun osallistuit haasteeseen. ♥ Kiitos! Linkitin juttusi Paras ruusuni ikinä -jutun loppuun. Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  17. Ulalaa, mitä ruusuja sinulla onkaan. Muuripenkin ruusu häikäisee kukkamäärällään. Todella hyvinvoivilta näyttävät kaikki.

    VastaaPoista