Translate

sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Juttusarja puutarhamme havukasveista numero 1

Kuten teistä blogikavereistani jo varmaan hyvin monet tietävät, olen todella suuri havukasvien ystävä. Havut kuuluvat mielestäni erittäin oleellisena osana puutarhaan. Isossa pihassa ne ovat mielestäni lähes välttämättömyys. Ne ovat kauniita läpi vuoden ja etenkin talvisin niiden erinomaisuus tulee esille, sillä melko valju ja väritön olisi talvinen piha ja puutarha ilman niitä. Lisäksi etenkin pihan pienet siivekkäät hyötyvät niistä suuresti ja saavat niiden avulla tarvitsemaansa suojaa kylmää ja talven pakkasia vastaan. Kaikki talvet kun eivät varmaankaan tule olemaan yhtä suosiollisia lämmön suhteen, kuin nyt meneillään oleva.


Tämän jutun tarkoituksena on luoda katsaus havukasvien monipuoliseen käyttöön puutarhassa. Ilahduttavaa on se, että Suomestakin on jo saatavana melko kattava, oloissamme hyvin viihtyvä ja kestävä valikoima havuja joista valita omaan pihaan sopivimmat. Lisää testattuja uutuuksia tulee myös hiljalleen markkinoille.

Kaikki kuvat havuistamme ovat vuosien varrella otettuja. Osa on lähes alusta asti puutarhassamme viihtyneitä ja kasvaneita. Osan  ollessa niitä, jotka eivät ole jostain syystä puutarhassamme menestyneet, vaan olen joutunut poistamaan ne vahvuuksista. En nyt käy läpi kunkin havun kasvuvaatimuksia ( niitähän ovat kirjat ja netti pullollaan) vaan tuon esille sitä, miten kauniisti ne sopivat yhteen niin perennojen, sipuli-ja kesäkukkien, kärhöjen, köynnösten, alppiruusujen ja ruukkuistutusten kanssa.



Lähden liikkeelle pihamme erilaisista tuijista, jotka ovat ovat olleet kestävimmät ja ehkä myös kaikkein näyttävimmät havut puutarhassamme. Osa niistä on myös melko nopeakasvuisia, joten monen montaa vuotta ei niiden kohdalla tarvitse kasvua odotella. Kuten yllä olevasta kuvasta näkee, ne sopivat erittäin kauniisti samaan penkkiin jalokärhöjen kanssa. Edessä keskellä pallotuija Woodwwardii ja vasemmalla tarhakataja, jonka kasvu oli valitettavasti niin valtaisaa, että se uhkasi jyrätä  kaikki lähellään kasvaneet muut kasvit alleen. Alkuun rajoitin kasvua leikkauksilla, mutta lopulta päädyin poistamaan koko katajan. Tarhakatajan edessä vasemmalla pesäkuusi.



Meillä  on kaksi Woodwardii pallotuijaa puutarhassa. Siitä kasvaa kookas ja näyttävä. Kun sen yhdistää esim. matalampaan  ja huomattavasti kasvultaan pienemmäksi jäävään, pyöreähköön ja tuuheakasvuiseen Danicaan, saa aikaan kivaa polveilevuutta. 



Tässä kuvassa poistettu tarhakataja oikealla. Sen edessä pensassembra. Vasemmalla takana 'Woodwardii' ja sen edessä kasvuaan aloitteleva  alppiruusu.


Seuraavana 'Little Champion' ja 'Danica' pallotuijat yhdessä lila -ja valkokukkaisen rönsyleimun kanssa. Pidän myös tästä yhdistelmästä paljon. Molemmat suosivat hapahkoa kasvupohjaa, joten siltäkään osin ei ole ongelmia.



'Little Campion' pallotuija on todella kaunis, tuuhea ja heleän vihreä. Se on myös viihtynyt meillä erittäin hyvin ja ollut siis täysin nimensä vertainen.


Senkin kavereina on kaksi eri ikäistä Danicaa. Jos joutuisin laittamaan pallotuijat  paremmuusjärjestykseen, taitaisi pieni mestari vetää niistä ehdottomasti pisimmän korren.


Mestari viihtyy mainiosti kasvupaikassaan muurikivipenkissä ja.....


 yllä olevassa kuvassa sen tuuheus ja värin ihana heleys näkyvät hyvin selvästi.


