Translate

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Havukranssi

Minulla on perinteenä aina jouluksi tehdä ulko-oveamme koristamaan havukranssi. Nyt kranssi tuli kerrankin tehtyä ajoissa. Yleensä teen sen vasta aatonaattoiltana, kun kaikki kiireisemmät jouluvalmistelut ovat jo takana päin ja voin rauhassa ja kiireettä paneutua sen tekemiseen. Sain taas havuja ihanalta naapuriltani. Kiitos vain Marjo, jos satut tämän lukemaan.


Joku on haukannut palan kuvan yläreunasta.


Pohjana minulla on pajukranssi, joka ei ole paras mahdollinen sitomiselle  kovuutensa ja joustamattomuutensa vuoksi. Minulla olisi ollut käytettävissä kranssipohja, jonka olen tehnyt oljesta, mutta se on halkaisijaltaan hieman liian iso, joten päädyin tähän pienempikehäiseen pohjaan.



Tapaan aina ensiksi leikata havut noin 15 cm pätkiksi, joista teen sitten kolmen kappaleen nippuja. Ensimmäisen nipun asetan pajurenkaan keskelle ja sitten oikealle ja vasemmalle puolelle seuraavat havuniput. Etenen työssä siis aina tässä samassa järjestyksessä, eli nippu ensin keskelle ja sitten samaan tasoon keskinipun molemmin puolin seuraavat niput.


Tässä valmis työ ripustuslenkkeineen.


Olisi kiva jos havukranssia voisi pitää myös sisällä sen kuivumatta saman tien.


Tein rusetin kranssiin tällä kertaa sinivihreästä koristenauhasta, vaikka punainen nauha olisi ehkä ollut hieman jouluisempi.


Tässä rusetti paikoillaan työssä.



Muutaman lenkin pyöräyttämällä saa näyttävyyttä rusettiin.


 Kranssi saa ehkä vielä käpyjä ja muuta rekvisiittaa koristeekseen lähempänä joulua. Nyt mennään tällä pelkistetyllä linjalla.


55 kommenttia:

  1. Ihanan tasainen kranssi. Kaunis. Leppoisaa toista adventtia!

    VastaaPoista
  2. Oi, onpas upea ja täyteläinen havukranssi. Pitää oikein itsekin kokeilla tuollaisen muhkean ovikoristeen tekoa. Kiitos kivasta inspiraatiosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jori.
      Mukavaa adventin aikaa ja joulun odotusta.

      Poista
  3. Kiitos Ritva.
    Mukavaa illan jatkoa ja toista adventtia sinulle.

    VastaaPoista
  4. No niin... pitäisköhän itsekin vuosien tauon jälkeen askaroida parit kranssit. Blogeista saa aina inspiraatiota :) Havuja mulla on omasta takaa monia sortteja, eiköhän käpyjä ja muutakin vielä löydy metsästä. Kiitti taas Kruunu Vuokko mukavasta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havutöiden tekeminen on kyllä mukavaa ja niistä leviävä raikas tuoksu niin jouluinen.

      Poista
  5. Hieno tuli! Minä joutuisin kyllä tuota tehdessä sairaalaan kädet/iho reagoi havuihin hurjasti. Allegialääkettä pitää ottaa tuplasti, että saa koristeet jouluna kuuseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Onpa harmi, että saat allergisia reaktioita havuista. Onneksi lääkkeestä kuitenkin saat apua allergiaan.

      Poista
  6. Hieno havukranssi tulikin. Hyvää adventtia tv Liisa

    VastaaPoista
  7. Ihanan muhkea ja tasainen lopputulos. Kaunista adventin aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Upea tuuhea havukranssi, kaunista jälkeä!

    VastaaPoista
  9. Huolellista työtä. Itse sorrun aina ostamaan kranssin jostain myyjäisistä, kun valmiita on tarjolla. Omatekoinen olisi tietenkin ihana, mutta en kyllä ole noin taitava havujen käsittelijä kuin sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Myyjäisissä onkin varmaan laaja valikoima erilaisia ja eri kokoisia kransseja.

      Poista
  10. Se on todella kaunis, juuri noin pelkistettynä!

    VastaaPoista
  11. Tosi kaunis kranssi ja myös rusetti on hyvin kaunis Hyvää adventti aikaa :)

    VastaaPoista
  12. Kaunis kranssi ja itsetehtynä tuntuu vielä paremmalta! Rusetti sopii hyvin sinisenäkin! Olen jostain kuullut, että kranssi ovessa toivottaa ystävät ja vieraat joulutaloon. Minulla tuo joulu alkaa heti kuun alusta, niin kranssitkin ovat olleet ovissa jo hyvän tovin. Mutta havuja on jäljellä ja oviakin vielä riittää, kun vain saisi jostain lisää aikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Jouluun valmistautuminen onkin tosi kivaa ja kun aloittaa ajoissa välttyy turhalta stressiltä.

      Poista
  13. Kaunis,täähän on niinkuin Itsenäisyyspäivän kranssi,kun on sininen rusetti.Jouluksi laitat sitten punaisen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimikoon tosiaan alkuun tulevan itsenäisyyspäivän kranssina.

      Poista
  14. Hyvin kaunis kranssi, tuo ihana havunvihreä tulee esiin mukavasti!

    VastaaPoista
  15. Nätin kranssin teitkin! Havut on kauniita niin monessa muodossa.

    VastaaPoista
  16. Kaunis! Tuo sininen nauha sopii siihen todella hyvin.

    VastaaPoista
  17. Kaunis ja niin siisti. Minä olen juuri näiden pelkistettyjen ystävä. Mutta mitenkä kädet kestävät tuon pistelyn vai oliko pihtakuusta? Ihana ripustaa aatoksi sitten oveen, hyvää joulunodotusta sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kruunu Vuokko6. joulukuuta 2016 klo 12.52
      Kiitos.
      On ihan tavallisen pihakuusen havuista tehty kranssi. Käsissä minulla oli ohuet kertakäyttöhanskat, jotka tosin hieman haittasivat sitomista.
      Hyvää ja tunnelman täyteistä joulun odotusta myöskin sinulle.

      Poista
  18. Tasainen ja hyvin tehty kranssi! Itsellä tuppaa tulemaan sellaisia "rutasuja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Oman käden jäljenhän tuleekin näkyä työssä.

      Poista
  19. Kaunis ja tunnelmallinen. Sininen nauhassa sopii itsenäisyyspäivään :)
    Ihanaa että meillä on ikivihreitä puita ympäri vuoden 🌲
    Hyvää itsenäisyyspäivää 🇫🇮

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Näin on.
      Tunnelmallista itsenäisyyspäivän jatkoa sinulle.

      Poista
  20. Onpa upea ja tuuhea kranssi!
    Pelkistetty linja riittää hyvin, kun on noin vihreät, terveet havut ja kaunis rusetti. :)
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oikein hyvää itsenäisyyspäivän jatkoa myös sinulle.

      Poista
  21. Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  22. Upea kranssi! Havukranssit on siitä kivoja, että niihin voi helposti vaihtaa koristeet vaikka joka viikko ;)
    Oikein hyvää itsenäisyys päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Heti saa uutta ilmettä koristeita ja rusettia vaihtamalla.
      Oikein hyvää itsenäisyyspäivän jatkoa myös sinulle.

      Poista