Translate

maanantai 28. lokakuuta 2019

Ensilumi



Kai tätä aamuista näkyä voi jo kutsua ensilumeksi, vai mitä mieltä olette?


Puutarhatyöt alkavat olla puiden ympärille viritettävien verkkojen asentamista ja viimeisten lehtien pois korjausta vaille valmiina. Robottileikkuri Elmeri on leikannut nurmikkoa ihan tähän saakka ja verkkoja emme mielellään asenna paikoilleen ennen leikkuun lopetusta.Tänään leikkuri pääsi vuosittaiseen talvihuoltoon ja suojat saadaan asennettua paikoilleen.

Havut saivat kauniin lumipeitteen.

Puutarhan syystöitä olemme tehneet syyskuusta lähtien aina vähän kerrallaan.



Perennapenkkien perennanvarret on leikattu. Isolla pihalla puutarhajätettä tulee niin paljon, että olemmekin surutta päätyneet kuljettamaan osan niistä maankaatopaikalle. Maankaatopaikalle kuljetettava jäte ei suinkaan mene hukkaan, vaan siitä valmistetaan uutta multaa. Ja sehän on hyvä asia se.


Loppujen havujen leikkauksen sain myös lähes loppuun. Osa havuista on kasvanut niin korkeiksi, että niiden latvoja ei enää tavanomaisin keinoin ylety saksimaan, vaan avuksi on otettava teleskooppivarrella varustettu oksaleikkuri. Halutessa saksimista olisi vielä hieman tarjolla.


Taustalla olevan seinämän valkoiset puuosat olin suunnitellut peseväni ennen talven tuloa. Nyt työ taitaa jäädä suosiolla ensi kevääseen. Neljä mattoa tuli sentään pestyksi viime viikolla.


 Loppuun vielä kuva Flammentanz-ruusun kylmissään värjöttelevästä kukasta.

Pysytelkää lämpiminä.



31 kommenttia:

  1. Niin se talvi tuli jälleen kerran. Meillä on samanlainen valkea kerros puutarhassa. Luultavasti vielä sulaa pois, vaikka näinkin saisi olla. On valoisampaa ja kauniimpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin teki. Nyt tosin lumi on sulanut jo lähes täysin.

      Poista
  2. Johannytoki tuata voi ensilumeksi sanua. Meillon ny tällä hetkellä hitusen enemmä. Lunta o hiukoonu pitkin päivää. On nua teirän havuryhymät sitte hyvännäköösiä!

    VastaaPoista
  3. Aika aikaisin satoi ensilumen. Meillä se on kohta muisto vain, jollei uutta sada tilalle.
    Kiitos.

    VastaaPoista
  4. Kyllä, ensilumet selvästi! Suloinen ruusunnuppu <3 Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Täysi sentti on ensilumen virallinen vaatimus, mutta maailmaa valkaiseva kokemus lumi toki on.

    Kiiti muistutuksesta - kunhan saan muut syystyöt lopetettua, niin saksin vähän havuja. Se on helpompaa nyt kuin kevättalvella lumen keskellä.

    VastaaPoista
  6. Hyvä tietää tuo virallinen vaatimus. 😊

    VastaaPoista
  7. Oi, teillähän on satanut enemmän kuin meillä! Toki pari kertaa on hiukan ollut kuuraa ja portaat valkoisena. Toisaalta sitä talven tuloa lykkäisi myöhemmäksi, kun talvi tuntuu pitkältä, toisaalta saisi lopettaa nämä lukuisat syyspuuhat! Vaikka sorruin minä vielä tänään Hankkijalla 1 euron sipulipussien edessä, mukaani lähti 12 narsissi- ja tulppaanipussia. Jos en kaikkia ehdi maahan kaivaa, osan voi piilottaa kukkaruukkuihin kevääksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan vielä ei talven tarvitsisi tulla. Täällä tuo satanut lumi suli lähes kokonaan pois. Viime yönä
      täällä oli pakkasta neljä astetta, joten melko kylmäksi menee.
      Olipa tosi edullinen sipulitarjous, joka taatusti houkuttaa ostamaan. Istutuskaan tuskin tulee vielä tähän aikaan olemaan mikään ongelma.
      Mukavaa lokakuun jatkoa sinne teille. 😊😊

      Poista
  8. Minä niin tykkään noista havuista pihassasi! Johtuu varmaan leikkaamisistasi, kun ovat niin hyvän näköisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Leikkaus antaa kyllä suurelle osalle havuista lisää tuuheutta ja kompaktia kokoa.

      Poista
  9. Villapaitaa päälle ja laamapaitaa alle, niin tarjetaan ihailla ensilumia puutarhoissamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöllä täällä meillä oli -4 astetta pakkasta, joten nyt lämmintä ylle pantavaa jo tarvitaan.

