Syyshortensioiden kukinta on aina ihana ja todella pitkäkestoinen.
Tässä 22.7 otetussa kuvassa kukinta on jo pitkällä. Puhkeamassa olevat kukat ovat vielä väritykseltään valkoisia.
Tässä 'Vanille Fraisen' kukat ovat sitten jo osin alkaneet värittyä vaaleanpunaisiksi. Taustalla valkokukkainen, pysty- ja tukevaversoinen syyshortensia 'Macical Candle', eli 'Bokraflame'. Sen kukat ovat puhjetessaan hauskasti hieman vihertäviä, muuttuen sitten vaaleanpunaisiksi.

Ryhmän oikealla puolella lähes näkymättömissä kasvaa matalakasvuinen syyshortensia 'Bobo'. Kuva otettu peltojen puolelta.
Kolmen syyshortensian lisäksi niiden kanssa samassa ryhmässä kukkii lumikärhö 'Paul Farges' joka tunnetaan myös Summer Snow kesälumena.
Lumikärhö kukkii myös todella runsaasti. Sen kukat ovat todella kauniita risteillessään hortensioiden kukkien lomassa ja keikkuen tuulessa niiden yläpuolella.
Tässä ihan elokuun alkupuolella otettu kuva. Lumikärhö on venyttänyt pitkät versona ja kukkansa kauttaaltaan syyshortensioiden lomaan.
Hortensiat ovat viihtyneet kasvupaikallaan niin hyvin, että olen typistänyt niitä keväisin melko reilusti.
Etupihan muurikivipenkissä puolestaan on suuret ja näyttävät kukat omaava ja pitkään kukkiva pallohortensia 'Annabelle'. Suuret ja näyttävät kukat vetävät kuin magneetti katseen puoleensa.Taustalla näkyy myös parhaillaan kukkiva sinipallo-ohdake.
Nyt sää on selvästi viilentynyt, etenkin öisin, ja myös aamut ovat kasteisia ja viileämpiä. Syksyn tuntua alkaa väistämättä olla ilmassa.
Mukavaa viikonlopun jatkoa.
Kylläpä hortensiat näyttävät viihtyvän siellä hyvin! Ihana tuo lumikärhön ja hortensioiden yhdistelmä.
VastaaPoistaUpeat hortensiat!
VastaaPoistaHortenssiat on kauniita syksyn pensaita!
VastaaPoistaTodella kaunis ja näyttävä loppukesän kaunotar!
VastaaPoistaMukavaa sunnuntaita!
Minustakin syyshortensia ja lumikärhö ovat hieno yhdistelmä.
VastaaPoistaItse en ole mitenkään hortensioiden ystävä, mutta näitä kuvia katsellessa ei olisi ihme, vaikka niihin hurahtaisi🤩
VastaaPoistaKiitos kukkaloistosta - nimimerkkisi puutarhanlumo on juuri sopiva nimi. Sinä viherpeukalo saat kärhöt ja hortensiat parhaaseen loistoonsa. Kiva, että sain jakaa tuon ilon kanssasi.
VastaaPoistaHortensiat ovat kyllä niin kauniita 🧡
VastaaPoistaIhanaa hortensioiden kukintaa ja olen samaa mieltä lumikärhöstä niiden kanssa. Hienolta näyttää!
VastaaPoistaDavvero belle le tue ortensie! Un mix di bianchi che mi piace molto.
VastaaPoistaTI auguro una buona fine di estate.
Ihana yhdistelmä noista hortensioista ja lumikärhöstä!
VastaaPoistaTodella kaunista
VastaaPoista