Translate

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Jännän äärellä

Olemme mieheni kanssa uusimassa vanhaa keittiötämme ja täytyy sanoa, että jännittää kyllä melkoisesti millaiselta uusi keittiö valmistuttuaan mahtaa silmissämme näyttää. 


Hieman ristiriitaisista ajatuksista huolimatta, toivon että uusi keittiö tulee istumaan hyvin vanhan keittiömme tilalle.

Täytyy sanoa, että, olen kyllä ollut vanhaan tammiseen ja umpipuiseen Puustellin keittiöön tosi tyytyväinen. 


Mietimme kuitenkin, että jos aiomme yleensä uusia keittiön on uusimisen aika nyt eikä joskus myöhemmin tulevaisuudessa.


Uusi keittiömmekin on samalta toimittajalta, joten uskon, että kaikki sujuu ongelmitta. Näin ainakin kovasti toivon.
 


Lisää keittiön remontista myöhemmin.


27 kommenttia:

  1. Iik! Tämä on minullekin jännä aihe, koska täällä uusitaan keittiötä pikkuhiljaa. Ihanaa nähdä millainen uudesta keittiöstänne tulee!
    Nykyinen keittiönne on hyvin tehdyn ja suunnitellun näköinen. Ai että miten tykkään esimerkiksi noiden uunien sijainnista.
    Työn iloa... ja hyvää pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, siellä teilläkin on keittiöremontti meneillään.
      Nyt keittiö on tyhjennetty ja huomenna mies tulee purkamaan vanhat kaapistot pois.
      Kiitos. Hyvää pyhäinpäivää myös sinulle.

      Poista
  2. Mahtavaa! Keittiön kaappien uusiminen on haaveeni, joka toteutuu sitten joskus myöhemmin. Mukava päästä näkemään keittiökuvianne ja lukemaan keittiöprojektistanne. Hyvää viikon jatkoa ja pyhäinpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Tänään tosiaan remppa sitten alkaa. 😊
    Kiitos samoin sinulle. 😊😊

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän että siellä ollaan jännän äärellä mutta kyllä täälläkin vähän jänskätään mitä näistä pahvikuorista kuoriutuu 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän olla luottavainen, mutta silti jännittää. 😊😊

      Poista
  5. Elätte kyllä jännittäviä aikoja, keittiöhän on kodin tärkeimpiä paikkoja. Meillä on niin uusi koti, vasta neljä vuotta vanha, että remonttiin ei ole tarvetta. Mutta jos rahaa olisi yllin kyllin, niin laittaisin kyllä uudet ovet näinkin uuteen keittiöön, sillä nykyiset eivät ole omaan makuuni ihan täydelliset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin hyvä toimivuus on tärkeää. Onneksi keittiösuunnittelijat ovat ammattilaisia. 😊😊

      Poista
  6. Ymmärrän hyvin, että jännittää. Meillä on sama projekti aluillaan. Sopimus allekirjoitettiin viime viikolla. Remontti on tarkoitus aloittaa tammikuussa, sillä käytämme tämän vuoden kotitalousvähennyksen syyskuussa tehtyyn kattoremonttiin. Mietin harva se päivä, miten selviämme remontin tuoman kaaoksen keskellä ne arvioidut 2-3 viikkoa.
    Olisi kiva, jos ottaisit paljon kuvia ja raportoisit projektin etenemisestä hyvine ja huonoine puolineen. Meitä kiinnostuneita on varmasti useita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin sinun jossain aiemmassa postauksessasi maininneen, että teillekin on suunnitteilla keittiöremontti. Meillä on se hyvä puoli, että saimme sijoitettua keittiötoimintoja kodinhoitohuoneeseen, eli mikroaaltouunin sekä veden- ja kahvinkeittimen. Tilassa on myös iso allas laskutiloineen ja tietenkin myös vesihana. Pakastin ja jääkaappi taas ovat aulassa.
      Täytyy yrittää raportoida aina ehtiessään.

      Poista
    2. Meidänkin suunnitelmissa on sijoittaa väliaikainen keittiö kodinhoitohuoneeseen. Eiköhän ihminen selviä muutaman päivän mikroruoalla ja välillä voi piipahtaa syömään jossain kylän kolmesta lounaspaikasta.

