Etenkin Brabant-kartiotuijia tapaan leikata aika lailla säännöllisesti. Leikkaamalla saan ne pidettyä haluamassani sopivassa koossa ja lisäksi ne tuuheutuvat melkoisesti vuotuisilla säännöllisillä leikkauksilla. Kartiotuijia kasvaa meillä useammassa paikassa. Kuvassa olevat ja nyt muotoon leikatut kasvavat pihaantulotien varressa. Tuijien leikkaamista varotaan usein ihan turhaan. Leposilmut näet versovat vaikka vahingossa sattuisikin leikkaamaan vanhaa, ylivuotista kasvua.
Kolmen kartiotuijan välissä kasvaa kaksi Tiny Tim pallotuijaa jotka ovat hyvin tiiviskasvuisia ja pallomaisia luonnostaan, eivätkä suuremmin vaadi leikkausta. Leikkausta ei vaadi myöskään oikealla näkyvä timanttituija 'Smaragd' joka on samoin ominaisuudeltaan hyvin tiiviskasvuinen.
Ennen tein leikkaukset ainoastaan pienillä oksasaksilla eli sekatööreillä joilla työksentely oli melko hidasta. Nyt käytössäni on ollut muutaman vuoden Boschin ladattavat ja langattomat ruoho / pensassakset.
Laite on melko näppärä ja kevyt käyttää, mutta haittapuolena on se, että akku kestää arviolta vain noin reilun puoli tuntia ja sitten se on ladattava uudelleen. Tämä tietenkin hidastaa työtä melkoisesti, kun leikattavia havuja on puutarhassamme paljon.
Leikatessa havunpätkiä ja -silppua tulee melkoisesti. Jotta säästyn haravoinnilta tapaan asettaa kevytpeitteen havun juurelle, josta enin leikkuujäte on sangen nopea ja kätevä kerätä pois.
Pihaantulotien päässä ensimmäisenä on tämä kevyemmällä kädellä leikattu ja jo kookkampi kartiotuija. Sen ollessa pieni eli kasvun alkuvuosina leikkasin myös tätä muotoon melko säännöllisesti, mutta nyt sen latvus huitelee jo niin korkealla, että leikkaukset ovat pakosti jääneet vähemmälle.
Pallotuija 'Woodwardii' on myös saanut soikean muotonsa.
Tämä rungollinen pallotuija oli heti ostaessa hieman muotopuoli. Oikealla oleva oksa tuleekin poistettavaksi, kunhan itse pallomaisen muodon saa leikkausten avulla pikku hiljaa palautettua ja tuuheutettua. Hankin näitä kaksi, mutta toinen ei valitettavasti näy nyt tässä kuvassa.
Allasalueelle kiven kupeeseen istutettu pesäkuusi on vielä ihan sopivan kokoinen paikkaansa eikä vaadikaan leikkausta ainakaan vielä pariin vuoteen.
Tässä kuvassa sen koko tulee paremmin esille.
Kuvassa toisena oikealla näkyy yksi kolmesta muotoon leikkaamastani runkotuijasta.
Yllä oleva kartiomarjakuusi sai yhtenä keväänä todella pahoja ahavan aiheuttamia vioituksia. Latvus oksineen ruskistui ja kuivui täysin. Vähäisempiä vioituksia tuli lisäksi muuallekin ympäri kasvia. Eipä muu auttanut kuin leikata kuivuneet osat pois ja toivoin parasta. Olin jostain lukenut, että kartiovalkokuusi sietää latvan paleltuessa voimakastakin korjausleikkausta ja kasvattaa hiljalleen uuden latvuksen vuosien saatossa. Korjaantuminen on tosiaan kestänyt monen monta vuotta. Mieheni ehdottikin jo yhdessä vaiheessa kuusen poistamista ja uuden istuttamista tilalle.
