Translate

tiistai 9. lokakuuta 2012

Tunnustus





Sain blogista  Rikkaruohoelämää tällaisen tunnustuksen. Kiitän siitä, vaikka täytyy sanoa , että vasta todella vähän aikaa blogia bloggerissa pitäneenä (syyskuun puolivälistä) en ehkä siltä osin ole oikea henkilö tunnustuksen saajaksi.Tarkoituksena on jakaa tunnustusta eteenpäin ja vastata seuraaviin kysymyksiin:

Lempinumero:  Minulla se on aina ollut numero viisi .
Alkoholiton suosikkijuoma: Vesi
Lempieläin: Koira
Facebock vai Twitter: En ole kummassakaan
Intohimoni: Musiikki, liikunta ja puutarhanhoito
Suosikkiviikonpäivä: Lauantai
Suosikkikukka: Iris ja monta, monta muuta

Koska olen blogannut bloggerissa vasta todella vähän aikaa en ole vielä ehtinyt tutustua kuin muutamaan blogiin, mutta näille haluan jakaa tämän tunnustuksen eteenpäin.

Viherpiiperrystä sun muuta
Hannala
Sinisen oven takana
Anun puutarha
Periferialife

5 kommenttia:

  1. Onnitteluni sinulle tunnustuksen saannistasi, jonka olet ehdottomasti ansainnut kauniilla kuvillasi ja kertomuksillasi, kauniilla sanoillasi.
    Kaunis aurinkoinen kiitos sinulle antaessasi sen myös minulle.

    Vesi on hyvä janojuoma ja koira on minunkin lempieläin.
    Facebookissa ja Twitterissä en ole minäkään koskaan ollut.
    Musiikkia kuuntelen ja liikuntaa harrastan ja puutarhanhoidosta nautin.
    Suosikkikukkia on monen monta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos oikein paljon tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  3. Hei armakseni, en nyt löytänyt blogiani tästä tunnustuksesta enkä muistakaan kun kävin nämä läpi?!? 8]

    VastaaPoista
  4. Inkivääri, tuhannet anteeksipyynnöt pahasta kömmähdyksestäni. Olin varma, että olin lisännyt sinut jo tunnustuksien saajiin. Nyt asia on kuitenkin korjattu. Anteeksi vielä kerran.

    VastaaPoista
  5. Nou hätä, kiitos tunnustuksesta - viimein sain aijalliseksi postatakin sen:)

    VastaaPoista