Muoto on pitkulaisen pyöreä. Kasvu on ollut maltillista ja lopulliseen kokoon kasvaminen on vienyt siltä vuosia.


 Seuraavana jo edellä mainitut Danicat, joita …...


 lukumäärältään kasvaa eniten puutarhassamme. Tässä pientä huoltokäytävää reunustamassa ja ….


 seulanpääkivien väliin istutettuna.


Pidän paljon Danican luonnostaan pallomaisesta ja tiheäkasvuisesta muodosta. Erikokoisiin havukasveihin yhdistettynä se pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa.




Danicatkin kasvattavat kokoaan vuosien kuluessa.


Taustalla kuvassa oikealla kukkii jalokärhö 'Nelly Moser' ja joukko punahattuja. 


Hieman lähempää otettu kuva samasta paikasta. Vasemmalla, Danicoiden takana, on kookas ja nopeakasvuinen 'Brabant' kartiotuija. Oikealla taaempana pensassembra ja etualalla vuorimäntyjä.


 Tässä kuvassa Danikoita kasvamassa matalana aidanteena pihaantulotien muurikivipenkin reunassa.


Samasta paikasta syyskesällä otettu kuva. Vasemmalla 'Woodwardii'.


Edelleen samasta paikasta otettu kuva jalokärhöjen ja jaloangervojen kukkiessa.


 Ruukkuistutukset näyttävät poikkeuksetta kauniilta havut taustanaan.




Pienet, kompaktin kokoiset havut sopivat hyvin myös erilaisiin ruukkuistutuksiin. Tässä 'Danica' yhdessä hopeavitjan ja sinikukkaisen harmesalvian kanssa.




Lisää pihamme havukasveista myöhemmin.

42 kommenttia:

  1. Mä en kestä miten ihania nuo sinun havusi ovat, varsinkin nuo pallotuijat <3
    Mahtavaa vehreyttä tuovat pihaasi ja eri muodot korostavat toisiaan.
    Meillä on lähes mahdotonta kasvattaa havuja, kun koirat käy nostelemassa kinttujaan niiden juurelle. Viime kesänä taas yritin pientä pallotuijaa, parissa viikossa saivat sen ruskeaksi.
    Muutama tuija on sentään pihassa, tulivat ennen koiria ja ehtivät vankistua. Olen tosin joutunut parturoimaan rungot alhaalta, mutta sehän ei haittaa.
    Silmä lepää muutenkin pihallasi, niin kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska. Koira ja havut ovat kyllä hankala yhtälö puutarhassa. Korien "merkkauksia" kun havut eivät tosiaan paljoa kestä.

      Poista
  2. Kiitos tästä havukatsauksesta! Näitä sinun hyvinvoivia havujasi on todella ihana katsoa ja totta puhut: havut ovat loistava tausta tai vieruskumppani niin kärhöille kuin monille muillekin kukkiville kasveille. Havut tuovat rauhoittavaa olemusta näkymään ja tuovat naapurinsa kauniisti esille. Ensi keväänä minulla on suunnitelmana istuttaa enemmänkin havuja ainakin talon pohjoispuolelle, missä ne ympärivuoden toisivat pihaan sitä kaunista katsottavaa. Odotan siis innokkaana sitä seuraavaakin osaa näistä havuista. Kiitos Kruunuvuokko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa viime heinäkuussa blogikirjoitukseeni sinulta tullut kommentti jäi mieleeni muhimaan ja osaltaan sai laatimaan tämän juttusarjan havuista. Kommenttisi kuului seuraavasti "Hauskasti monessa lähikuvassa oli havua taustalla, niistä olisi kiva nähdä vähän kauempaakin otettuja kuvia eli miten muodostavat taustan kukkiville kukille"

      Poista
  3. Havut ovat ihania ja tuovat vihreyttä puutarhaan talviaikaan. Minulla on vain perusjuttuja; metsäkuusia, vuorimäanty ja muutama kartiotuija.
    Kuvista näkee, että sinulla on siisti ja hyvinhoidettu puutarha, ja kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinunkin puutarhaasi kuuluvat havut.
      Kiitos.

