Translate

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Viimeistä viedään


Nimittäin viimeisenä kukintansa aloittanut alppiruusuistamme on nyt kauneimmillaan. Aikaisemmin kukintansa aloittaneet joutuivat tuulen ja sateen riepottelemiksi ja pudottivat kukkansa melkein samantien. Tätä viimeisintä kukkijaa  puutarhaalppiruusu Catawbiense Grandiflorumia käyn ihailemassa päivittäin, sillä kohta tämänkin kukinta on auttamatta ohi.






Alppiruusu on ensimmäinen hankkimani alppiruusu ja takuuvarma kukkija. Onneksi se säästyi pahimmilta tuulilta.







Lumipalloheisi on kukkinut myös yltäkylläisesti. Se on Suomalaista FinE -kantaa ja olen sen suhteen positiivisesti yllättynyt, sillä se on kukkinut vuosi vuodelta upeammin.



Angervokin aukaisi kukkansa


Tuoksuköynnöskuusaman tuoksu on miellyttävä.




 Saksankurjenmiekka

 



Kultaakileija




Kultahanhikki


Päivänlilja


Maksaruoho




Punapäivänkakkara


 

Ruusukvitteni on kukkinut tosi pitkään.


Suikerovihman kukinta on nyt myös parhaimmillaan ja se loistaa, kuin aurinko kasvupaikallaan.
   

Suloinen kivikon valloittaja, kivikkokilkka.






Jumaltenkukkan kukinta jäi jostain syystä hyvin vaatimattomaksi.


39 kommenttia:

  1. Kivikkokilkka on syötävän suloinen! Miksi mun punapäivänkakkarat kasvattaa koukeroisia piiiiiitkiä kukkavarsia, jotka sitten läjähtävät pitkin pituuttaan ympäri kukkapenkkiä. Onko liian vähän valoa vai mikä mahtaa olla syynä? Sulla niin nätit ja sievät, pystyssä päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punapäivänkakkaralla on paha tapa tukematta laota pitkin penkkiä. Minullakin se lakoaa lähes joka vuosi, kun hyvistä aikeista huolimatta aina unohdan tuennan.
      Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  2. Mahtavaa, miten runsas kukinta sinulla on kaikessa. Kaunista!! Ilmeisesti ei ole sateetkaan päässeet pahemmin piiskaamaan, kun ovat noin ryhdikkäitäkin kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meilläkään ei kyllä ole säästytty sateilta ja tuulilta. Ihmeesti kasvit kuitenkin ovat pärjänneet. Kukinta vain on ollut myöhässä.

      Poista
  3. Kyllä siellä on hienot kukinnat!

    VastaaPoista
  4. Hyväs kukas on sun alappiruusu. Kyllä sitä saaki ihaalla. Seuraavaa kukintaahan pitää orottaa melekee vuasi. Ihanasti kukkii kilkat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pitkään saa taas odottaa seuraavaa kukintaa.
      Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  5. Kyllä sinulla on mahtava kukintaa Kaunista katseltvaa :)

    VastaaPoista
  6. Upeita runsaita kukintoja, olet oikea viherpeukalo ♥

    VastaaPoista
  7. Kyllä on kaunista kukkaloistoa:)

    VastaaPoista
  8. Mulla lienee sama lumipalloheisi. Ja hyvä kuulla mitä tulossa. Mulla kukkapallerot on aika pienet, kun pensas on vasta toista kesää. Mutta on se jo nyt isompi ja kukkaisampi kuin viime kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lajike onkin todella nopeakasvuinen ja kohta saat sinäkin nauttia runsaasta kukinnasta.
      Mukavaa viikonloppua.

      Poista
  9. Miten ihana alppiruusu, ihana romanttinen väri, tykkään kovasti. =) Oletpa osannut hienosti käyttää kivikkokilkkaa. Minullakin oli sitä joskus, mutta taisin sabotoida ne kaikki. Se levisi niin innokkaasti, että taisin liian suurella innolla repiä niitä pois eikä jäljellä ole enää mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivikkokilkka onkin parhaimmillaan paikassa jossa se saa vapaasti levitä. Tietyillä paikoilla siitä tulee lähes rikkakasvi.

      Poista
  10. Olipa ihana kukkakavalkadi. Alppiruusu on todellakin suloinen. Paljon kauniita kukkia, mutta eritoten jäi mieleen kulta-akileija, punapäivänkakkara ja kivikkokilkka runsaine kukkineen.

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia ja kukkaloistoa, taas kerran. Pihasi on upea!

    VastaaPoista
  12. Upeita kuvia ja paljon kukintaa. Kivikkokilkka on kerrassaan ihana.
    Minulla viimein kukki äidiltä saatu, oksasta lisätty lumipalloheisi. Viisi pientä palleroista, mutta olen niistä tosi ylpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On syytäkin olla ylpeä kasvatistasi. Olet selvästi hoitanut sitä hyvin.

      Poista
    2. Sanotaan, että onnen kauppaa. Jänis ehti pari kertaa syödä, ja sitten tuli kirvat monena kesänä. Nytkin oli jokin ötökkä järsinyt. Luulen, että se kasvaa hieman liian aurinkoisella paikkaa, kun kirvatkin iskee.

      Poista
  13. Upeita kukkia, joista tuo kultaakinleija on aivan mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kulta-akileijani siementää tosi runsaasti ja pieniä alkuja on siirreltäväksi uusille, otollisemmille kasvupaikoille.

      Poista
  14. Kauniita ja värikkäitä kuvia ihanista kasveistasi<3 Minullakin jumaltenkukka teki vain yhden kukkavarren.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun jumaltenkukkani on aina kukkinut tosi vaatimattomasti, eikä ole kasvattanut kokaan vuosikausiin. Nyt kuitenkin oli kukinnan suhteen ihan pohjanoteeraus. Kiitos kommentista.

      Poista
  15. Kauniisti kukkii.
    Niin rehevän näköiset lumipallopensaan kukat ja muutkin.

    VastaaPoista
  16. Oi,miten kaunista.Ihania kukkia ja niin montaa eri lajia.Tuo kivikkokilkka pitää ostaa, jos se noin leviää.Kukkiiko se muuten koko kesän? Kultaakileija on tosi kaunis.Mukavaa,aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Kivikkokilkka kukkii toukokuusta syyskuulle. Pieni varoituksen sana tuosta leviämisestä. Se kannattaa istuttaa vain paikkaan missä se saa vapaasti levitä. Kotiuduttuaan sitä on vaikea hävittää.
      Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa.

      Poista
  17. Kivikkokilkka meni heti ostolistalle, hieno!

    VastaaPoista
  18. Kivikkokilkka meni heti ostolistalle, hieno!

    VastaaPoista
  19. Kaunista, kaunista ja tuhat kertaa kaunista.. sinulla on huikean upea puutarha:)

    VastaaPoista