Translate

perjantai 29. elokuuta 2014

Orkideat

Perhosorkideoiden uudelleen kukittaminen on melko vaivatonta ja helppoa. Nämä allaolevat kukkivat nyt jo toista kertaa, jos ensimmäistä oston aikaista kukintaa ei oteta huomioon.








Molemmissa orkideoissa on vielä aukeamattomia nuppuja.




Orkideani kasvavat läpinäkyvissä ruukuissa, jotka olen sitten sijoittanut suojaruukun sisälle. Kastelen orkideat, kun juuret alkavat näyttää vaaleilta ja upotan purkin lähes juurenniskaa myöten veteen. Veden aina keitän (enimmän kalkin poistamiseksi ) ja jäähdytän sitten kädenlämpöiseksi. Orkidealannosta annan silloin tällöin hyvin vähän. Muuta sitten ei juuri tarvitakkaan orkidean uuden kukinnan aikaansaamiseksi. Yksi vielä osin nupullaan oleva orkidea on kuvaamatta ja siitä kuvaa myöhemmin.


39 kommenttia:

  1. Kylläpä ne ovat kauniita! En ole itse uskaltautunut tuohon puuhaan... vielä..mutta houkutus kasvaa kun vaikuttaa kuitenkin aika iisiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi helpoimmin uudelleen kukitettava kasvi. Kärsivällisyyttä vain tarvitaan uuden kukinnan odottamiseen.

      Poista
  2. Orkideoilla näyttää olevan taitava ja hyvä hoitaja:)

    VastaaPoista
  3. Kauniita!
    Tuo veden keittäminen oli mulle uusi juttu, taidankin kokeilla.
    Tätini upottaa orkideansa välillä keitettyyn kahviin ja ne voivat loistavasti. Kokeilin kahvia saint paulioille ja ne ainakin jotenkin virkistyivät siitä. Me ihmiset ainakin virkistymme kahvikupposesta...

    VastaaPoista
  4. Kauniit orkkideat,tuo veden keitäminen ihan uusi juttu minulle:)

    VastaaPoista
  5. Upeita! Tuo veden keittäminen onkin hyvä idea, minäkään en ole sitä aiemmin kuullut. Kahvi happamoittaa kasvualustaa, joten sitäkin voisi kokeilla. (Kuskaan joskus käytettyjä kahvinporoja alppiruusujen alustalle, niissä on myös muita ravinteita.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeintä perhosorkidean hoidossa on kuitenkin se, että kasvualusta kastellaan perinpohjaisesti, kuitenkin niin, ettei kasvin kasvupisteeseen pääse vettä. Uusi kastelu sitten (kuten aiemmin kerroin) vasta kun juuret ovat vaaleat.

      Poista
  6. Upeat orkideat. Miulla orkidea tekee juuri kahta kukkavanaa, innolla odotan sen kukkimista, tämä on jo kolmas kukinta.

    VastaaPoista
  7. Ihanat kauniit orkideat.Itsekin olen saanut ne joskus kukkimaan uudestaan. Tv Marja.

    VastaaPoista
  8. Upeita! En ole koskaan kasvattanut yhtään orkideaa... Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Upeasti kukkivia. Vedenkeittäminen on varmaan hyvä kikka. Itse käytän akvaariovettä, ja ilmeisesti kalankakka tekee ihmeitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla se ainakin on näyttänyt toimivan hyvin. Eri orkidealajit poikkeavat paljonkin hoidon suhteen.

      Poista
  10. Aivan upeita ovat! Mulla nyt ensimmäinen orkideani lopetti just ensimmäisen kukintansa, enkä ole vielä lannoittanut millään. Pitäskin kokeilla tuota kahvijuttua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehkä ostaa nestemäistä orkidealannosta.

      Poista
  11. Oi miten ovat ihanat orkideat :)

    VastaaPoista
  12. Totta ja kukintakin kestää viikkoja.

    VastaaPoista
  13. Kauniita. Minulla on maaliskuusta yksi kukkinut ja kukkii edelleen :)

    VastaaPoista
  14. Kylläpä ne kukkivat komeasti ja runsaasti. Minulla on samanväriset valkoiset ja lilanpunaiset toista kertaa kukassa. En ole hoitanut niitä niin huolellisesti kuin sinä, kuitenkin suostuivat kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osoittaa vain sen etteivät ole lainkaan "kranttuja" eli nirsoja.

      Poista
  15. Orkideat hurmaavat aina!
    Kukka on niin täydellinen, että sen lumoon voisi uppoutua tuntikausiksi!
    Tunnelmallisia syysiltoja ja vähän lämpöä lähetän täältä etelän auringon alta.

    VastaaPoista
  16. Hurmaavat orkideat :) Ronja

    VastaaPoista
  17. Kiitos. Minäkin pidän niistä todella paljon.

    VastaaPoista