Translate

maanantai 22. elokuuta 2016

Lomalaisten vastaanottajat.


Lomalta palatessamme pihan perennat toivottivat meidät iloisesti tervetulleiksi kotiin. Olin varautunut puutarhan pieneen kaaokseen kolmiviikkoisen lomallaolon takia, mutta onneksi kaikki näytti päällisin puolin olevan ihan ok.



 Kärhöt kukkivat vielä kauniisti ja runsaasti hitaasta alkulähdöstä huolimatta.


Hopeamarunasta kuvan alaosassa pidän kovasti. Se tasapainottaa räiskyviä ja kirkkaita värejä ja  on mainio myös kuivattuna maljakossa.


Nioben kukat ovat suuria ja samettimaisia. Vielä näkyy runsaasti avautumattomia nuppuja. Kärhö loistaa jo kauas pihalle tullessa.


 

'Rouge Cardinal' ja harvinaisen sinikukkainen 'The President' kukkivat myös vielä runsaasti. President tosin on tapansa mukaan pahasti alakynnessä.


Pidän kovasti sen väristä, jota en kameralla saa koskaan vangittua oikeanlaisena. 



Kukat ovat melko suuria molemmilla jalokärhöillä.


' Etoile Violette' on myös hyvin runsaskukkainen ja näyttää iltavalaistuksessa hyvin tummanpuhuvalta. Se peittää parhaimmillaan kukillaan lehdet melko tehokkaasti.

 

Terälehdissä kulkee pystyraidoitus ja heteet ovat kauniin keltaiset.


Varjoisammalla puolella kukkia on tänä vuonna ollut niukemmin. Joinain vuosina tilanne on ollut juuri toisin päin.


Violetta ei myöskaan nyt kivunnut ihan salon kärkeen kuten yleensä vaan kasvu jäi normaalia lyhyemmäksi.
 

Auringonkukat kilpailevat pituudessa kärhön kanssa.


Ilahduin suuresti, kun jaloangervot kukkivat vielä myös näinkin runsaasti.


Ehdoton lempiperennani.


Purppurapunalatva on kukkinut pitkään. Se oli kukassa jo paljon ennen mökille lähtöämme.


Nyt siinä vierailevat ilahduttavasti monet perhoset.


Amiraali mesiapajalla nauhuksen kukalla....


ja  punahatulla.



Neitoperhoset. Sain ottaa aika monta otosta ennenkuin onnistuin saamaan edes siedettävän kuvan.


Päivänliljat kukkivat myös parhaillaan.


Daaliat ovat ollet lannoittamatta, kastelematta ja oman onnensa varassa penkissä lähes koko kesän ja kukinta jäi siksi hyvin vaatimattomaksi.


Äidiltä saamani todella vanhaa kantaa oleva daalia.


Tzinniat ovat pieniä, surkeita ja lehdet ötököiden rei'itämiä. Väritkin kumman haaleita.


Punatähkät. Nämä ovat näyttäviä maljakkossa muiden väriin soveltuvien kukkien kanssa.


Tämä ihana suruvaippa on ensimmäistä kertaa pihallamme. Oli niin kiire kuvata, että tarkennus jäi ja kuvasta tuli suttuinen. Yksi mielestäni upeimpia perhosia.


Kultapallo retkottaa tuennasta huolimatta. Jos kasvin  leikkaisi alas sen ollessa alle puolimetrinen se pysyisi ryhdikkäämpänä. Kukinta tosin hieman myöhäistyisi.


Tiikerinlilja, kultapallo, päivänlilja ja auringonkukka pääsivät olohuoneen senkkiä koristamaan.


Tänään täällä meillä on tullut sadekuuroja pitkin päivää. Lämpöä on kuitenkin 19 astetta ilmalämpöpumpun mukaan.


Mutta eilinen ilmatieteenlaitoksen lupaus sunnuntaille piti kerrankin paikkansa. Hellelukemat saavutettiin täällä meillä kuten näkyy.



46 kommenttia:

  1. Hienot kuvat!
    Siis voi miten upeat nuo Kärhöt on!
    Täällä on myös tänään satanut koko päivän vettä.
    Mukavaa maanantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari.
      Mukavaa maanantaipäivää myös sinulle sateesta huolimatta.

