Translate

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Perheonnea

Iloinen ja niin odotettu perhetapahtuma sai täyttymyksensä, kun nuorimmaiselleni ja hänen vaimolleen syntyi eilen illalla suloinen ja terve tyttövauva. Voitte vain arvata miten isovanhempien sydämet ovat taas pakahtua onnesta tämän ihanan perheenlisäyksen johdosta. Viime vuoden marraskuussahan syntyi ensimmäinen lapsenlapsemme, joka on poika ja nyt sitten saimme sukuumme myös tytön. Tänään iltasella kävimme pikkuista katsomassa sairaalassa ja saimme mieheni kanssa pitää pientä, suloista kääröä sylissämme. Olihan taas niin liikuttava hetki. Kuvaa pikkuisesta en vielä uskaltanut laittaa, ennenkuin saan luvan vanhemmilta.


Muuten pihahommat ovat vieneet kaiken liikenevän aikani. Olen siistinyt kukkapenkkejä, haravoinut nurmikkoa, leikellyt pensaita ja valmistellut kasvimaata uutta satokautta varten. Olen myös tehnyt uusia havu-, ruusu- ja pensashankintoja, mutta niistä sitten myöhemmin.
Mieheni on vastaavasti aloittamassa uuden terassin/pation rakentamista ja puutavara on jo pihalla valmiina odottamassa.


Toivottelen kaikille blogiystävilleni oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua. Nautitaan lämpimästä säästä, jota nyt meille vihdoin suodaan. Toivotan myös uuden lukijani Arielin lämpimästi tervetulleeksi blogini seuraajaksi.


50 kommenttia:

  1. Voi, ihanaa perheenlisäystä! Onnea. Ihan jo haistan vauvantuoksun :)

    Täällä kans on pihahommia ollut niin, että tuskin sisällä ehtii käydä kääntymässä. Rakentelua alotellaan täälläkin...ite aattelin opetella pienen terassin tekoa...saas nähä miten käy. Laita kuvia, niin otan mallia :D

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. laitan kuvia terassista blogiini kunhan ehdin.

      Poista
  2. Onnittelut myös Toimelasta tuplaisovanhemmille! Malttaako tuota enää arkisten pihapuuhien kimppuun ryhtyäkään, kun on elämää suurempia asioita käsillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Minä olen kyllä taas niin innoissani uuden tulokkaan johdosta.

      Poista
  3. Onnea isoäidille ja hyvää viikonvaihdetta puutarhatöitä tehden!

    VastaaPoista
  4. Sydämellinen onnentoivotus!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Onnea isovanhemmille!
    On todella ihanaa touhuta pihalla ja onneksi hyvät kelit jatkuvat.
    Touhukasta kuun vaihdetta!

    VastaaPoista
  6. Paljon Onnea myös mummolle ja papalle=)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea, vauvan tuoksua ei voita mikään! Teillä on ihania hetkiä edessä. Pihatouhuja riittää nyt jokaisella, kun meitä hellitään näin kauniilla kevätsäällä. Hyvät viikonloput.

    VastaaPoista
  8. Oi miten ihanaa, onnea teille kaikille.

    VastaaPoista
  9. Lämpimät onnittelut lapsenlapsen syntymän johdosta!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut pikkuisen tytön isovanhemmille!

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea! On se ihana tutustua uuteen pikkuiseen ihmeeseen :)

    VastaaPoista
  12. Ihana perhetapahtuma, lämpimät onnittelut!

    VastaaPoista
  13. Voi mitä onnea teillä onkaan.
    Sydämelliset onnittelut iloisen perhetapahtuman johdosta ♥

    VastaaPoista
  14. Kiitos Yhdeksän ...voi sinua onnellista.

    VastaaPoista
  15. Sylillinen Onnea tyttövauvalle, vanhemmille ja isovanhemmille.

    Nyt kyllä voin kuvitella kuinka aherratte suu hymysssä ja mieli iloisena kaiken kauniin keskellä.
    Oikein hyvää aurinkoista kevään jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Sirkka.
      Samoin sinulle hyvää kevään jatkoa.

      Poista
  16. Sydämeelliset onnittelut! Pihalla tosiaan riittää puuhaa tähän aikaan vuodesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Konnadonna.
      Totta nyt töitä riittää enemmän kuin ehtii tehdä.

      Poista
  17. On ihanaa saada lapsenlapsi! Paljon onnea ja iloa teille kaikille!

    VastaaPoista
  18. Kiitos paljon Kuusirannan emäntä.

    VastaaPoista
  19. Paljon Onnea tyttövauvan isovanhemmille !

    VastaaPoista