Valkoinen amaryllis on minun suosikkini.
En onnistunut hankkimaan valkoista kerrottukukkaista amaryllistä, mutta kaunis on mielestäni tämäkin.
Valkoinen joulutähti kukkii myös vielä, enkä ole hennonut heittää sitä kompostiin.
Blogissani käsittelen pääasiassa puutarhan tapahtumiin, suunnitteluun ja hoitoon liittyviä asioita. Talviaikaan käsittelen myös muita aiheita.
Valkoinen amaryllis on todella kaunis!
VastaaPoistaSiitä kiva, että sopii muuhunkin, kuin joulunaikaan.
PoistaIhana tuo on, vihreä sävy näkyy kivasti keskeltä. Kerrotussa ei näy noin paljon. Ihan Lidlistä ostin ennen joulua valkean, niin oli kerrottu ja tykkäsin siitä. Osaisipa sen säilyttää ensi vuodeksi.
VastaaPoistaLidlistä saa aivan yhtä hyvät kukat, kuin mistä muualta tahansa.
PoistaKaunis, itsekin tykkään valkoisesta amarylliksestä.
VastaaPoistaAmarylliksistä yleensäkin on iloa hyvin pitkään kestävän kukinnan johdosta.
PoistaKerrottu valkoinen on minunkin suosikkini. Ei mennyt putkeen minunkaan amaryllikset tänä vuonna. Yksi märkäni, vaikken kastellut kertaakaan. Toinen katkesi ja kolmas jäi minikokoiseksi.
VastaaPoistaNo olipa sinullakin huonoa tuuria amaryllisten kanssa.
PoistaNäyttävät välillä kastelevan aivan liikaa myyntiin tulevia ritarinkukkia ja jollei muista kurkata kotiin tullessa purkin ympärillä olevien suojapapereiden alle ja tarkistaa sipulin kuntoa, saattaa käydä niin kuin minulle.
Kaunis amaryllis ja hyvin on joulutähdetkin säilyneet minulla jo tiputtaneen lehdet:)
VastaaPoistaValkoiset joulutähdet ovat todella kestäviä. Parhaimmillaan olen heittänyt kukkivan kasvin pois heinäkuussa, kun en enää ole jaksanut sitä katsella.
PoistaOnneksi sait nauttia kukinnasta kuitenkin, vaikka vastoinkäymisiäkin oli matkassa. Valkoinen kerrottu näyttää olevan monen suosikki, minunkin. Joulutähdet kukkivat täälläkin vielä, joten ei raaski pois heittää.
VastaaPoistaOnneksi.
PoistaValkoinen kerrottu ritarinkukka näyttää tosiaan olevan hyvin monen suosikki, mutta toki muunkin väriset ovat kauniita.
Onpa sinulla ihanaa joulukukkien kukintaa vielä tammikuun loppupuolella. Ihana tuo valkoinen amaryllis. Minullakin on vielä joulutähti, mutta varmaankin kohtapuoliin lähtee kompostiin kun ei ole enää lehtiä lainkaan.
VastaaPoistaMinullakin on noista joulutähdistä pudonneet lähes kaikki lehdet, mutta itse kukinta vaan jatkuu ja jatkuu.
PoistaKaunis on valkoinen amaryllis ja myös valkoinen joulutähti hyvin on säilynyt. Minullaki on viellä täydessä kukassa:)
VastaaPoistaValkoiset joulutähdet ovat tosi kestäviä, punakukkaisiin verrattuna.
PoistaOi että,miten kaunis amaryllis.Ja joulutähtikin vielä kukkii.Ite en voinu ajatellakaan joulutähteä myrkyllisyyden takia ,kun on kisut ja syövät muutenkin kukkiani ;/
VastaaPoistaMinäkään en suuremmin ole joulutähtien ystävä, mutta mieheni sitäkin enemmän.
PoistaValkoiset joulutähdet ovatkin kivoja. Punaisista en tykkää yhtään.
VastaaPoistaJouluna meillä on aina molempia. Ovat mieheni lemppareita.
PoistaParempi myöhään kuin ei milloinkaan 😉. Edellisjouluna sain amarylliksen, jonka jätin viileälle kuistille ja se lopetti kasvamisen. Ruukku jäi hyllylle muiden kasvien taakse ja kesällä huomasin ihmetyksekseni, että se oli alkanut kukkia! Joulunpunainen amaryllis näytti aika hassulta kukkiessaan kesäkukkien seurassa.
VastaaPoistaNäin on.