Kartiovalkokuusi on edelleen jostain osin hieman muotopuoli, kuten kuvasta hyvin näkee. Nyt se näyttää kuitenkin jo melko hyvältä ja sen hävitysuhkakin on poistunut.
Istutin vuosia sitten tavallisia metsäkuusen noin 40-50 senttisiä taimia vieri viereen lähelle tonttimme rajaa ja aloin hiljalleen muotoilla niitä leikkaamalla nyt kuvassa näkyvään muotoon.
Kuusten kasvettua isommiksi aloin muokata ja suunnitella niiden kasvupaikalle uutta havualuetta.
Nyt alueella kasvaa lisäksi, yllätys yllätys, muotoon leikattavia brabant- tuijia, pallotuija sekä kartiomarjakuusi.
Kuusten muotoon alan olla jo melko tyytyväinen ja tuuheuttakin löytyy mielestäni ihan sopivasti.
Mukavaa viikon jatkoa teille kaikille.
Kiva ja hyödyllinen postaus! Et siis koskaan leikkaa pallotuijaa? Minulla sellainen on ollut nyt kaksi vuotta.
VastaaPoistaSuurin osa pallotuijista (esim. Danica) ovat tuuheita ja hidaskasvuisia ja eivät näin ollen vaadi juurikaan leikkausta. Olen kuitenkin tarvittaessa muotoillut niitäkin, jos ne ovat vanhemmuuttaan muuuttuneet hasuisiksi.
PoistaKahden ämmän sääntöhän on mainio 😀
VastaaPoistaIkivihreät havupuut ovat hieno asia meidän pitkän talvikauden aikana kun lehtipuissa ei ole väriä. 🌲
Viihtyisät näkymät teidän pihapiirissä. 💚
Tämän mainion säännön on aikoinaan laatinut Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan pitkäaikaisena ylipuutarhurina toiminut Arno Kasvi.
PoistaIkivihreät ovat juuri tätä. Antavat ihanasti väriä talviseen puutarhaan.
Komeita puita! Todella kiinnostava postaus, olen itse miettinyt tuijien leikkausta.
VastaaPoistaKiitos. Nyt vaan rohkeasti leikkaamaan.
PoistaHienoja havuja. Ihailen noita havumuotoja.
VastaaPoistaKiitos. Etenkin leikkaamalla saa havuihin haluamiaan muotoja.
PoistaKiva oli lukea sellaisesta aiheesta josta itse en paljon tiedä.
VastaaPoistaUpeita havu alueita teillä.
Nuo ihan tavallisetkin kuuset oli leikattuina yllättävän hienoja.
Mukavaa tiistai päivää sulle.
Kiva, jos juttu kiinnosti.
PoistaTavallisista kuusista saa muotoiltua kyllä aika kivoja. Vuosia muotoiluun kyllä kuluu yllättävän paljon.
Aivan upeita nämä sinun havut ja kiitos tästä postauksesta! Onko sinulla kokemusta Smaragd timanttituijan kasvun pysäyttämisestä eli jos se on kohdassa, missä kasvu saisi jäädä n. 2-3 metriin - eli voiko latvan katkaista ja muotoilla sitä niin, että tuija pysyisi kuitenkin luonnollisen ja kauniin näköisenä? Jostain muistan lukeneeni että se olisi mahdollista. Mutta kuten sanottu, kerrassaan upeita havuryhmiä!
VastaaPoistaKiitos. Timanttituija kestää kyllä leikkausta hyvin. Leikatessasi lähde liikkeelle pehmeistä saman vuoden versoista mukaillen latvuksessa ennen leikkausta ollutta muotoa. Latvus pysyy näin leikaten kyllä kauniina. Timanttituija on luonnostaan tuuhea, kuten varmaan tiedätkin ja siksi sen leikkaustarve muutoin on hyvin vähäinen.
PoistaJopas näyttävät siisteille! Kivoja. Mukava idea istuttaa pieniä metsäkuusia ryhmään ja alkaa niitä leikkaamaan!
