Translate

lauantai 1. joulukuuta 2012

Kupariastiat

Aikoinaan keräilin kotiini kaikenlaisia kupariesineitä ja lähinnä vanhat kahvipannut olivat mieluisia. Sain vanhemmiltani lapsuudenkodista pois muuttaessani ensimmäisen kuparipannuni, joka oli pitkään palvellut kodissamme ja jäänyt sitten  tarpeettomaksi teräspannujen yleistyttyä. Saadessani pannun, ei sen tunnearvo ollut silloin läheskään samaa luokkaa, kuin mitä se on minulle tänä päivänä.
Tiedän kyllä, että todelliset keräilijät eivat kiillota kupariastioitaan, vaan antavat niiden olla alkuperäisessä asussaan ajan patinoimina,  mutta minä haluan astioideni kylkien kiiltävän puhtauttaan ja siksi kiillotan kuparini aina joka jouluksi. Työ on aikaavievää, mutta mielestäni lopputulos on  vaivan arvoinen. Klikkaa kuvat halutessasi suuremmiksi.



 Yllä oleva pannu on vanhemmiltani. Minulla on toinenkin täysin identtinen pannu, jonka löysin aikoinaan kirpparilta


Tämä pannu on muuten samanlainen kuin alla oleva, mutta kannen nupin muotoilu on erilainen.







Muoto sama, mutta toinen on pienempi tilavuudeltaan.

 

 Uudehko pannu


Lahja tädiltäni


Luultavimmin vanhin pannuni, jonka sain edesmenneeltä appiukoltani.


Isältä saamani kupariastia

Muita kupariastioita
 
 

 

 









13 kommenttia:

  1. Kupari onkin kaunista kiillotettuna! Kahvipannun muodossa on jotain hyvin sympaattista.

    VastaaPoista
  2. Vau,miten kauniita kupariastioita! ♥

    VastaaPoista
  3. Todella kauniita ovat.. minäkin olen yrittänyt kiilottaa yhtäainoata kuparipannua mutta noin upean kiiltäväksi ja puhtaaksi en ole sitä saanut.

    VastaaPoista
  4. Saraheinä, en itsekkään tiedä mikä viehätys kahvipannuissa piilee. Varmaan on juuri niinkuin sanoit, että ne ovat jotenkin sopusointuisen muotoisia silmälle.

    VastaaPoista
  5. Mummon Pajukori, hyvään tulokseen pääsee Sampo kuparinkiillotusaineella. Sillä pressanlinnan pannutkin kuulemma kiillotetaan ja kiillote on tosi riittoisaa ja hintakaan ei päätä huimaa.

    VastaaPoista
  6. Upea kokoelma !!
    Minäkin olen hurahtanut kahvipannuihin vaikken edes juo kahvia, niissä vain on sitä jotain.

    VastaaPoista
  7. Hienot kaffepannut, ja niin kiiltävät!

    VastaaPoista
  8. Hanna ja Pirkko kiitos kommenteista.

    VastaaPoista
  9. Kauniita! Mulla on yksi kuparinen takkapannu. Siinä on sellainen teline, että voi pitää takassa.

    VastaaPoista
  10. Wow miten hienoja. Kauniita tuolla hyllynpäällä:)

    VastaaPoista
  11. Sinulle on jouluinen haaste blogissani!

    VastaaPoista