PoistaAmaryllikset ovat näköjään sitkeitä sissejä.
On se kaunis, eikä valkoisen värin vuoksi tuo yhtään joulun tunnelmaa. Sellainen kerrottu, valkoinen oli minunkin toiveissani, mutta jäi tänä jouluna saamatta.
VastaaPoistaMinulla on vielä pari punaista amaryllistä kukassa. Näyttävät varsinkin aurinkoisina päivinä jotenkin hassuilta. Onhan sitä kesälläkin punaisia kukkia, mutta miten kummassa punainen juuri nyt muistuttaa joulusta.
Minullakin oli punakukkainen amaryllis, jonka kukinta ajoittui sopivasti jouluksi. Jännä juttu, miten punaiset kukat mielletään usein niin voimakkaasti jouluun kuuluviksi.
PoistaNiin kauniisti kukkivat kukkasi, mukavaa kuluvaa viikkoa sinulle:)
VastaaPoistaKiitos.
PoistaMukavaa viikon jatkoa myös sinulle.
On tuo valkoinen amaryllis todella kaunis ja käy muulloinkin kuin vain jouluna. :)
VastaaPoistaNäin on. Valkoinen on värinä aika neutraali.
PoistaAmaryllis on ihana ympäri vuoden!
VastaaPoistaNäin on. Se säilyy hyvin myös leikkona maljakossa.
VastaaPoistaKauniit ja elegantit, kerrassaan upeat.
VastaaPoistaHyvä kun eivät ole punaisia kun joulu jo meni :)
Joulutähden voisi ristiä vaikka valkotähdeksi.
Hyvä idea tuo uusi nimike valkotähti. Kannatetaan.
VastaaPoistaKaunis amaryllis!
VastaaPoistaOn ihme että yleensä kukkii, niin pahoin oli sipuli jo alkanut vioittumaan.
PoistaValakoone amaryllis o munki suasikki. Pinkki tuloo toisena.
VastaaPoistaEi mullakaa menny joulu amaryllisten kans iha putkehe. Multa mätäni juuret. Ny siinon nuppu. Punaane kukka pitääs tulla. Vasta tänään hain kellarista vanhat sipulit ja kokeelen kukkiisko ne ny keväällä, enne varsinaasta puutarhakautta. Olis eres jotaki färiä.
Minullakin on pari vanhaa sipulia toissa talvelta autotallissa. Pitäisi kokeilla, jos vaikka saisin ne jossain vaiheessa kukkimaan.
PoistaParempi myöhään kuin ei ollenkaan. Ilahduttaa varmasti nytkin :)
VastaaPoistaHyvää viikon jatkoa myöskin sinulle.
VastaaPoistaNäin on. Tähän aikaan kaikki kukkivat kukat ilahduttavat.
VastaaPoistaKyllä toi valkoinen amaryllis on ihan paras! Meilläkin vielä kukkii maljakossa, kun onnistuin minäkin viimeisen kukkavarren katkaisemaan kun siirsin kukkaa parempaan paikkaan. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaOnneksi amaryllis kukkii leikkonakin maljakossakin hyvin pitkään.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua myös sinulle.
Kaunis ryllis ja hienoina säilyneet joulutähdet:)
VastaaPoista♥
PoistaUpea amaryllis ja kauniita ovat valkoiset joulutähdetkin!
VastaaPoista♥
PoistaKauniit!
VastaaPoistaHyvää sunnuntai päivää!
Valkoinen amaryllis on sitten kaunis ❤ Kauniisti kukkii myös joulutähtesi!
VastaaPoista♥
VastaaPoistaKyllä noin upeaa kelpaa katsella vielä tammikuussakin. Aiemmat kuvat kärhöistä ovat myös upeita. Minulla on sinulle blogissani tunnustus ja haaste. Kesät ovat niin kiireisiä, etten ehtinyt tämän haasteen pariin aiemmin, ja niinpä se saattaa olla sinullekin jo tuttu entuudestaan. Hyvää puutarhavuotta sinulle!
VastaaPoistaKiitos haasteesta. Yritän vastata siihen jossain vaiheessa.
PoistaLovely amaryllis and white poinsettia, Kruunu Vuokko!
VastaaPoistaI have had white poinsettia last year and tried to store it during summer but it didn't bloom at all. Yours is wonderful!
White poinsettia is quite difficult to get bloom again at home. I buy new flowers every Christmas.
PoistaI love these beautiful flowers !!
VastaaPoistaLovely photos !!
Greetings
Thank's Ela.
VastaaPoista