VastaaPoistaKiitos. Havujen muotoilu on kyllä ihan kivaa ja leikaten ne tuuheutuvat vuosi vuodelta.
PoistaNuasta näkyy, etton hoirettu hualellisesti leikkaamalla. Ihan käsittämättömän tiheetä.
VastaaPoistaKuten tuossa Pirjolle jo mainitsin leikkaamalla havuista saa hyvin tuuheita.
PoistaOlet kyllä taitava tässä leikkaamisessa. Siis voiko pesäkuustakin leikata ja sama sääntö pätee tässäkinkö? eli kahden ämmän välissä. Ja minkä verran niitä voi kerralla leikata? Minullakin oli tarkoitus leikata kyllä nyt tuijia mutta pesäkuustakin siis voi leikata.
VastaaPoistaPesäkuustakin uskon voivan varovasti leikata, kunhan leikkaa vain uutta kasvua. Itse en ole omia pesäkuusiani vielä koskaan leikannut. Ne kasvavat kuitenkin ajan oloon melko suuriksi joten aionkin pitää kiven edustalla olevan kuusen koon leikkaamalla kurissa.
PoistaSinulla on paljon kauniita havuja. Osa omista havuistani on leikkaamisen puutteen vuoksi kasvaneet ihan miten sattuu. Uskaltaisikohan niitä vielä muotoilla rankemmin, vaikka kasvusto onkin vanhaa? Kiitos tästä hyödyllisestä postauksesta, kahden ämmän sääntö on mainio! Mukavaa viikon jatkoa sinulle!
VastaaPoistaKiitos. Voit kyllä muotoilla vanhojakin havuja, kunhan lähdet niiden kanssa varovasti liikkeelle, eli leikkaa vain uusia, vielä puutumattomia oksankärkiä. Jatka näin säännöllisesti vuosittain ja havusi tuuheutuvat. Omia tuijiani olen leikannut välillä aika rankallakin kädellä, sillä ne kestävät leikkausta hyvin.
PoistaMä oon ennenkin ihaillut teidän havuja ja siistejä havualueita.
VastaaPoistaLeikkaamalla tosiaan saa siistiä ilmettä.
Itse en paljon tuijia tai pallotuijia leikkaa, mutta pari luonnon havua pidän pieninä ja muodossaan leikkaamalla.
Ihan tavallisesta metsämännystä ja metsäkuusesta tulee mahtavan tuuheita ja jotenkin ihan jalostetun näköisiä leikkaamalla.
Sun metsäkuuset ovat kuin sympaattisia barbababoja! Aivan ihanat! <3
Ja toi kolmen ämmän sääntö pätee myös sisäkukkien lannoitukseen. Minä pidän muistisääntönä, että en lannoita sisäkasveja kahden ämmän välissä. Se on myös loistava muistisääntö havupuiden leikkaukseen. :)
Kiitos. Minulla havujen leikkausinto yltyi entisestään, vieraillessani ulkomailla puutarhakohteissa, joissa näki havuja leikattuna kauniisiin, erilaisiin muotoihin.
PoistaKahden ämmän sääntö on kyllä tosi helppo muistaa. Kiitos Arno Kasvin.
Kylläpä havut antavat ilmettä syyspuutarhaan! Teillä havut on leukattu selkeästi muotoon ja lisäksi tuuheutta lisäämään. Vaikutelma on selkeä ja näyttävä!
VastaaPoistaHavut ovat kyllä paikallaan puutarhassa ja etenkin talvella niiden erinomaisuus tulee eritoten esille.
