Translate

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Jouluiset tontut ja pukit

Olen aina ollut jotenkin hyvin lapsenmielinen suhteessani joulutonttuihin ja pukkeihin ja niitä on tullut keräiltyä vuosien varrella milloin mistäkin. Lasten ollessa pieniä laitoin heille joka joulu pienen joulupöydän, jossa punanuttuiset tontut olivat pääosassa. Pojat eivät suuremmin tainneet pöydästäni piitata, vaan heidän kiinnostuksensa kohteet olivat jossain aivan muualla. Niin ainakin luulin, kunnes sitten poikien ollessa jo isompia päätin jättää tonttupöydän rakentamatta ja suureksi yllätyksekseni minulta tultiin hieman ihmetellen kysymään miksei joulupöytää ollutkaan tehty niinkuin joka joulu aikaisemmin. Täytyy myöntää, että olin salaa hyvilläni. En siis sittenkään ollut turhaan toteuttanut jokavuotista traditiotani poikaviikareitani silmällä pitäen. Itse myös  pöytää kootessani huomasin hieman haikeana ja kaihoten palaavani muistoissa lapsuuden ihaniin maalaisjouluihin.


 





 




 
TALLITONTTU
 
 



  
 











 
 Tämä joulupukki halusi välttämättä muuttaa luokseni asumaan käydessänä Jyskissä ostoksilla viikonloppuna. Pukkin korkeus on 80 cm.








 Latailen lisää aiheeseen liittyviä kuvia myöhemmin.


7 kommenttia:

  1. Ohhoh, sullahan on huikea valikoima! Meillä on aina ollut rivissä, yleensä TV:n reunalla, tonttuja joulunaikaan. Siinä on pientä pojan tekemää ja kaupantonttuja sekä lahjaksi saatuja vuosien varrelta. Nyt en sitä laittanut ja vielä ei miesväki ole tontturivistön perään kysellyt. Saas nähdä.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania. Minä olen laittanut lapsilleni joulupöydän, jolla on sellaisia jouluaiheisia ravistettavia lumihiutalekoristeita. Varmaan jotain terapiaa samalla itselleni. Lapsena toivoin aina lumihiutalekoristetta ja en koskaan saanut sellaista. Nyt niitä on varmaan kymmenen erilaista.

    T. Satu

    VastaaPoista
  3. Veikeitä tonttuja! Kyllä se vaan niin on, että nuo punanuttuiset tontut ovat niitä oikeita joulukoristeita:)

    VastaaPoista
  4. Hei tonttu ukot hyppikää...! Nämä tontut ja pukit ovat aivan aidon näköisen oloisia ja kuinka paljon niitä on kertynyt yhteen tuomaan jouluun iloa ja valoa.
    Pojat taisivat pitää tonttuja itsestään selvyytenä, että ne aina ilmaantuvat joulupöytään, mutta voin vain kuvitella kuinka hämillään olivat, kun ne olivatkin poissa.
    Olipa taas ihana postaus!
    Kiitos!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille vierailijoille kommenteista.

    VastaaPoista