Translate

lauantai 21. kesäkuuta 2025

Kasvimaan kärhöt

 


Kasvimaan pellonpuolella, oikeassa reunassa olevassa kasvilaatikossa mantsuriankärhö on alkanut kurotella versojaan jo köynnösverkon yläreunaa kohti. Mantsuriankärhö on ollut aina hyvin runsaasti kukkiva. Sen kukkien tuoksu on myös todella miellyttävä. 


Kasvimaan tiukukärhö 'Arabella'kin on hyvässä kasvussa ja muutamia nuppujakin on jo tarkkaan katsoen nähtävissä. Arabella on kaikin puolin mainio kärhö, mutta sen tukeminen on ollut aina haasteellista. Muutama vuosi sitten päätin kokeilla tueksi verkkokartiota. Verkko on toiminut muutoin melko hyvin, mutta osa versoista karkaa edelleen kasvamaan verkon ulkopuolelle, kuten alemmasta kuvastakin voi todeta.


Olen joskus yrittänyt ohjata versoja takaisin verkon sisälle, mutta ne napsahtavat takuuvarmasti poikki, vaikka yrittäisi kuinka varoen pujotella niitä. Jos taas nostaa koko verkon ylös, on yritys vielä enemmän tuhoon tuomittu. Täytyykin kokeilla ensi keväänä kikka kolmosta ja sitoa nousevat versot sidontanauhalla ennen verkon asettamista paikoilleen.

                              
                        
'Arabella'n nuppuja. 

                                 

'Arabella'n vieressä kasvaa tarhalyhtykärhö 'Princess Kate'. Nyt sen tukisalko alkaa olla auttamatta liian matala ja se täytyykin saada pidempi tuki heti, kunhan vain ehtii. Viime kesänä kukinta oli ensi kerran runsasta ja toivon tälle kesälle samoin.


Mustilasta viime kesäkuussa ostamani tarhaviinikärhö 'Avant Garde' selvisi ilokseni ensimmäisestä talvestaan. Upotin sen ruukkuineen pionin edustalle samaan kasvilavaan, missä 'Arabella' ja 'Princess Kate'kin ovat. Kärhöä odottaakin siirto, kunhan saan päätettyä sen lopullisen kasvupaikan.

Kasvimaalla kasvaa vielä kaksi muutakin kärhöä, eli Ville"- 'Ville de Lyon' ja sen mukana ruukussa salamatkustajana tullut pienikukkainen, tunnistamaton kellokärhö.


Tänään juhannuspäivänä, on ollut hyvin sateista. Onneksi eilinen aattopäivä oli aurinkoinen ja lämmin.

20 kommenttia:

  1. Onpa reheviä kärhöjä! Silloin, kun minulla ollut niitä, niin ehkä kaksi tai kolme vartta tehneet?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ovat välillä hieman oikukkaita, kuten kaunottaret yleensä.

      Poista
  2. Kärhöt on niin ihania! Minäkin odotan innolla omieni kukintaa. 1 kärhö on tainnut kuolla, kun ei maasta ilmesty yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotan kovasti kärhöjen kukintaa. Meillä ne kukkivat parhaimmillaan usein vasta heinäkuun ja elokuun vaihteessa.

      Poista
  3. Upeasti kärhösi kasvavat!
    Sateista ei täällä ole ollut, harmaata vain välillä, mutta erittäin kolea tuuli on pitänyt huolta siitä, ettei liian lämmin pääse yllättämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut melko erikoinen kevät ja kesä, kun tuulta on riittänyt lähes joka päivälle.

      Poista
  4. Kärhöjen tukeminen on melkoista taiteilua, mutta hienosti olet ne saanut tuettua! Mahtavassa kasvussakin ovat jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä suurin osa jalokärhöistä kasvaa pitkissä, niille ihan erikseen suunnitelluissa saloissa. Verkkokartiot ovat osoittautuneet muutamille lajikkeille kuitenkin parhaiksi.

      Poista
  5. Päätin käydä vain katsomassa muiden bloggaajien kuvat ja sanomassa heippa ja hyvää juhannuksen jatkoa! Pentu raapii jo oven takana :)

    VastaaPoista
  6. Rehevästi kasvaneet kärhösi😍 minäkin joskus yritin kasvattaa niitä mutta kuolivat mokoma pois.
    Toivotan nyt hyvää sunnuntaita( ihme kyllä yhteydet taas pelaa yölläkin) kun en eilen päässyt toivottaa juhannusta.💐🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on mukava, kun luonto on hoitanut kärhöjen kastelun. On yksi työ vähemmän.

      Poista
  7. Jälleen niin rehevät ja vehmaat kärhöt tulossa. Sinä kyllä osaat kasvattaa niitä todella hyvin! Arabella on vähän ronkeli tarttumaa. Tykkää mielellään mataa pitkin muita kasveja vaakasuoraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Kärhöjä olen kasvattanut jo pitkään ja vuosien varrella olen oppinut väistämään kaikkein pahimmat kasvatuksen sudenkuopat.

      Poista
  8. Uudet kärhösi ovat upean reheviä. Kuten kaikki aiemmin istuttamasikin. Tuollainen verkkopyörylä on hyvä tukisysteemi. Olen huomannut saman eli kärhöjen versot katkeavat helposti.
    Onneksi meillä aatto oli sopivasti aurinkoinen ja kohtuullisen lämminkin. Helteistä ei ole tarvinnut kärsiä. Useammin on pitänyt hakea lisää lämmintä päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Uusia kasvimaan kärhöjä on vain tuo 'Avant Garde. Sen selviäminen ensimmäisestä talvesta tuotti iloa.

      Poista
  9. Kauniit rehevät Kärhöt ja niiden kukat ovat niin ihania.
    Kesähetkiä alkavaan viikkoosi!

    VastaaPoista