      Poista
  2. Ihanat kärhöt! Puutarhassasi riittää värejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt ovat siitä kiitollisia, että ne eivät vie paljon tilaa pienessäkään puutarhassa.
      Väripaletti on kyllä aika laaja.

      Poista
  3. Ihanat kuvat. Onpa ollut mukava palata kotiin kun tuollainen kukkameri oli odottamassa. Upeat kärhöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kärhöt ovat kyllä kiitollisia kasvatettavia.

      Poista
  4. Vallan upeat kärhöt!!
    Ihanan värisiä, etenkin tuo punertavampi lajike.

    Leppoisaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Oi kun ihanat kärhöt.
    Ihana tuo pinkin ja hopean liitto.

    VastaaPoista
  6. Ooh, upeat kärhöt!
    Meilläkin on satanut päivällä, mutta onneksi illalla paistoi aurinko - kerrankin sopivasti juuri siihen aikaan, jotta pääsin työpäivän päätteeksi puutarhaan.

    VastaaPoista
  7. Kiitos. Nyt täälläkin selkeni ja aurinko paistaa.

    VastaaPoista
  8. Voi mahdoton, miten upeat kärhökukinnat! Mietinkin tässä yhtenä päivänä omia kärhöjä katsellessani, että kenen blogissa olenkaan nähnyt upeita kärhöjä ja sinullahan tietysti. Hopeamaruna sopii loistavasti Nioben kanssa. Mutta muuttuuko kuvissa väri noin kovasti, sillä minun Rouge Cardinalini on selkeästi viininpunainen, kun taas sinun näyttää pikemminkin tumman lilalta?
    Miten sinä noita kärhöjä hoidat, kun ne noin valtavasti kukkivat? Minkä ikäisiä kärhösi ovat?

    VastaaPoista
  9. Kiitos Between. Hopeamaruna tosiaan natsaa hyvin yhteen Nioben kanssa ja tasapainottaa sen hyvin kirkkaanpunaisia kukkia. Kuvaan usein kasveja iltaisin, kun aurinko ei enään paista kirkkaasti, joten saattaa olla että se vääristää hieman väriä.
    Lannoitan kärhöjä veteen liukenevalla täyslannoksella ja lisään aina silloin tällöin myös kompostimultaa. Osa kärhöistä on jo noin kaksikymmentä vuotta vanhoja ja toiset taas paljon nuorempia.

    VastaaPoista
  10. Paljon kukintaa. Vuosissa on kyllä eroja monellakin tavalla. Raaskit olla aika kauan pois omasta puutarhastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosissa on kyllä eroja. Viime talvi muistetaan varmaan monessa puutarhassa hyvin pitkään.
      Välillä kunnon irtiotto puutarhatöistä tekee pelkästään hyvää.

      Poista
  11. Upeat kärhöt, tykkäisin kovasti, mutta eivät meillä menesty.
    Perhosia on nyt kivasti liikkeelä.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Perhosia on tosiaan nyt ollut paljon. Tulevat usein puiselle terassillemme lämmittelemään siipiään auringossa.

      Poista
  12. Olipa teillä huikean kaunis vastaanotto, uskomattoman ihanat kärhöt! Tuo fuksian ja hopean liitto on tosi kaunis! Sadetta on kyllä riittänyt, surullisesti se on kukkia maahan painanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade on kyllä haitannut tänä kesänä monella taholla suomenmaata. Josain paikoin enempi tai vähempi. Täällä meillä sateet on olleet kuitenkin aika maltillisia.

      Poista
  13. Auts! Oi! Ui! Nuata sun kärhöjä! Ei voi ku huakaalla! Purppurapunalatvaki nua rehevä. Tuallaane hopiaane maruna on mulla hakuusas, mutta tua sun oma on mulle liian korkiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohotanmaruna voisi olla hyvä vaihtoehto, jos kaipaat matalampaa versiota. Korkeutta sillä on noin parikymmentä senttiä. Muoto kivan pallomainen ja ihanan pehmeä kosketellessa. Vaatii ehdottomasti läpäisevän kasvualustan sillä on arka talvimärkyydelle. Omani menestyi monta vuotta, kunnes menehtyi pahaan, vähälumiseen talveen.

