Translate

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Kuvioneulesukat

Olympialaiset ovat sitten ohi. Iivo Niskasen, Krista Pärmäkosken, Emmi Rukajärven ja naisten jääkiekkojoukkueen tuomat upeat mitalit olivat heiltä kaikilta hieno saavutus, josta heidän ja meidän suomalaisten sopii olla ansaitusti todella iloisia ja ylpeitä.
Olympialaisia seuratessa oli kiva samalla neuloa myös kisojen ohessa sukkia. Sukat valmistuivat jälleen yhdelle pojistani. Hän olisi halunnut sukat neonvärisinä, mutta lankavarastostani ei moisia värejä löytynyt, joten värit valikoituivat olemassa olevista langoista.


 Mallin löysin www.lankamaailma.fi.-sivulta. (Anteeksi suttuiset kuvat.)


Tein ohjeesta poiketen sukkaan tavallisen kantapään. Hieman harmittaa, sillä alkuperäinen kantapää olisi sopinut loppujen lopuksi ehkä malliin  paremmin siinä olevan kuvion vuoksi.

Seuraavana työn alla ovat Novita sukkalehden.....


"Anelmaiset" 




Minulla on paljon jämälankoja ja näihin sukkiin saan osan niistä käytettyä juuri sopivasti.


Mukavia talvipäiviä teille kaikille. Nautitaan ihanasta auringonpaisteesta kovista pakkasista huolimatta.

54 kommenttia:

  1. Hianot sukat! Eihän olymppialaasten aikoohi voi muun färisiä sukkia kutuakkaa ku sinivalakoosia. Sevverran pitää kotiappäi vetää :)

    VastaaPoista
  2. Nyt onkin kiva istuskella sisällä ja tehdä käsitöitä. Minä en pystyisi televisiota katsellessa tekemään mitään monimutkaista käsityötä. Jotain ihan perusneuletta vaan. Pirteitä pakkaspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Nyt on aikaa tikutella.
      Mukavaa ja aurinkoista maaliskuuta.

      Poista
  3. Taidokkaat Suomisukat 🇫🇮 ja niin kiva kasa pehmeitä neulelankoja tarjottimella että tekisi mieli päästä niitä hypistelemään. Ihanaa alkanutta maaliskuuta 💚❤️💜Neulomuksia on sitten kiva nähdä pakkasten paukkuessa ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän päästä noista lankajämistä epätoivoisesti eroon, kun en henno niitä poiskaan heittää. Nyt on sellainen malli mihin niistä osan saa upotettua.
      Ihanaa ja aurinkoista maaliskuuta myös sinulle Rita.

      Poista
  4. Talvikuviolliset sukat lämmittävät!

    VastaaPoista
  5. Hienot sukat poika sai! Sinulta se onnistuu monimutkaisempikin malli.
    Mukavaa alkanutta maaliskuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Ihanaa alkanutta maaliskuuta myös sinulle.

      Poista
  6. Upeat sukat! Ja kiva muisto olympialaisista.
    Oot kyllä taitava!
    Aurinkoisia pakkaspäiviä! Näillä säillä niitä villasukkia tarvitaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina.
      Aurinkoista ja ihanaa maaliskuuta myös sinulle.

      Poista
  7. Onpa kauniita neuleita ja niin upeita värejä. Olet todella taitava. Näinä pakkaspäivinä tuollaisia sukkia tarvitaankin. Meillä on nyt 26 astetta pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt pakkanen paukuttaa täällä meilläkin. Tällä hetkellä mittari näyttää -15 astetta, mutta aurinko paistaa ihan täydeltä terältä ja se jos mikä on ihanaa.

      Poista
  8. Onpa todella kauniit sukat ja väriteema oikea ilman muuta! Taitava olet!! Kaunis malli sinulla nytkin on puikoilla. Ihanaa alkanutta maaliskuuta :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila.
      Aurinkoista ja ihanaa maaliskuuta. Nautitaan keväästä.

      Poista
  9. Ihanat sukat teit! Ja tuo tekeillä olevakin vaikuttaa aivan ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt toivottavasti pääsen eroon ainakin osasta jämälankojani.

      Poista
  10. Kauniit sukat.Mukavaa alkanutta maaliskuuta.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mukavaa ja auringonpaisteista maaliskuuta myöskin sinulle.

