Translate

lauantai 1. syyskuuta 2018

Daaliat, syyskesän kaunottaret

Daaliat ovat eittämättä syyskesän kaunottaria. Niiden kukinta on syksyisin vähintään yhtä odotettua, kuin pionien kukinta keväällä. Nyt minulla on lähes pelkästään ja vain kestävää, vanhaa kantaa olevia daalioita. Syystä että.....


keväällä vieraillessamme mieheni kanssa Paraisilla hakemassa vanhakantaisten daalioiden kasvattajalta, Pasilta hänen ystävällisesti lupaamansa "Turun tori"- juurakon, hän suureksi ilokseni antoi minulle myös tämän yllä olevan uskomattoman upeakukkaisen "Brunäs" joriinin. Sen kukka on hyvin kaunis ja sen kasvu on todella elinvoimaista, korkealle kohoavaa ja näyttävää.( Kuva yllä ja alla.) Olen tämän kaunottaren saannista puutarhaamme todella hyvin iloinen.


Kuten joku teistä saattaa muistaakin, menetin ensimmäisen Pasilta saamani "Turun torin" ja nyt siis keväällä haimme uuden juurakon kasvattajalta tilalle.


Kuivasta ja kuumasta kesästä huolimatta Turun torin kukinta on ollut runsasta.






Sitten kuvia omalta äidiltäni peritystä ja isäni suvun puolella vuosikymmeniä kasvatetusta vanhakantaisesta Lohtajan punaisesta.


Oma, Pasille muutamia vuosia sitten lahjoittamani "Lohtajan punainen" pääsi hänen ansiostaan   ALKUPERÄISKASVIEN VARMUUSKOKOELMAAN, johon kuuluu 30 vanhaa lajiketta. Olen daaliani kelpuutuksesta hienoon ja upeaan kokoelmaan todella iloinen ja ylpeä. Vuosikymmeniä suvussa kasvatetun daalian säilyminen on nyt turvattu. 


Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa.

45 kommenttia:

  1. Komeita daalioita kaikki, ja näyttävät viihtyvän ja kukkivan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu. Kukkivat kyllä kauniisti, vaikka joutuivat pärjäämään monta viikkoa omillaan mökillä ollessamme.

      Poista
  2. Hyvä, että sait tilalle uuren :) Näyttää kukkivan komiasti, niinku kaikki muukki. Onnittelut 'Lohtajan punaasen' saamasta kunnianosootuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä. Tykkään Turun torin väristä tosi paljon.
      Kiitos paljon.

      Poista
  3. Kyllä nuo daaliat ovat todella upeita. Minun täytyy tyytyä nauttimaan näistä ihanista kuvista.

    VastaaPoista
  4. Wau hienoa kun sinun joriini pääsi varmuuskokoelmaan. Daalioiden kasvu ja kukintainnossa on paljon eroja ainakin omalla pihallani. Upea tuo ensimmäinen ja Turun tori myös. Todellakin lajit, jotka kukkkivat runsaasti ovat ihan parhsita 😊

    VastaaPoista
  5. Oi, olet päässyt vierailemaan Pasilla! Minäkin sain kutsun vierailla hänen puutarhassaan, jos ajelen sielläpäin. Olisi upeaa nähdä tuollainen ainutlaatuinen daaliakokoelma.
    Aivan ihanat lajikkeet sinullakin! Olen aina tykännyt daalioista. Silloinkin, kun ne eivät olleet niin muodissa kuin nyt.

    VastaaPoista
  6. Pasi tekee tosi arvokasta työtä kerätessään talteen vanhoja daaliakantoja. Daaliat ovat puutarhan kaunottaria.

    VastaaPoista
  7. You have pretty collection of Dahlias. I love most the pink dahlias.

    VastaaPoista
  8. Kauniit daalia. Hyvää pyhäpäivää.😀

    VastaaPoista
  9. Hienoa, että saitte perinnedahlianne kirjoihin. Kauniita kukkijoita.

    VastaaPoista
  10. Voi miten upeita joriineita, tykkään niistä niin kovin! Ihanaa, että perinnekasveille on annettu niiden arvo!

    VastaaPoista
  11. Lohtajana punainen on saanut todella hienon arvostuksen osalleen. Upeaa, että olette säilyttäneet kantaa suvun hallussa, ja nyt se on tulevaisuuteen asti turvattuna. Ihan kasvikulttuuriteko!

    VastaaPoista
  12. Upeat joriinit, niin paljon kukkia! ja hieno kunnianosoitus daaliallesi! Minun talvetetut daaliani pettivät pahan kerran, kuumaan aikaan kukkivat olivat kärsiviä ja kukat kuolivat heti avauduttuaan. Vasta nyt alkaa näyttää siltä, miten kuuluukin olla. Muutaman uuden kukintaa en ole vielä edes nähnyt!

    VastaaPoista
  13. Onpa kauniita. Turun tori on kaunis, mutta eniten mieleeni on 'Brunäs'. Hienoa, että 'Lohtajan punainen' pääsi varmuuskokoelmaan. Sille on syynsä, miksi jotkut kasvit kulkevat suvuissa perintökasveina ja ne kannattaakin säilyttää.

    VastaaPoista
  14. Upeat kuvat Daalioista!
    Hyvää alkanutta syyskuuta!

    VastaaPoista
  15. Kauniit joriinit. Tykkeen tuosta Turun torista erikoisesti. Mukava kun siun Lohtajan punanen piäs tuonne alkuperäiskasvien varmuuskokoelmaan.

    VastaaPoista
  16. Ihanasti sinulla kukkivat eri väriset daaliat. Näin lämpimänä syksynä niistä ehtii nauttia onneksi pitkään.

    VastaaPoista
  17. Kyllä nämä ovat upeita kaunottaria! Ja vaikka en punaisesta niin välitäkään, niin kyllä tuollainen viimeisen kuvan daalia kelpaisi meillekin;)

    VastaaPoista
  18. Todella upeita daalioita, onkin minun lempikukkiani Mukavaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
  19. Upeita daalioita. Minunkin daaliani kukkivat todella upeasti nyt. Ihanaa alkavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
  20. Kiitos,ihanaa alkavaa viikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  21. Upeat daaliat! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  22. Moi. Metsästän Turun tori-daaliaa. Kysy kun ihan suoraan että onko sinulla niin runsaasti että riittäisi myytäväksi asti? Yksi jo ilahduttaa, mutta muutama toisi onnen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti Turun toria ei minulla ole riittävästi.

      Poista