      Poista
    2. Mullon ohotanmarunaa kiviympyräs. Sais enemmänki muistuttaa tuata sun omaa.

      Poista
  14. Minun kärhöt kuolivat viime talveen, enkä ole saanut aikaiseksi uusien istutusta. Ehkä syksyn poistomyynneistä kalastelelen syksyn upeimmat kukkijat taas seinustaansa koristamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottele rauhassa. Saattavat olla näkymättömissä kaksikin kesää ja sitten taas ilmaantua. Nimimerkillä, kokemusta on.

      Poista
  15. Oi ihanuus miten upeasti kärhöt kukkii,kaikki niin kaunista.Viherpeukalon kun omaa niin kukkaloisto on myös sen mukaista.Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula.
      Hyvää viikon jatkoa myöskin sinulle.

      Poista
  16. Lämmintä on täällä meilläkin,vaikka vetää tulee miltei koko ajan.Suorastaan hiostavaa.
    Vaan kyllä on komeaa kukintaa siellä teidän pihamaalla.Kovasti on kukkia kärhössä.Ja perhosillakin riittää puuhaa:)
    Mukavaa viikon jatkoa sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onneksi on lämmintä, jottei ihan syksyiseki mene.
      Kiitos, ei voi valittaa.
      Mukavaa viikon jatkoa myös sinulle .

      Poista
  17. Kärhöjä ei onneksi tarvitse lannoittaa enään loppukesästä ja vettäkin ovat varmaan saaneet lomamme aikana. Muutkin perennat pärjäävät kasvualustansa turvin hyvin.
    Hyvää viikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  18. Upeat kärhöt!!! Purppurapunalatva on meilläkin kova hitti perhosten keskuudessa. Tänä kesänä onkin perhosia ollut ihanan runsaasti. :)

    VastaaPoista
  19. Kiitos Kesäkukka. Perhosten runsaudesta olen ollut tosi innoissani ja purppurapunalatva on meilläkin ehdoton ykkösmagneetti perhosten suhteen.

    VastaaPoista
  20. Upeaa kukkaloistoa... Taianomaista perhosineen, aivan ihanaa..

    VastaaPoista
  21. Voi hyvänen aika, sinun kärhösi ovat aina niin upeita! Hankalan talven jälkeenkin.
    Jaloangervo on niin kaunis, sitä olen aikeissa hankkia lisää talon päädyn varjopenkkiin, siellä ei näin loppukesällä kuki enää mikään, kun kimikit eivät vielä avaa nuppujaan pitkään aikaan.
    Zinnioita myös juuri tänään ällistelin, tosi surkean pieniä ovat niiden kukat tänä kesänä!

    VastaaPoista
  22. Osa kärhöistä kyllä jätti meilläkin kokonaan ilmaantumatta tänä kesänä. Onneksi edellä esitellyt kuitenkin selvisivät kunnialla talvesta. Jaloangervot ovat minustakin tosi ihania ja itsellänikin on aikeena hankkia niitä vielä lisää.
    Meilläkään mitkään kesäkukat eivät loistaneet tänä kesänä.

    VastaaPoista
  23. Aivan ihania perhosia ja kärhöjä. Kaikesta huomaa, että hoidat puutarhaasi suurella rakkaudella.♥

    VastaaPoista
  24. Kiitos niin kauniista sanoistasi Tuta.

    VastaaPoista
  25. Kärhöt ovat mahtavia ja tuossa yhdessä kuvassa niiden ja toisen harmaan kasvin liitto näyttää hienolta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt vaikka hieman vaateliaita ja oikukkaita välistä ovatkin, ovat kyllä kasvattamisen arvoisia.
      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  26. Hui miten upeita kärhöjä. Ja mukavan elmerin olit näköjään saanut. Hyvä apuri puutarhaan. Liisa

    VastaaPoista
  27. Kiitos. Elmeri on korvaamaton ja ihana apuri.

    VastaaPoista