Translate

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Kärhöt venyttävät versojaan.




Kärhöt venyttävät versojaan kovasta helteestä huolimatta ihan kivasti. Olen joutunut tietenkin kastelemaan niitä nyt huomattavasti normaalia enemmän. Lannoituksen teen kastelulannoitteella myös melko säännöllisesti.

Viinikärhö 'Madame 'Julia Correvon'

Lähes lumeton talvi ei kärhöjä näytä vaivanneen lainkaan. Päinvastoin. Kaikki yhtä lukuun ottamatta lähtivät heti keväällä terhakkaasti kasvamaan. Loistokärhö 'DR. Ruppel' antoi näet odotuttaa itseään pitkään ja piti kasvattajansa jännityksessä. Vain muutama päivä sitten, käydessäni taas kerran katsomassa näkyisikö siitä mitään elonmerkkiä, huomasin ilokseni sen lähteneen kasvamaan. Vielä en osaa sanoa ehtiikö se kuitenkaan kukkia kesän aikana.


Viinikärhö 'Etoile Violette' on kivunnut jo korkealle tukisalossaan.


Kuvan taustalla näkyy osa puutarhamme kärhöistä. 



Tässä vastakkaisesta suunnasta napattu kuva.


Kellokärhö Clematis integrifolia.


Tommolan tilalta aikoinaan hankittu ja hyvin kestäväksi osoittautunut kukkija. 


Tiukukärhö Clematis x Diversifolia 'Arabella'.


Kasvimaan lavakehikossa kasvava 'Arabella' aloitti tapansa mukaan taas aikaisen kukintansa.  Tosin ruukussa kasvava 'Miss Bateman' ehti tällä kertaa aukaista muutaman kukan  hieman ennen sitä.


Arabella on kestävä ja runsaskukkainen, vaikka tappotalvi meinasi olla sillekin hieman liikaa. Se kuitenkin selvisi ja ilmaantui kesän maan alla jurotettuaan syksyllä heiveröisin versonaluin maan pinnalle.


 Mantsuriankärhö on myös hyvässä kasvussa ja ....


 kukkanuppujakin alkaa näkyä jo ilahduttavasti. Toivottavasti sen kukinta on yhtä runsasta kuin aikaisempinakin vuosina?

Mukavaa alkanutta viikkoa.

35 kommenttia:

  1. Voi miten upeita kärhöjä :) Mukavaa maanantai aamua <3

    VastaaPoista
  2. Kärhöt ovat todella upeita, kun puhkeavat kukkaan. Eilen illalla näin sukulaisten pihalla lukuisia Lidlistä ostettuja kärhöjä ja tuumasin, joskis itsekin ostaisi / kokeilisi ensi vuonna...

    Onko sinulla kaikki kärhöt ihan ympäri vuoden ulkosalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki ovat penkeissä ympäri vuoden. Uudet, hankkimani kärhöt ovat tosin aina ainakin yhden kesän ruukkuihin istutettuna kasvattamassa juuristoaan vahvaksi. Ruukut kaivan syksyllä vielä aika usein penkkiin talvehtimaan. Sitten nekin pääsevät seuraavana kesänä lopulliselle kasvupaikalleen puutarhassa.

      Poista
  3. Kärhösi ovat aina niin upeita ja hyvinvoivan näköisiä! Minulla ei ole oikein onnea kärhöjen kanssa, kaikki häviävät jossain vaiheessa. Nyt on taas uusi alppikärhö kokeilussa. Olen kastellut sitä tässä helteessä ja se näyttää olevan ainakin vielä terhakkaasti kasvussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Menestystä uudelle alppikärhöllesi. Kastelu onkin tärkeää näillä helteillä.

      Poista
  4. Kärhösi ovat tosiaan ihan uskomattoman upeita!
    Näkee, että niitä on lannoitettu ja hoidettu hyvin.