      Poista
  7. Päivitystä ootellessa, keittiökuumetta on podettu täälläkin jo jonkin aikaa 😂 13 vuotta asuttu, lapset kasvanu, niin nyt ois aika tehä uudistuksia täälläki. Elämä on jättäny jälkensä melkeinpä jokaiseen oveen ja laatikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän aika vääjäämättä jättää omat jälkensä kalusteisiin. Meillä entiset kalusteet olivat massiivitammea ja etenkin kaikki ovet olivat vielä tosi hyväkuntoiset.

      Poista
  8. Varmasti jänskättää! Meillä vaihtui myös tuo tammikeittiö uuteen. Onneksi sai hyvän kodin muualta :) Puustelli oli meilläkin hyvänä kakkosena vaihtoehdoista. Pitkään mietittiin, kumpi vaihtoehto valitaan. Suunnittelu ratkaisi. Emme halunneet toista samanmuotoista keittiötä uusilla pinnoilla. Pyysimme erilaista alusta asti, mutta ei irronnut. Toinen suunnittelija teki kaksikin erilaista vaihtoehtoa. Uutta keittiötä on joka tapauksessa kiva odotella ja lopulta elää siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta keittiötä on tosiaan kiva odotella. Vaikka vanhakin oli tosi toimivasti suunniteltu, niin onhan uusi aina uusi.

      Poista
  9. Onhan se keittiöremontti aina iso operaatio.

    VastaaPoista
  10. Kiva kun esittelet tätä projektia. Meilläkin on nimittäin keittiöremontti edessä muutaman vuoden sisällä. Kaapistojen ovet on ilmeisesti uusittu joskus 90-luvun loppupuolella mutta kaikki muut pinnat ovat 80-luvulta ja se kyllä näkyy ihan joka kohdassa. Keittiö on muutenkin oikea suunnittelijan painajainen, sillä siellä on mm. kolme oviaukkoa, pitkä ikkunaseinä, lämmitysjärjestelmän "moottoriyksikkö" (mikä lie oikealta nimeltään) sekä leivinuuni. Kaappi- ja laskutilaa tarvittaisiin enemmän mutta mihinkäs laitat kun joka seinä on pirstaleina. Saa suunnittelija kyllä pähkäillä päänsä puhki kun yrittää mahduttaa kaikki tarvittavat toiminnot mukaan :D
    Eipähän nuo kodin pinnat kestä ikuisuuksia. Vaikka olisi tyytyväinen ulkonäköön, niin laadukaskin pinta kuluu aikaa myöten. Voisitko jossain vaiheessa esitellä keittiönne kaappien käyttöä tehostavia säilytysratkaisuja, jos teille on sellaisia tulossa? Tarkoitan näillä mekanismeja, joilla saa hyödynnettyä esim. kulmakaapin takimmaisen nurkan tai yläkaappien ylimmäiset hyllyt. Tai tuleeko teille jotain muita erikoisempia juttuja, jotka koet erityisen hyödyllisiksi tai jotka ratkaisevat jonkun tietyn ongelman?
    Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
  11. Oikein kiinnostava projekti, seuraan tätä mielelläni. Saitte varmaan vanhan keittiön myytyä uusille omistajille? Remontin aika on melkoista kaaosta poissiirrettyjen tavaroiden keskellä, mutta lopputulos on sitten ilo ja palkitsee vaivan. Kiva kuulla ja nähdä projektin toteutuminen!

    VastaaPoista
  12. Varmasti jännittää!! Meillä ei ole koskaan uusittu muuta kuin pelkästään ovat ja muutamia laatikoita, kun entiset hajosivat.
    Tästä tulee mielenkiintoinen keissi:)

    VastaaPoista
  13. Oi, iso muutos tulossa kotiinne, oletan kuitenkin että hyvä tulee uudestakin. Mukavaa nähdä millainen uudesta keittiöstänne tulee, onnea ja jaksamista projektiinne!

    VastaaPoista
  14. Tammiovet näyttävät aivan uusilta!Kun satsaa laatuun, niin tuote kuin tuote kestää.

    VastaaPoista