      Poista
  4. Upeita! Jos nyt aloittaisin puutarhan laittamisen, istuttaisin ehdottomasti paljon havupuita, koska ne vihreitä läpi vuoden. Pari vuotta sitten onneksi laitoimme isoista tuijista näköaidan naapuriin päin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo ympärivuotinen kauneus on iso pointti. Vaikka meidänkin tonttimme ympärillä kasvaa paljon havupuita, halusin niitä silti myös puutarhaamme.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Ihania ovat havusi ja kaikki muukin! Enpä olisi arvannut, että rönsyleimu ja havut menestyvät yhdessä. Täytyy ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Havut, kuten rönsyleimukin suosivat hapahkoa kasvualustaa ja viihtyvät keskenään.

      Poista
  7. Olen samaa mieltä puutarha tarvitsee havuja. Minä olen joka vuosi niitä lisännyt ja tulen niitä lisäämään edelleen. Kiinnostuneena luin ja katsoin jokaisen kuvan tarkkaan. Sinulla on kaunis vehreä piha juurikin myös näiden havujen ansiosta. Pallotuijia on meillä myös muutamia ja ihania ovat muodoltaan. Kiitos sinulle tästä postauksesta odotan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielsinkin sinut havujen ystäväksi mökkipuutarhassanne olevien runsaiden ja kauniiden havuistutusten perusteella.

      Poista
  8. Tuijia löytyy meiltäkin, ovat tosiaan hyviä yhdistelmäksveja monen kesäkukan ja perennan seurana. Sinun pihaasi nuo pallotuijat ja muut havukasvit sopivat loistavasti ja siistissä istutusalueessa pääsevät sekä tuijat että kärhöt näyttämään parhaimmat puolensa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkös vain olekin. Tuijat ovat kaikella tapaa kauniita ja sopivat niin isoon kuin pieneenkin puutarhaan.

      Poista
  9. Voi miten upeita kuvia, niin kaunista! Ihanan vehreitä vihreitä! Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  10. Pallotuijat ovat kyllä ihania perushavuja, kasvavat hyvin täällä vähän pohjoisemmassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Viihtyvät onneksi hyvin myös siellä Kokkolan seudulla.

      Poista
  11. Tarvitsevatko Danicat kuinka paljon suojaa kevätauringolta entä leikataanko niitä? Tuijat ovat harkinnassa omaan puutarhaan eikä ole vielä ensimmäistäkään joten postaus tuli tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojaus riippuu hyvin paljon kasvupaikasta. Pääsääntöisesti havut kuitenkin kannattaa aina suojata keväisin etenkin, jos kasvupaikka on altis tuulelle ja ahavalle. Vähintään yhtä tärkeä asia on säännöllinen KASTELU (koskee ihan kaikkia havukasveja) siihen saakka, että havu on varmasti kunnolla juurtunut.
      Syysistutusta kannattaa suosia.
      Teillä on kaunis ja laaja puutarha, jonne havukasvit tulevat sopimaan enemmän kuin hyvin.

      Poista
  12. Havut kuuluuvat eherottomasti puutarhahan, jos on niille tilaa. Ja sullahan on! Ja nii taiten oot osannu niitä käyttää. Mullaki tuijat o luattohavuja. Pallomaaset tuaa mukavaa vaihtelua kasvien joukos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Sinulla onkin upeita havuja puutarhassasi ja kuvissasi vilahdellut rungollinen tuija saa minut aina huokailemaan sen kauneutta ja ihastelemaan havunleikkaustaitoasi.

      Poista
  13. Jälleen niin ihania kuvia pihaltasi! Todella kauniita havuja ja sopivat hyvin perennojen joukkoon. Meillä on vain muutama jo isoksi kasvanut tuija. Noita pallomaisia pitäisi hankkia omalle pihalle. Pari jo aika isoakin on kuollut, ovatko sitten kuivuneet vai mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Valitettavasti noita menetyksiä aina tulee etenkin epäsuotuisana talvena.

      Poista
  14. Kuvia vihreästä ja vehreästä paratiisista taas! 😍
    Itse olin nuorempana enemmän lehtipuiden ystävä, mutta vanhempana olen ymmärtänyt, kuinka havupuut antavat ryhtiä puutarhaan. Arvostan ikivihreyttä niissä sekä puolukan- ja mustikanvarvuissa, joita niiden seurassa kasvaa pihassamme luonnostaan.
    Sinunkin kuvissasi pilkottaa kauempana kaunista suomalaista (havu)sekametsää, jossa puutarha "jatkuu".
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lehtipuut ovat myös ihania ja niitäkin pihastamme löytyy.
      Kiitos samoin sinulle Sara.