    VastaaPoista
  5. Kärhöt on ihania! Olisin niin kasvatellut niitä minäkin, mutta ne on kaikki yks kerrallaan kuivuneet/ kuolleet, kun olen joutunut niitä siirtelemään. Uuetkaan ei oo jatkanu jalkojaan. Että sellainen kasvattaja täälä päässä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi, että kärhösi ovat menehtyneet. Ne ovat joskus hyvin oikukkaita, mutta hyvin kestäviäkin lajikkeita kyllä löytyy.

      Poista
  6. Kärhöilläsi on jo kokoa ja mittaa. Pian ne ilahduttavat sinua ja toivottavasti myös meitä lukijoitasi kukinnallaan.
    Hyvä idea laittaa tuollainen verkkolieriö kärhön ympärille. Köynnös taitaa peittää verkon nopeasti. Juuri tänään pohdimme parille kärhölle uudenlaista tukea, jota tosin ei tälle kesälle enää ehditä pystyttää. En nimittäin raaski hyvässä kasvussa olevaa kärhöä enää väkisin nykyisestä tuestaan irti repimään.
    Viime syksynä istuttamani ja kauan kaivattu Zoprika lähti keväällä hyvin kasvuun. Noin 15 senttisenä se yhtäkkiä kuoli, eikä siinä vaiheessa vielä ollut edes helteistä. Iskiköhän siihen joku lakastumistauti, vai mikä mahtaa kärhön näännyttäneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppuja näyttäisi tulevan kivasti, joten toivotaan parasta.
      Verkkolieriö on hieman ruma, mutta Arabellan versot napsahtavat hyvin herkästi poikki, ja sitä on muutoin hankala tukea. Alkuvuosina kun sille riitti kevyempi tuki, sen kukinta pääsi paremmin oikeuksiinsa ja kuvaaminenkin oli helpompaa.
      Zoprika kuulostaisi ja vaikuttaisi kyllä menehtyneen lakastumistautiin. Tautia kuulemma esiintyy herkästi Jacmanii- ja Patens ryhmän kärhöissä. Tauti iskee ihan yllättäen ja nopeasti. Syyksi arvellaan sientä ja toisaalta arvellaan, että kärhö ei jostain syystä kykene nostamaan ylemmille osille tarpeeksi vettä. Harmillinen juttu sillä kärhön menetys aina kirpaisee.


      Poista
    2. Sen verran hyvin voivalta kärhö kasvussaa näytti, enkä mitään muuta syytä kuolemalle löytänyt. Annan toistaiseksi paikan olla tyhjänä, jos vaikka vielä päättäisi herätä.

      Poista
  7. Voi valtava sinun ihania kärhöjäsi 😍 Nyt on ikävä vanhaa puutarhaamme ja sen kärhöjä.

    VastaaPoista
  8. Upeat kärhöt. Minulla kaikki kärhöt eivät nousseet mutta se oli odotettavissa kärhöjen kannalta huonon talven jälkeen,

    VastaaPoista
  9. Kiitos.
    Kannattaa odottaa, sillä kärhöt saattavat ilmaantua esiin hyvinkin pitkän ajan jälkeen. Jopa kaksi vuotta voivat jurottaa maan alla, kunnes sitten lähtevät taas kasvuun.



    VastaaPoista
  10. Hyvässä kasvussa on kärhösi! Mie jo harmittelin omiani kun korkeutta kasvaat, vaan ei vielä kuki. Helepotti kun ei sielläkään kukkameri vielä lainehi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä joutuu odottelemaan varsinaisen kukinnan alkamista jonkin aikaa.
      Nyt täällä meillä onneksi sataa ja säästyy jatkuvalta kastelukannun kanssa heilumiselta.

      Poista
  11. Upealta näyttää jo nyt! Arabellasi kukkii kauniisti. Minunkin täytyy laittaa tuollainen verkko Arabellan ympärille, koska se ei tahdo mitenkään pysyä pystyssä, vaikka kaikenlaisia virittimiä olen sen ympärille rakentanut. Nyt saavat kärhöt meillä oikein kunnolla vettä!