      Poista
  10. Meille sato vuan vähän ryynii. Havut on pihassa lumen aikaan hienoja ja kauniiks oot leikannukkin omasi. Miunkin pitäs muutamoo leikata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuo satanut lumi oli jotain rännän ja lumen sekoitusta joka pysyi sulamatta maassa.
      Muistankin sinun kertoneen aiemmin, että tapaat myös leikata joitakin pihanne havuja.

      Poista
  11. Samanlainen ensilumi on meilläkin ja nytkin aamulla lämpötila on pakkasen puolella -2,1. Havut ovat tämän vuodenajan arvossaan, niin kauniin vihreitä. Kiitos muuten, että neuvoit minua leikkauskysymyksessäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä pakkasta oli tänä aamuna -3 astetta ja yöllä oli ollut vielä asteen enemmän.
      Havut ovat puutarhassa kyllä aina kauniita ja niiden arvo entisestään nousee talvea kohti mentäessä.
      Hyvä, jos ohjeesta oli sinulle apua.

      Poista
  12. Oi, kuinka siistiä ja kaunista!
    Kyllä havut ovat taas arvossaan tähän aikaan vuodesta. Itsekin mietin taas, että pitäisikö pieniä havuja lisätä.
    Täällä tuli ehkä himpun enemmän lunta ja nytkin oikein tuiskuttaa. Kyllä näitä lumimääriä voi sanoa jo ensi lumeksi.
    Minullakin on vielä pari verkkoa laittamatta, sillä ne pitäisi ensi ostaa. En muista koskaan asioilla käydessäni napata verkkoja mukaan.
    Mies huolsi eilen ruohonleikkurit ja laittoi talviteloille. Mekin leikkasimme ihan viimeiseen asti nurmikkoa, mutta nyt nurmikonleikkuuaika on auttamattomasti ohitse.
    Mukavia lokakuun viimeisiä päiviä ja pysytään lämpiminä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On todella kiva, kun nykyään on tarjolla paljon erilaisia havuja. Niin pieneen, kuin suurenpaankin pihaan soveltuvia. Minua havujen kääpiömuodot ovat alkaneet jostain syystä kiinnostaa vuosi vuodelta yhä enemmän. Noita kookkaiksi kasvavia havuja kun alkaa meillä olla jo ihan sopivasti.
      Meillä verkotus on lähipäivinä edessä ja loput kalkitkin voisi heittää nurmikolle.
      Kiitos samoin sinulle.
      VastaaPoista

      Poista
  13. Kaunis puutarhasi ...siirtynyt talvihorrokseen, upealla kuorrutuksella!
    Lunta se on:)
    Kaunis ,sinnikäs ruusu:)
    Oikein mukavaa viikkoa,Sinulle Kruunuvuokko! :)

    VastaaPoista
  14. Ruusu todella sinnittelee edelleen, vaan kohta senkin on taivuttava.
    Mukavaa viikkoa myös sinulle Liisa.

    VastaaPoista
  15. Meilläkin satoi lumi maahan sunnuntai-iltana. Vaikka talveen siirtyminen tuntuukin aina haikealta, on oikeastaan kiva, että on vähän lunta. On heti paljon valoisampaa :)
    Puutarhasi näyttää oikein kauniilta hennon lumipeitteen alla!
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lumi tuo kyllä huomattavasti valoisuutta tulleessaan.
      Kiitos, sitä samaa sinulle.

      Poista
  16. Kyllä tuota minusta voi hyvinkin sanoa ensilumeksi. Vaikka mies sanoi minulle että silläkin on kriteerinsä, eli ilmatieteenlaitoksen havainnointi paikalla pitää olla aamu yhdeksältä sentti lunta. Varmaan EU.ssa keksitty. Nautitaan me vaan ensilumestamme.
    Aivan mielettömän upeita nuo sun havut ja vielä se että osaat niitä leikata.
    Meillä ei kovin paljon havuja ole, enkä minä todellakaan osaa niitä leikata.
    Jotenkin murheellista että noiden ruusujen pitää kuolla, ennen kuin ne on vielä kunnolla alkaneet elää. Mutta on ne myös urheita.
    Mukavaa tiistai päivää sulle.

    VastaaPoista
  17. Miehesi on aivan oikeassa. Viralliseksi ensilumeksi kuulemma vaaditaan tuo sentti lunta.
    Täällä meillä tuo lumi on jo sulanut lähes kokonaan, mutta mittari on pysytellyt näin päivälläkin nollan tuntumassa.
    Havut ovat kauniita kyllä ihan leikkaamattakin, mutta etenkin tuijat tykkään pitää kompaktin kokoisina saksimalla niitä säännöllisesti.
    Jotkut ruusut ovat kyllä sinnikkäitä ja yksittäisiä kukkia saattaa puhjeta vielä hyvin myöhään syksyllä.
    Oikein mukavaa viikon jatkoa myös sinulle ja kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista
  18. Lunta on täälläkin pari senttiä ja pakkasta 8 astetta, talven tuntua.

    VastaaPoista