PoistaMuotoonleikatut havut ovat hienoja, vaikka muoto olisikin "vain" tavallinen kartio tai pallo. Minulla on menossa ilmeisesti ikuisuusprojekti muutama vuosi sitten halvalla löydetyn 'Brabantin' kanssa. Istutin sen aivan tontin rajamaille, toki hyvään multaan, mutta ehkä muuten vähän epäedulliselle kasvupaikalle. On se vähän kasvanut ja tuuhettunutkin, mutta ei siitä silmäniloksi taida olla vielä moneen vuoteen. Napsin siitä joitain harottavia oksankärkiä jo alkukesällä, jotta se keskittyisi kesän aikana tuuhettumiseen oksien pituuskasvun kustannuksella. Hidasta on, mutta jospa siitä vielä joskus tulisi nätti kartio taustaksi muille ja peittämään ryteikköjä. Pitänee käydä tarkistamassa, voisiko sitä vähän muotoilla vielä ennen lumien tuloa. Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaUlkomailla puutarhakohteissa käydessä näkee hyvin paljon muotoon leikattuja havuja. Suomessa leikkausta selvästi arastellaan aivan turhaan. Uskon, että Brabanttisi kyllä tuuheutuu leikkausten avulla.
PoistaKuin myös sinulle.
Hauskan mallisia;-)
VastaaPoistaPitäisi uskaltaa muotoilla havuista jotain uutta, mutta vanhoilla tavoilla näyttää menevän.
Poistaaina vihreistä puista,tykkään hullunlailla:))
VastaaPoistaNoIN KAUNIITA HAVUJA EN OLE IKINÄ NÄHNYT MUUAALLA!!uskomattoman kauniit!!!
Varmasti hyvä hoito ja asuinpaikan sijainti/vyöhyke,siitä on kaunis havuinen piha rakennettu!
Mukavaa viikoa ,Sinulle!
Havut ovat kyllä ihania.
VastaaPoistaKaunis kiitos Liisa ja mukavaa viikkoa myös sinulle.
Everything is so beautiful here,it is a pleasure stopping by!Hugs!
VastaaPoistaThank you.
PoistaMukavasti oot leikelly havut! Miulla ei oo tullu tuijia muuten leikattuu , kuin pallotuijoo yritän pittee kuosissa. Mehtäpuillekkin nyt muutamana vuotena saksia oon näyttäny, aiemmin ois pitäny käyvä muotoilemaan!
VastaaPoistaTuijat ovat kyllä kauniita leikkaamattakin, mutta tuuheutta niihin saa, kuten metsäkuusiinkin, runsaasti lisää.
PoistaKyllä onkin hyvän näköisiä havuja. Minäkin luin jostakin tuosta kahden ämmän säännöstä ja leikkasimme rohkeasti tuija-aitaamme. Mukavaa lokakuuta :)
VastaaPoistaKiitos. Kahden ämmän sääntö on kyllä hyvä ja helppo myöskin muistaa.
PoistaMukavaa lokakuun jatkoa myös sinulle.
Onpa hyvännäköiset havut, siistit ja tasaiset. Minulla alkoi pienen männyn leikkaus tänä vuonna, ilmestyi itse kukkapenkkiin enkä raaskinut poistaa, katson ensin millaisen siitä saa tasaisella leikkaamisella.
VastaaPoistaKiitos. Minulla on myös männyn taimi, jota olen leikannut vuosittain ja pyrkinyt pitämään sen mahdollisimman pienenä, latvukseltaan pallomaisena runkopuuna. Leikkaamalla säännöllisesti mäntyäsi saat siitä kyllä kauniin puun puutarhaasi. 😊👍
VastaaPoistaKomeita havupuita, ja taitavasti olet niitä leikannut muotoon.
VastaaPoistaKiitos. 😊
PoistaOnpa kivan näkösiä havuja! Mun kivikkopenkkiin on ilmestynyt pieni kuusen taimi, taidankin antaa sen olla ja ottaa sinusta mallia 😄
VastaaPoistaKiitos Teija.
PoistaKauniita havuja siellä sinulla on ja nyt ne alkavat olla arvossaan kun syksy vie kukat ja monen muun vihreän mennessään🍂
VastaaPoistaKiitos. Havut ovat kyllä kauniita niin kesällä kuin talvellakin.
VastaaPoista