      Poista
  15. Kauniita kuvia havuista. Iliman havuja piha ois talavella aika valju! Pallotuijat onkin mainiot ja niitä on tarjolla niinkuin muitakin tuijia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eipä ilman havuja enää osaisi olla. Niitä on kiitettävästi tarjolla ja niiden hintakaan ei enää päätä huimaa.

      Poista
  16. I agree with you - conifers decorate your garden very well. I love your design, very professional. Lovely picture of tujas Danica and Iris blue.

    VastaaPoista
  17. Oi, että miten kiva postaus! Ihastuin noihin danicoihin. Meille voisi sopia, jos eivät pelkää aurinkoista eteläpihaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolivarjoinen paikka olisi hyvä, mutta pärjää ainakin minulla aurinkoisellakin paikalla, kun vain kasvualusta on riittävän kostea ja tuore. Suojau keväisin auringolta on tärkeä siihen saakka kunnes maa on sulanut.

      Poista
    2. Kiitos, täytyypä miettiä. Tykkään noista.

      Poista
  18. Vau, upeasti olet osannut yhdistää havuja ja kukkia! Odotan innolla jatkoa juttusarjallesi. Metsän keskellä kasvaneena havut ovat lähellä sydäntäni. Kunhan joskus pääsen muuttamaan isommalle tontille, täytyy ehdottomasti muistaa istuttaa kukkapenkkeihin myös havuja. Blogissani odottaa sinua haaste: https://keijunkukkaset.blogspot.com/2020/02/kevaan-kaipuu-haaste.html Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
  19. Taas uusia kuvakulmia kauniista puutarhastasi. Mikä määrä toinen toistaan hienompia havuja. Tuijia ja tuivioita sekä sinilaakakatajaa ja vuorimäntyä on minullakin, mutta ihan liian vähän ajatellen talviajan viherrystä. Enpä ole tullut ajatelleeksi, että pallotuija toimii myös kauniina reunustajana.
    Minulla on kaksi Danicaa, jotka kyllä kasvavat tosi hitaasti. Oletko leikannut omiasi? Näyttävät aika hyvin säilyttävän pallomaisen muotonsa.
    Olen suojannut havut isoimpia aitahavuja lukuunottamatta keväisin. Nyt mietin, minkälainen suojaustarve on tänä keväänä, kun maa on kuitenkin ihan sula ja havujen juuristo pääsee toimimaan samanaikaisesti maanpäällisten osien kanssa?

    VastaaPoista
  20. Pallotuijista saa kyllä halutessaan kivan reunuksen. Oma havureunukseni kesti kauniina tosi pitkään, kunnes alkoi pikkuhiljaa ränsistyä ja tuli lopulta matkansa päähän.
    Olen vanhempia Danicoita kyllä itse leikannut, kun vanhuuttaan alkavat tulla hasuisiksi. Suojaus kyllä ehdottomasti kannattaa.

    VastaaPoista
  21. Näistä kuvista selviää, että havukasvien avulla puutarhaan saa vehreyttä ja tuuheutta kaikkina vuodnaikoina. Havuryhmät ovat ihana pulleita ja aaltoilevia ja kuinka upeasti ne toimivat kukkivien kasvien taustana! Ihanat näkymät taas puutarhaanne!

    VastaaPoista
  22. Strange "water hack" burns 2 lbs overnight

    Over 160k women and men are hacking their diet with a easy and secret "liquid hack" to drop 2 lbs every night while they sleep.

    It is very simple and it works on everybody.

    Here's how you can do it yourself:

    1) Get a clear glass and fill it with water half glass

    2) Proceed to follow this amazing HACK

    and be 2 lbs thinner when you wake up!

    VastaaPoista
  23. Let me tell you something...

    What I'm going to tell you might sound a little weird, maybe even kind of "supernatural"

    WHAT if you could just hit "Play" to listen to a short, "miracle tone"...

    And miraculously attract MORE MONEY to your life?

    What I'm talking about is hundreds... even thousands of dollars!

    Sound too EASY? Think it couldn't possibly be REAL?

    Well, Let me tell you the news...

    Usually the most magical miracles in life are the SIMPLEST!

    In fact, I'm going to PROVE it to you by letting you listen to a real-life "miracle abundance tone" I developed...

    You just click "Play" and watch money coming right into your life. it starts right away.

    CLICK here now to experience this mysterious "Miracle Money Sound Frequency" - as my gift to you!

    VastaaPoista