Translate

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kiirettä pihalla ja tunnustus


Kiirettä pihamaalla on riittänyt viime päivinä niin, ettei bloggailuun ole jäänyt aikaa, vaan kaikki ylimääräinen vapaa, vappua myöten on täytynyt käyttää pihan keväthuoltoon. Olen haravoinut nurmikkoa, siistinyt kukkapenkkejä ja kasvimaata sitä mukaa, kun lumet ovat väistyneet tieltä. Vieläkin alapihalla on tosin parissa kohtaa lunta jäljellä ja katsotaan ehtivätkö kasat vielä edes äitienpäiväksi  sulaa pois.

Poikani kaatoi vapailla ollessaan pihaltamme suuren kuusen sekä koivun ja viikonloppuna mieheni karsi isoimmat oksat polttopuiksi ja minä poltin oksat pikkuhiljaa takapihalla nuotiossa. Onneksi asutaan haja-asutusaluella, jossa pihalla voi vielä halutessaan roskansa polttaa, kunhan katsoo, että tuulen suunta on oikea, eli kohti läheisiä peltoja.

Sisällä olemme lisäksi kunnostaneet vaatehuonetta  ja päivittäneet sitä vastaamaan enemmän tarpeitamme. Seinät ja katto saivat uuden maalipinnan ja hyllytilaa saatiin lisäämällä  Elfan kalusteita, joita siellä jo oli ennestään, muttei riittävästi.

Muutama kuvakin tuli kiireellä napattua pihalta, mutta kovin vähän on vielä mitään kukkapenkeissä tapahtunut.











 Marraskuun kaktus aloitti kukinnan, mutta talvetuksesta johtuen kukkia tuli vain muutama.






 


Sain tämän tunnustuksen Elämää ja elämyksiä blogista. Lämmin kiitos siitä Pirkko.

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

  • Kopio post it -lappu ja liitä se blogiisi.
  • Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
  • Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla.
  • Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Tämän tunnustuksen haluan antaa seuraaviin blogeihin:

Tuijan koti ja puutarha
Annelin käsityöt
Elämää erimuodoissa
Mamas' garden
Garden Of My Dreams

27 kommenttia:

  1. Oikein reippaita kevätkukkia!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kukkia ,valkoinen krookus on kaunis,minulla ei sitä valkoista krookusta olekaan
    onkiin hankittava syksllä niitten sipuleita.
    Kiitos tunnuksesta,otan mielelläni sen vastaan :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita krookuksia ja sinulla sisälläkin kukkii. Mutta sinähän oletkin sellainen viherpeukalo !

    Kiitos tunnustuksesta ♥
    Mutta olen jo blogini alkutaipaleella, ensimmäisessä blogissani tehnyt päätöksen, etten ota niitä vastaan, enkä jatka.
    Olin aivan pulassa, kun saattoi saman päivän aikana tulla, monta ja erilaista.
    Asiasta lukee blogini oikeassa sivussa, punaisella.

    Toivottavasti et loukkaannu ♥

    Mukavaa viikonloppua pihalla !

    VastaaPoista
  4. Anteeksi Anneli huomaamattomuuteni. En tietenkään loukkaanu asiasta. Oikein rentouttavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunu Vuokko.... kyllä helpotti !
      En nimittäin halua ketään loukata ♥

      Poista
  5. Minustakin tuo puhtaan valkoinen krookus on kaunis ja violettiraidallinen toki myös :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisen krookus on tosiaan hyvä yhdistettynä tuohon violettiin.

      Poista
  6. Onpa isot kukat tuossa kaktuksessa. Jos vähemmän kukkia, niin niiden koko kasvaa, vai kuinka? Ja onnea tunnustuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat tulevat tosiaan, ehkä hieman isommiksi, jos lukumäärä on vähäisempi. Kiitos kommentista.

      Poista
  7. Ihania kevätkukkia!!
    Pihalla on paljon mukavaa puuhaa mutta ainakaan meillä ei vielä mitään kovin kivaa kuvattavaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pihalla (ainakaan meidän) ei ole vielä suuremmin tapahtunut mitään suurempaa. Tuoksuorvokit olivat aloittaneet tänään kukinnan ja sinililjat ja kevättähdet vasta aloittelevat kukintaa. Koko päivä kului tänään pihatöissä ja navakasta tuulesta huolimatta, oli todella mukava puuhastella puutarhassa kera linnunlaulun. Kiitos vierailustasi.

      Poista
  8. Kauniita krookuksia. Meilläkään ei vielä ole paljon muuta. Krookuksetkaan eivät vielä oiken ole kunnolla auenneet. Kiitos tunnustuksesta.

    VastaaPoista
  9. Enpä yhtään ihmettele etteikö kaikki liikenevä aikasi mene valtavan kauniiseen suureen pihapuutarhasi hoitoon. Keväthän se on puutarhureiden kiireisintä aikaa ja siitä saa hyvän mielen reippailun jälkeen. Hyvällä alulla näyttää olevan kauniit kevätkukkasesi!
    Onnittelut tunnustuksen saannistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkka kauniista sanoistasi. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle.

      Poista
  10. Onnea tunnustuksesta. Meillä meni vappu myös maata kaivellessa. Kamalasti on pihahommia tiedossa. Lepään välillä täällä Helsingissä.

    VastaaPoista
  11. Kiitos Satu. Teillä taitaakin olla siellä Itä- Suomessa meneillään kasvihuoneen pystytys? Nyt onkin varmaan kiirettä riittänyt sinulla ja monella muulla puutarhurilla aivan riittämiin, että ehtii tehdä kaikki välttämättömät työt ennen varsinaisen kasvukauden alkamista. Hyvää viikonjatkoa.

    VastaaPoista
  12. Kiitos tunnustuksesta :) siitä tulee aina hyvä mieli. Puusavotta on kivaa puuhaa, kunhan ei ihan älyttömiä määriä tarvitse tehdä. Mekin laitetaan mökillä pikkuhiljaa puita kaataen ,siellä oli pari isompaa koivua viime syksynä kaadettu ja jätetty tekemättä polttopuiksi, kun olivat niin isoja. Halkaisukone täytyy varmaan hommata niitä varten, eihän niitä nyt voi sinne maahankaan jättää mädäntymään.
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  13. Ole hyvä. Olet tunnustuksen ansainnut. Puusavotta on tosiaan ihan kivaa ja hyvää hyötyliikuntaa kaiken lisäksi. Hyvää viikonjatkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  14. No on teilla kiiretta pidellyt, mutta ihanalla tavalla kun saa puutarhan puolella puuhastella : -)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sanos muuta. On tätä todella odotettu.

      Poista
  15. Sinulle on tunnustus blogissani :)

    VastaaPoista