Tammikuussa oli lunta ihan kivasti.
Helmikuussa jo muutamia siemenpusseja varattuna kylvöjä silmälläpitäen.
Maaliskuu ja pääsiäinen.
Huhtikuu ja uusi kasvihuone odottamassa kylvöjä.
Toukokuu ja äitienpäivä. Kuun lopussa kahden viikon ihana loma koko perheen kanssa Toscanassa.
Kesäkuu ja pionien, kultahelokin ja portulakan kukintaa.
Heinäkuista kukintaa ja terassin kaiteet valmistumassa.
Elokuu. Kärhöjen kukinta parhaimmillaan ja tomaatit kypsymässä. Mökkilomalla Ohtakarissa ja kotikonnuilta poimittu huikea 210- litran mustikkasaalis.
Syyskuinen puutarha ja kasvihuoneen edustan laatoitus valmiina. Omenasato oli kaikkineen ihan tyydyttävä samoin, kuin tomaattisatokin.
Lokakuu. Uusittavalle allas-alueelle valmistui betonikivimuuri ja parveke kunnostettiin.
Marraskuu. Kortteilua ja pitsipallojen virkkausta.
Joulukuu. Lomalla Prahassa ja valmistautumista jouluun.
Monenlaista on teidänkin vuoteenne mahtunut. Niin kaunista kukintaa pihalla! Nuo kärhöt on aivan huippuja! Ja mikä mustikkasato! Minä keräsin vain pari ämpärillistä ja kohta ne on jo syöty.
VastaaPoistaMustikkasato oli kyllä todella hyvä. Lähes kaikki poimittiin mieheni kanssa Lohtajan tutuista metsistä. Pakastamisen jälkeen tuotiin kylmälaukkuihin pakattuna auton peräkärryssä kotiin ja hyvin kestivät kuljetuksen. Joka aamu syömme aamupuuron kanssa mustikoita ja eipä ole pahemmin sairaudet päässeet iskemään.
PoistaHieno kuvakooste päättyneestä vuodesta! Moni asia olikin jo tuttua, kuten teidän ihana Italian matka ja upea kasvihuone. :)
VastaaPoistaHyvää uutta puutarhavuotta!
Kiitos ihanaa uutta puutarhavuotta myöskin sinulle Sara.
PoistaUpea vuosi takana. Toivottavasti tämäkin vuosi on yhtä hieno.
VastaaPoistaSitä todellakin toivon.
VastaaPoistaUpeita kuvia päättyneestä vuodesta.Iloista loppiaista:)
VastaaPoistaKiitos Ritva.
PoistaIhanaa loppiaista.
Kukkeaa ja satoisaa kesää on teillä piisannut! Kärhöjen loistoa itsekin kaipasin, mutta talvi vei kaikki. Ensi kesänä istutan uudet - periksi ei anneta!
VastaaPoistaMustikkasatonne oli mykistävä! Omasta takaa riittää superfoodia.
Kukinta tuli viime kesänä edeltäneestä talvesta johtuen niin sanotusti jälkijunassa, mutta onneksi talvituhot jäivät lopulta lähes olemattomaksi.
PoistaKärhöt saattavat pitää kaksikin vuotta lepoa ja ilmestyvät sitten taas yllättäen, joten älä pidä kiirettä uusien istutusten kanssa.
Upeat kuvakollaasit jokaiselta kuukaudelta!
VastaaPoistaKiitos Sirpa.
PoistaMukava katsaus viime vuoteen upeine kuvakollaaseineen:)
VastaaPoistaKiitos puutarhamyyrä.
PoistaPaljon kauniita kukkasia ja mahtava mustikkasaalis! Mustikoista saa herkkua monella tavalla.
VastaaPoistaKiitos Gitta.
PoistaHianot kuvakollaasit! Nua teirän rakennuskohteet parantaa valtavasti asumisviihtyvyyttä. Sun kärhöjähän mä aina ihastelen. Non nii tajuttoman komeeta!
VastaaPoistaKiitos Navettapiika
PoistaTeillä olikin touhuntäyteinen vuosi, niin rakennus- kuin reissurintamalla:)
VastaaPoistaOnneksi osa odottamassa olleista projekteista saatiin päätökseen, mutta paljon jäi myös tulevalle kesälle vielä tehtävää.
PoistaPaljon kivoja juttuja vuoteesi 2016 on mahtunut. Mukavaa vuotta 2017.
VastaaPoistaKiitos samoin ja hyvää loppiaista.
PoistaIhana kooste menneestä vuodesta. Kuvakollaasit ovat kauniita. Hieno vuosi sinulla on ollut, johon on mahtunut pari upeaa matkaakin. Mukavaa vuoden jatkoa ja hyvää loppiaista!
VastaaPoistaKiitos.