    VastaaPoista
  12. ’Arabella’ vasta aloitti kukintansa, mutta kunhan se pääsee kunnolla vauhtiin on se yleensä täynnään kukkia. Arabellassa onkin ainut huono puoli tuo sen lamoavuus. Olen myös huomannut, että karkailevat versot napsahtelevat hyvin herkästi poikki, kun niitä yrittää ohjailla takaisin verkon sisään.
    Täällä meilläkin sataa, mutta onneksi vettä ei tule ihan kaatamalla, vaan melko rauhallisesti.

    VastaaPoista
  13. Hienossa kasvussa, selkeästi on panostettu aikaa ja osaamista kärhöjen parhaaksi.

    Uskalsin taas kerran kokeilla muutamalla alppikärhöllä, laitoin ne vanhojen salavien runkoa vasten toiveissa kukkiva runko. Saas nähdä...
    Nyt kun vihdoin alkoi sadekausi, meinasin jemmata vielä yhden jalomman kärhön samalle alueelle. Olisi ihana onnistua sen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea alppikärhöjen kasvatukseen. Ne ovatkin hyvin kestäviä ja tulevat toimeen huomattavasti helpommin, kuin jalommat sisarensa. Vahva ja ravinteikas kasvualusta on kuitenkin niillekin eduksi.
      Täällä meilläkin on satanut ihan koko päivän ja jo viime yönä tuli muutama heikko sadekuuro.

      Poista
  14. Ihastelen kärhöjen lisäksi näppäriä tukiverkkoja.
    Noh, lienee kuivuusongelma takanapäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arabellalla ja mantsuriakärhöllä tukiverkot ovat kyllä toimivia
      Onneksi kuivuus on nyt aika pitkälle selätetty. Vettä on satanut koko päivän ja edelleen taivaan hanat ovat auki.

      Poista
  15. Ihan kivasti ovat jo venyneet pituutta.

    VastaaPoista
  16. Lupaavaa kukintaa on jälleen odotettavissa, kiva, että pääset jo nauttimaan näistä ensimmäisistä.
    Minäkin istutin eilen keittiöpuutarhan reunaan tarha-alppikärhö ”Ballet Skirtin”. Välähti idea sopivasta tuesta tuohon paikkaan ja toivon kärhön viihtyvän tässä kohdassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vain odotellaan.
      Piti heti käydä googlaamassa tuo 'Ballet Skirt'. Onpa todella kaunis.

      Poista
  17. Sinulla on taas kärhöt niin komeasti kasvussa! Minulla kaikki muut ovat heränneet paitsi mantsuriankärhö ja viime kesänä istutettu tarha-alppikärhö 'Pink Flamingon' pieni taimi. Se ei varmaan jaksa edes lähteä kasvuun, sillä lapset tallasivat sen ainokaisen verson melkein poikki viime kesänä ja talvella se oli katkennut kokonaan. Istutinkin sen vierelle jo tavallisen sinisen alppikärhön. Mantsuriankärhön menetys harmittaa todella. Vielä elättelen toiveita, että se jaksaisi nousta, mutta vähän on usko koetuksella. Osa kärhöistä ehtii täälläkin varmasti kukkia, mutta muutamassa on vasta parin sentin mittaiset versot. Pääasia kuitenkin, että ovat hengissä. Luulen, että panostan vastaisuudessakin syvälle istutettaviin kärhöihin, jos nämä pintajuuriset eivät kestä routaa. Ihana kuitenkin edes muiden blogikuvista ihastella loistokasta kärhöjen kukintaa :) Mukavaa alkanutta heinäkuuta!

    VastaaPoista
  18. Kiva, että kuitenkin suurin osa kärhöistäsi on hengissä ja lähteneet kasvamaan. Mantsuriankärhö ja ’Pink Flamingo’ saattavat hyvin vielä ilmaantua esille, joten ”vielä ei kannata heittää kirvestä kaivoon”.

    VastaaPoista