      Poista
  11. Upeat ja kauniskuvioiset sukat olet tikutellut. Ihanaa alkavaa maaliskuuta sinulle:)

    VastaaPoista
  12. Kauniit sukat ja aivan erinomaiden kädenjälki. Tuota kirjoneuletaitoa arvostan, sillä ei se ihan itsestäänselvää ole saada siistiä ja onnistunutta kirjoneuletta.
    Anelmaisia en ole vielä yrittänyt, aikomus on, mutten tiedä milloin. Nyt väsään innolla jämälankasukkia, sillä sain vihdoin ja viimein läpikäytyä lankavarastoni. Kaikkein pienimmät lankakerät lupasin viedä kylän päiväkotiin askartelumateriaaliksi.

    Mukavaa maaliskuun alkua ja viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Between. Arvostan sanojasi sillä omiin töihinsä pakkaa suhtautumaan aina aika kriittisesti. Tosin vain tekemällähän oppii ja tykkään kyllä haastaa itseäni opettelemaan uusia juttuja.
      Sinulta sainkin alkuaan ajatuksen noiden jämälankojen suhteen. Anelmaisiin on jo muutama jämäerä upotettu.
      Kiitos, sitä samaa sinulle.

      Poista
  13. Kauniin malliset sukat olet taitava kutoja Aurinkoisia päiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma.
      Ihania aurinkoisia päiviä myös sinulle.

      Poista
  14. Ihania sukkia. Minullakin ovat anelmaiset työn alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Mukavia neulehetkiä "Anelmaisten" parissa.

      Poista
  15. Kyllä nämä blogipostaukset sitten kulkevat samoilla poluilla... sain juuri oman sukkajuttuni lähtemään ja jäin lukemaan toisten blogeja, niin kas, kas, yhtä viluisia ovat muutkin tarhurit, eivätkä vielä taimipuuhat vie kaikkea ylimääräistä aikaa. Sinä vaan olet niin taitava kutoja, minulta jää kyllä tuollaisten kuvioiden tekeminen tv:n äärellä tekemättä. Mutta muuten sukkia on kiva tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollankohan me puutarhabloggaajat innostuneita hyvin monista samankaltaisista asioista. Siltä ainakin vaikuttaa.
      Kyllä niitä harmittavia purkamisia aina välillä tuli kisoja seuratessa, kun keskittyminen oli aika ajoin aivan muualla, kuin neuleessa.
      Sukkia on kiva tehdä ja vielä mukavampi antaa läheisille.

      Poista
  16. Kauniit villasukat!
    Niitä tarvitaankin näillä pakkasilla.
    Hyvää alkanutta maaliskuuta!❤️

    VastaaPoista
  17. Kauniita sukkia kerrassaan! Kelit soveltuvat nyt hyvin neulomiseen ja muihin sisäpuuhiin :)

    VastaaPoista
  18. Kiitos. Nyt pakkasen onneksi kerrotaan lauhtuvan.

    VastaaPoista
  19. Oi miten upeat sukat! Oikein ihanaa viikonloppua sinne ja alkanutta maaliskuuta♥

    VastaaPoista
  20. Kauniit olymmpialaissukat ja tulossakin vasta ihanat ovat!
    Nyt on kyllä villasukille tarvettakin ja kiva niitä on neuloakkin!
    Hyvää viikonloppua sinne sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Anelmaisia on kiva neuloa.
      Samoin sinulle hyvää viikonloppua.

      Poista
  21. Wauu, onpa hienot sukat ☺
    Anelmaiset on tääläkin suunnitelmis ☺
    Ihanaa viikonloppua Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Olen pitkään aikonut tarttua noihin Anelmaisiin ja nyt lopulta sain aikaiseksi.
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  22. Hirmuisen taitava olet! Upeita sukkia Suomihengessä :) Minä haluaisin pojilleni adidas-villasukat. Tuleekohan siitä plagiointisyyte heti. Hieno tuollainen sukkalehtikin, en tiennyt edes, että sellasia on olemassa. Iloista maaliskuuta ja aurinkoisia päiviä sinulle toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. No, eipä tule syytettä sukan kopioinnista, jos et tee sukkia myyntitarkoituksessa.
      Iloista maaliskuuta myös sinulle.

      Poista
  23. Kauniit sukat :) Täälläkin kudottiin koko aika, kun katsoin kisoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. No sinulta löytyikin oikea sukkatehtaallinen kauniita sukkia.

      Poista
  24. Täällä Anelma on vain unelma .Hienot sukat.

    VastaaPoista
  25. Onpa kauniit sukat. Mukavaa maaliskuun alkua! :)
    Tervetuloa kurkkaamaan uudistunutta blogiani https://kuvakehraaja.blogspot.fi/

    VastaaPoista