VastaaPoistaHyvää loppiaista myöskin sinulle ma-te.
Kiitos. Hyvää loppiaista ja vuoden jatkoa myöskin sinulle.
VastaaPoistaUpea vuosi takana, Kaunis kollaasi. Hyvää loppiaista :)
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle hyvää loppiaista.
VastaaPoistaOlipa upea kuvakooste ja niin paljon kaunista! Upeat kukkijat ja valmistuneet projektit, sekä ihanat matkat!
VastaaPoistaToivottavasti tämä alkanut vuosi tuo kaikkea ihanaa myös tullessaan! Mukavaa Loppiaista!
Kiitos Saila.
PoistaToivotaan, että näin tulisi tapahtumaan ja meneillä olevasta uudesta vuodesta tulisi meille kaikille suotuisa kaikissa muodoissaan.
Ihan mahtavaa, että osallistuit haasteeseen! Etkä osallistu mitenkään jälkijunassa, laitoin haasteeseen dead lineksi uuden kauden alun, joten aikaa on runsaasti :D.
VastaaPoistaKollaasit on ihania, niihin kun saa tiivistettyä tapahtumia ja parhaita puolia runsaasti.
Uutta kasvukautta odotellessa
Sini K.
kasvihormoni.fi
Eihän kivaan haasteeseesi voinut olla vastaamatta. Vähän oikaisin ja mukaan tuli paljon jo blogissa ennestään näkyneitä kuvia.
PoistaIhanaa kevään ja kasvukauden odotusta myöskin sinulle.
Voi miten upeita kuvia, kivalta näyttää sinun mennyt vuotesi! Hienoa kärhöjen kukintaa, mieletön kasvihuone ja - Toscana! Vau!
VastaaPoistaKiitos Sirkku. Toivotaan tästäkin vuodesta hyvää ja muistorikasta ihan jokaiselle.
PoistaSinulla oli värikäs vuosi, toivotan iloista menoa ja onnistumisa tällekin vuodelle.
VastaaPoistaKiitos, samaa toivotan myös sinulle.
PoistaUpea kuvakooste menneestä vuodesta.Paljon kauniita kukkia,upea uusi kasvihuone ja mitä mahtavin mustikkasaalis.Upeat matkakohteet...sie olet viherpeukalo,mustikkasormi ym..ym..hyvin antoisa vuosi ollut sinulla =)) Mukavaa Loppiaista!
VastaaPoistaLämmin kiitos Tuula.
PoistaIhanaa loppiaista myöskin sinulle. Pysytään lämpiminä paukkupakkasessa.
Upeat kuvakollaasit!
VastaaPoistaNuo pääsiäiskuvat on niin kauniit!
Kunpa tulisi jo kevät...
Hyvää loppiaista sinulle!
Kiitos Sari.
PoistaKyllä se kevät sieltä tulee, vaikka näissä pakkaslukemissa näyttääkin hyvin kaukaiselta.
Erinomainen katsaus ! Tykkäsin ihan erityisesti possupipareista 🙂
VastaaPoistaJa krookuksista.
Kiitos Rita.
PoistaUpea kuvakooste!
VastaaPoistaKiitos Sussi.
VastaaPoistaUpea kukkavuosi ja tuo kasvihuone on erityisen hieno!!!
VastaaPoistaKiitos Kaupunkilaistyttö.
VastaaPoistaOikea touhun vuosi, monenlaista tapahtumaa. Huikea mustikkasaalis!
VastaaPoistaOnneksi noita mukavia tapahtumia oli ihan kivasti työn ohella.
PoistaOlipa ihanan tapahtumarikas vuosi! Kukkaisia kuvia pihastasi ja kasvihuoneesi on ihan uskomattoman kaunis! Antoisaa uutta puutarhavuotta!
VastaaPoistaKiitos kaima.
PoistaAntoisaa puutarhavuotta toivotan myöskin sinulle.
Upeat kuvakollaasit!
VastaaPoistaKiitos Kurjenkello.
PoistaKuulostaa onnelliselta vuodelta. Toivottavasti tästä vuodesta tulee yhtä ihana! Onnellista uutta puutarhavuotta sinulle toivotellen
VastaaPoistaVuoteen sisältyi kyllä melko paljon kivoja tapahtumia.
PoistaIhanaa puutarhavuotta myöskin sinulle.
Näitä vuosiyhteenvetoja on todella mielenkiintoista lukea. Kesän kukkakollaasit ovat upeita väriläiskiä!
VastaaPoistaMukavaa viikonlopun jatkoa :)
Kiitos, mukavaa viikonloppua myös sinulle.
PoistaTodella upeat kuvat <3
VastaaPoistaKiitos Ronja.
PoistaKaunista! Teillä on niin upea puutarha!
VastaaPoista