Translate

torstai 11. maaliskuuta 2021

Lisää kylvöjä

Tällä kertaa kylvin kaunopunahattua 'Starlight'. Minulla on punahatun siemenkylvöstä paljon hyviä ja onnistuneita kokemuksia. Punahattu on mielestäni yksi kauneimpia perennoja puutarhassa ja se onkin  meidän puutarhaihmisten joukossa perin suosittu. Valitettavasti se on melko lyhytikäinen ja sen vuoksi pyrin kylvämään sitä ihan varmuuden vuoksi riittävän usein.

                               

Kylvin lisäksi jo hieman omista samettikukista keräämiäni viimevuotisia siemeniä. Niistä jäi tosin vielä suurin osa odottamaan myöhäisempää kylvöajankohtaa. Kreetan lomamatkalta 2019 tuomiani tuntemattoman kukan siemeniä kylvin myös kokeeksi. Jospa ne vielä hyvällä tuurilla ja onnella suostuisivat itämään. 




Keijunmekkojen kylvöksestä 28.2 on itänyt toistaiseksi vaivaiset viisi kappaletta. Vielä ei ole lainkaan varmaa, miten näiden itäneidenkään kanssa lopulta käy, mutta toivotaan parasta.

Kevään tulo otti nyt hieman takapakkia ja varsinkin öisin mittari kipuaa melko korkeisiin pakkaslukemiin. Varmaa on kuitenkin se, että kevät on päivä päivältä lähempänä ja aurinko sulattaa lopulta korkeimmatkin nietokset.

Mukavaa loppuviikkoa.




keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Tomaatit kylvetty

 


Eilen sitten pääsivät tomaatin siemenet multaan. Viime vuonna tein kylvöt 12.3, joten samoissa aikarajoissa mennään tänäkin vuonna.

 Lajikkeina olivat seuraavat:

- aikainen ja satoisa  'Shirley' FI
- myös aikainen 'Hildares' , jota voi kasvattaa myös suojaisessa paikassa ulkona.
- ruokaisa  'Olivade' FI luumutomaatti. Tätäkin voi kasvattaa ulkona suojaisessa paikassa.
- erittäin maukas 'Gardener's Delight' kirsikkatomaatti. 
- runsassatoinen ja makea 'Supersweet FI kirsikkatomaatti.

Tarkoituksena oli kylvää myös suosikkiani 'Sparta' FI, mutta valitettavasti sitä ei löytynytkään enää viimevuotisesta siemenvarastostani. 

Joko te olette kylväneet tomaatit?

maanantai 8. maaliskuuta 2021

Mukavaa naistenpäivää

                                                     Oikein mukavaa naistenpäivää kaikille.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Villasukkasatoa viime vuodelta

Päätin tehdä pienen koosteen viime vuonna neulomistani villasukista. Kaikki kuvien sukat olen neulonut lahjoiksi ystäville, miniöille ja lapsenlapsille.








Nämä sukat tein pojalleni.




 









Villasukkia on kiva kutoa ja niiden parissa aika kuluu todella rattoisasti. Uusia maksuttomia ohjeita myös löytyy netistä ihan kiitettävästi. Suurimmaksi ongelmaksi usein nouseekin se, minkä mallin valitsee runsaasta tarjonnasta.

torstai 4. maaliskuuta 2021

Kaktukset lähtivät uudelle kukintakierrokselle.


Kaktukset lähtivät toiselle kukintakierrokselleen. Tosin kukkia on aika vaatimattomasti, mutta nämäkin ilahduttavat kovasti tähän aikaan alkukeväästä. 

                                          Edellinen kukinta oli joulukuun alkupuolella.

Tässä kaktuksessa on vain muutamia nupunalkuja, mutta hyvä näinkin.



Tänään saimme seurata televisiosta yhtä ylivoimaisesti jännittävimmistä ja huikeimmista MM- naisten viesteistä mitä muistan. Tällä kertaa pronssi todella oli voitto. Kiitos Suomen naiset.                               

tiistai 2. maaliskuuta 2021

Vaihteeksi jälleen villasukkia

                                        

MM- kisoja seuratessa on mukava samalla rentoutua neulomalla villasukkia. Tämä "Merenkulkija"-villasukkaohje löytyi täältä. Kaavion seuraamisessa sai kyllä olla melko tarkkana, jotta palmikot menivät oikein.


Sukka miellytti heti omaa silmääni. Valitettavasti minulla ei vain ollut varastossa sinistä lankaa, vaan neuloin sukan 7 Veljestä Timo langasta (väri 047) 3,5 numeron puikoilla.

Tällä kertaa tein sukan täysin ohjeen mukaan. Sukan kärki on normaalista poiketen silmukoitu. Sukkamallina toimi mieheni. 

Näihin sukkiin minulla ei ollut mitään valmista sukkamallia, vaan yhdistelin vain varteen taas  erilaisia kuviomalleja ja käytin lankavarastossani olevia lankoja.

Käyttämäni langat olivat suurelta osin Dropsin Karismaa.


Sukansuussa olevan pitsineuleen ohjeen löysin Pinterestistä.

Mukavaa viikon jatkoa.

maanantai 1. maaliskuuta 2021

Mitä kuuluu avokadolle?


Avokadolle kuuluu hyvää ja se on selvinnyt taas talvesta todella ilahduttavasti. Kuvauksen ajaksi nostin sen olohuoneen sohvapöydälle, mutta muutoin sen paikka on ollut keittiön ikkunan kukkalaudalla. Uusia lehtiäkin on puhjennut  latvaan lupaavasti lisää.  Täältä pääset lukemaan avokadon kasvatuksen alkuvaiheista.

Avokado vaatii talvellakin melko paljon kastelua. Kastelun tarve on helppo havaita siitä, että lehdet alkavat painua alaspäin. En ole tohtinut siirtää sitä vielä toistaiseksi isompaan ruukkuun kasvamaan, vaan se tulee saamaan ainoastaan pienen mullan lisäyksen juurelleen.