Translate

sunnuntai 2. helmikuuta 2025

Amaryllikset



Palataanpa viime kesän puutarhatunnelmista hieman ajankohtaisempiin asioihin. Joulun jälkeen paikallisessa Citymarketissa käydessämme en malttanut olla ostamatta vielä yhtä punakukkaista amaryllistä. Etenkin talviaikana huomaan kaipaavani väriä huoneisiin ja amaryllis ajaa siltä osin kyllä asiansa.


Kukkien avautuminen on ollut jostain syystä tuskallisen hidasta. Nyt yksi kukka on avautunut ja kaksi muutakin kelloa on avautumassa. Uutta kukkavanaa ei kuitenkaan sipulista näytä enää olevan nousemassa. 


Toisen, jo ennen joulua hankitun amarylliksen ostaessani en arvannut, että onnistuin saamaan matalavartisen yksilön, jollaisen olen kerran aiemminkin marketista ostanut. Odotin amarylliksen kukkaan puhkeamista jouluksi ja ehtihän se juuri ja juuri aukaista pari nuppua. Osa nupuista oli kuitenkin heti auettuaan vanhan ja jo pitkään kukkineen näköisiä. 

 No löytyihän se syykin edellä kerrottuun. Nostettuani sipulin ylös purkista ja tutkittuani sitä lähemmin, huomasin sen kärsineen liian kosteasta mullasta. Poistin mustuneet juuret kokonaan ja laitoin sipulin siltään vanhaan hyasinttilasiin. Lasiin laitoin vettä sen verran, että sipulin pohja juuri ja juuri osui veden pintaan. 

                             

Eipä kauaa kestänytkään, kun sipuli kasvatti uudet vankat juuret.

                               

Nyt amaryllis on ollut vanhemman kukkavanan poiston jälkeen jo jonkin aikaa uudella kukintakierroksella ja sipulista näyttäisi nousevan vielä yksi lupaavan näköinen alku lisää. Näkyy kuvassa tuolla ylempänä.


 Poikani perheen lahjaksi tuoma punakukkainen joulutähti on vielä myös voimissaan. Enpä siis ole hennonut heittää sitä vielä kompostin ruoaksi.

20 kommenttia:

  1. Onpa kaunis tuo kerrattu amaryllis! Komeat juuret se kasvattikin ja uusi kukkavana tulossa eli väri-iloa riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vähän liiankin jouluinen, mutta on kyllä kaunis.

      Poista
  2. Kauniita värikkäitä kukkia ovat näin tammi-helmikuussakin, eikä tarvitse joulun mentyä hävittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väriä näistä ei todellakaan puutu. Olen muutamia kertoja kaivanut kukkineet amarylliksen sipulit kesäksi kukkapenkkiin voimaa keräämään ja syksyllä ennen pakkasia, nostanut ne sitten ylös autotalliin odottamaan ruukkuun ja uuteen multaan istutusta. No viime syksynä ne unohtuivat penkkiin. 😂😂😂

      Poista
  3. Minulla oli taas jouluna amarylliksia leikkona . Kauniita ovat kumpi kampi .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin sinun kertoneen, että tapaat leikkata varret maljakkoon.

      Poista
    2. En leikkaa vaan ostan jo valmiiksi leikkona .

      Poista
  4. Komea amaryllis. Sinulla joulutähti voimissaan, itse laitoin eilen pois. Joulutähti pudottaa herkästi lehdet, mutta värikäs osa jää, siksi oli harmi heittää pois. Mutta tilalle tuli parsa, joka on hauska huonekasvi ja siitä voi taittaa oksan kukkakimppuunkin🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen todella huono heittämään, kukkivaa kasvia kompostiin.
      Parsa kuulostaa kivalta.

      Poista
  5. Vielä on "joulua jäljellä" - vielä tulee kauniita päiviä ja ei kai tähteä tarvitse pois heittää... eikös se pimeässä viihdy seuraavaankin jouluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että kukinnan jälkeen joulutähti on kyllä tehtävänsä täyttänyt ja lentää kompostiin.

      Poista
  6. Kaunis on punainen amaryllis vaikka mihin aikaan vuodesta. Hyvässä kunnossa oleva joulutähtikin piristää pimmiinä päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän väriä maailmaan mahtuu ja tähän talviaikaan etenkin.

      Poista
  7. Hienon pelastusoperaation olet amaryllikselle suorittanut ja nyt se kiittää!

    VastaaPoista
  8. Punainen amaryllis on ihana väripilkku ihan mihin vuodenaikaan vain ja joulutähtesi on suloinen. Hyvällä onnella joulutähti säilyy viherkasvina monta vuotta ja kukkiikin uudelleen - ei tosin jouluna, jos ei säätele valon määrää.
    Leppoisaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos posauksestasi. Jopas keksitkin näppärästi, miten saat amarylliksen kukkimaan!
    Minulla amaryllikset ovat tehneet kaksi tai kolme uutta kukkavartta, joten meillä on edelleen väriloistoa, joka alkoi jouluna.

    VastaaPoista