Translate

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Lomalla Pariisissa osa 1

Vietimme mukavat viisi päivää kaupunkilomaa Pariisissa mieheni kanssa viime viikolla. Lähdimme matkaan maanantaina aamupäivällä ja palasimme perjantaina iltalennolla takaisin Suomeen. Ilmat olivat vuodenaikaan nähden ihan mukavat, lukuunottamatta maanantaita, joka oli Pariisissa hyvin sateinen, mutta onneksi lämmin. Tiistainakin tuli iltapäivällä heikkoja sadekuuroja, mutta ne eivät suuremmin haitanneet kaupunkiin tutustumista. Loppuviikkoa kohden mentäessä ilma parani paranemistaan ja aurinko helli matkalaisia. Majoituimme mukavassa, siistissä ja vuosi sitten peruskorjatussa pikku hotellissa aivan metroaseman tuntumassa, joten halutessamme pääsimme hyvin kätevästi liikkumaan kaukaisempiin tutustumiskohteisiin. Tapamme mukaan kävelimme myös hyvin paljon ja kulkeminen jalan sujui melko vaivattomasti suurkaupungin liikennemäärä huomioon ottaen.
 

Ensimmäinen tutustumiskohde oli Notre Dame kuuluisa goottilainen katedraali ja Ranskan maantieteellinen keskipiste.







 



Toinen kohde oli tietysti Eiffel-torni, kuuluisa maamerkki tämäkin.


Tornista näkyi upeasti ympäri miljoonakaupunkia ja Seineä.








Edessä Trocadero ja sen puutarha.



Invalidihotelli ja kirkko. Kirkon kupoli on upeasti kullattu. Kirkon rakentaminen alkoi 1677 ja kesti 27 vuotta


Invalidikirkko oli todella vaikuttava sisältä.








Napoleonin hauta. Keisari lepää kuudessa sisäkkäisessä arkussa.






 

 

Invalidihotellin sotahistorian museo. Musee de I'Armee.








 Avenuen päässä kuuluisa riemukaari.
 




Champs Elyseen varrella oli upeita sisäänkäyntejä, tässä yksi.



 Pont Alexandre III -sillan päässä. Todella hienoja ja näyttäviä patsaita.


32 kommenttia:

  1. Kiitos näistä kuvista, jään innokkaana odottamaan matkakertomuksesi seuraavaa osaa. En ole ikinä käynyt Pariisissa, joskus haluaisin kyllä mennä, erityisesti Montmartrelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montmatrella tuli toki käytyä ja eiköhän sieltäkin tullut muutama kuva napatuksi. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Huh, upeaa! Pramea kirkko. Nuorempana minulla oli haaveena päästä pariisiin, ehkä se on vähän laantunut, mutta maailmassa ei ole toista samanlaista paikkaa ja tämä on niin erikoisen upea ja uniikki kaikkine rakennuksineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole aikaisemmin niin suuresti välittänyt suurkaupungeissa lomailusta, mutta ajan myötä tilanne on hieman muuttunut. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. En lakkaa ihimettelemästä entiaikojen rakennustaitua. Son aiva jotaki käsittämätöntä. Mukava päästä matkalle, näin kuvien välityksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Etenkin kirkot ovat uskomattomia taidonnäytteitä.

      Poista
  4. Olipa hauskaa, että olitte samaan aikaan Pariisissa! Me vietimme koko tiistain siellä ja sadekuurojen ajaksi menimme kahviloihin, joten niistä ei ollut juurikaan haittaa.
    Me päätimme jättää tällä kertaa lähes kaikki museot käymättä, Invalidikirkon upeaa puutarhaa kävin kuvailemassa. Tuollahan riittäisi katseltavaa viikkotolkulla! Minunkin pitäisi Pariisin kuvia vilautella, kunhan ehdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Kyllä maailma on loppujen lopuksi pieni.
      Onneksi kaikki keskeiset nähtävyydet sentään ehti koluta. Odotan innolla kuviasi.

      Poista
  5. Kiitos matkakuvista Oli mahtavaa katsella suuren maailman komeita rakennuksia on kyllä komeita
    jään odottamaan sruravaa osaa :)

    VastaaPoista
  6. Varmasti mielenkiintoinen kokemus. Tämä kaupunki minulla on näkemättä. Käveleminen onkin ihan paras liikkumismuoto kaupunkilomilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariisin likaisuus hieman yllätti, mutta muuten onnistunut matka. Kiitos mieheni hyvän matkasuunnitelman.

      Poista
  7. Kiitos kuvista, onpa mahtavan upea ja kaunis Pariisi,innolla odotellen seuravaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Tuula. Yritän saada seuraavan postauksen pian valmiiksi.

      Poista
  8. Kiitos paljon kuvista, Pariisi on niin mahtava. Teillä on varmaan ollut romanttinen matka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Kaikki matkat ovat varmaan omalla tavallaan romanttisia ja niin myös tämä. Irtautuminen arjesta on matkustamisessa ihan parasta.

      Poista
  9. Upeita kuvia!
    Oli varmasti ihana matka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli kyllä onnistunut ja sääkin osui melko kohdilleen.

      Poista
  10. Kaunis kaupunki, itsellä vieläkin kokematta.

    VastaaPoista
  11. Pariisi on vallan upea kaupunki.. teillä oli taatusti, todella ihana reissu:)

    VastaaPoista
  12. Näyttää tutulta! Pariisiin tahtoisin mennä uudestaankin, tykkäsin siitä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle yksi Pariisinreissu taitaa riittää, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

      Poista
  13. Onpa huikeat maisemat tuolta Eiffelistä! Nyt iski matkakuume....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkymät Eiffelistä olivat kyllä tosi hulppeat. Nyt vain varaamaan Pariisin matkaa.

      Poista
  14. Upeita kuvia Pariisista! Voi, että sinne olisi kiva vielä päästä!

    VastaaPoista