Translate

torstai 21. tammikuuta 2021

Kuunliljat, loistavat penkinreunustajat



Vihreälehtinen komeakuunlilja

Kuunliljat ovat mitä mainioimpia perennoja puutarhassa. Meidän osin savipitoisessa puutarhamaassa ne ovat viihtyneet tosi hyvin. Niitä onkin meillä penkkejä reunustamassa kymmeniä.

Kuunliljan upeus tulee esille kauniin lehdistön lisäksi siinä, että kahdesta viimeisimmästä, hyvin helteisestä kesästä huolimatta ne kasvoivat normaaliin tapaansa hyvin rehevästi vailla kuivuudesta ja kuumuudesta johtuvia ongelmia. Se jos mikä on mielestäni mainio asia.

Rehevien kuunliljojen alla eivät myöskään rikkaruohot pääse rehottamaan, ja isolla pihalla ne antavat laajoihin kukkapenkkeihin myös yhtenäistä ilmettä ja seesteisyyttä.

Kuunliljat soveltuvat ja viihtyvät parhaiten puolivarjoisessa - tai varjoisessa paikassa. On myös lajikkeita jotka viihtyvät jopa auringossa. Tällöin niiden lehdissä täytyy vain olla paljon valkoista tai keltaista.

Sinikuunlilja 'Elegansissa on valkoiset, melko lyhyessä kukkavarressa olevat kukat. Se onkin kaunis kukkiessaan. Kuunliljojen upeat ja rehevät lehdet ovat  kuitenkin niiden paras puoli ja ne ovatkin parhaimmillaan ennen kukintaa itse kukinnan ollessa mielestäni melko toisarvoinen asia.

Tässä kahta kuunliljaa mm. pylvästuijien, pesäkuusen, nauhusten, kultahelokin ja rantakukan kanssa.

                                           

Komeakuunlilja 'Francee' (yllä). Taustalla tuoksuköynnöskuusama.

                  

Kuunliljoista on saatavilla nykyään todella paljon eri lajikkeita. Toisaalta hyvä, mutta valitettavasti runsas ja liiallinen jalostus toi mukanaan myös virustauteja lähinnä ulkomaisten taimien mukana. Tauti myös leviää herkästi työvälineiden sekä hyönteisten välityksellä. Pahimmin sen sanotaan vaivaavan kirjavalehtisiä lajikkeita. Olen myös lukenut, että virustauti voi olla jopa vuosia piilevänä ennen sen varsinaista puhkeamista. Torjunta on kuulemma myös mahdotonta kerran saastunnan saaneella kasvilla. Kannattaakin siis tarkistaa ostaessa kuunliljan kunto ja jättää jo valmiiksi heikon ja surkean näköiset yksilöt ostamatta.

Tässä kirjoukonhattu (vasemmalla) kuunliljojen kanssa. 

Tässä kirjokuunliljaa (Hosta Undulata) penkin reunassa keväällä kasvun ollessa vielä alussa.

Tässä kirjokuunlilja lähempää kuvattuna.

Jalokuunlilja 'Stiletto' on pienikokoinen, hieman hidaskasvuinen kuunlilja, joka ei vaadi paljon tilaa. Sen lehdet ovat kapeat ja lievästi aaltoilevat. Lehtien ulkoreunassa on valkoinen raita.


'Stiletto' näyttää viihtyvän hyvin melko aurinkoisessakin paikassa. 


Kuunliljat sopivat mielestäni sangen hyvin yhteen useiden perennojen kanssa. Vasemmalla kirjokuunliljaa penkin reunassa ja sen jatkona ylläkuvassa olevaa kukkivaa  'Stilettoa'.

                                    Tässä sama perennapenkki hieman eri kulmasta kuvattuna.

Hyvin usein kuunliljat ovat säästäneet minut monelta ongelmalta, kun olen hakenut perennapenkin reunaan sopivaa, yhtenäistä ilmettä antavaa ja monen kasvin kanssa yhteensopivaa kasvia. En voi sanoa olevani vähimmässäkään määrin mahdollisimman monilajisten kasvien keräilijä, vaan ennemminkin yritän luoda melko paljon samaa kasvia istuttamalla harmonisia ja rauhallisia puutarhanäkymiä. 


Kuunliljojen lehdistä saa syksyisin niiden palelluttua myös runsaasti hyvää kompostiainesta. 


Kuunliljat lähtevät keväisin melko hitaasti kasvuun ja se on niiden haittapuolia.

Kuunliljoja on erittäin helppo lisätä jakamalla. Keväällä ennen lehtien puhkeamista muutaman vuoden ikäisen juurakon voi sitä lainkaan maasta ylös nostamatta jakaa suoraan lapiolla kahtia. Syntyneeseen kuoppaan kun lisää hyvää multaa, niin kuunliljan saa kasvamaan tosi nopeasti entiseen kokoonsa.


31 kommenttia:

  1. Ihana kuunliljapostaus 💚 Ja mikä kirjo erilaisia kuunliljoja 💚 Minulla on jonkin verran kuunliljoja. Olisikohan noin neljää erilaista. Olen lisännyt kuunliljoja jakamalla. Lapiolla sai tolkusti painaa ja hyppiä lapion reunan päällä, että sain kuunliljan jaettua 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunliljojen jakaminen on kyllä voimia kysyvää hommaa. 😊

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja hyvin kerroit kuin minun suullani kuunliljan hyvät puolet. Minulla on myös erittäin paljon niitä ja pari lajiketta ei oikein viihdy kun meillä sitä varjoa ei ole. Mutta muut kyllä menestyvät loistavasti. Yritän vielä saada ne siirrettyä johonkin????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, että sinulla on runsaasti kuunliljoja mökkipuutarhassasi.

      Poista
  3. Oikeassa olet kuunliljojen suhteen: komeita penkin reunustajia ovat ja kivan näköisiä. Minä napsin aina kukat pois, kun mielestäni rumentavat niitä.

    VastaaPoista
  4. Kuunlilijat on tosiaanki hyviä kukkapenkinreunahan. Lehtien alta voi hualeti huristella leikkurilla. Kuunlilijojen kukista en useenkaa piittaa ja leikkaanki ne pois. Tosin, niitäki o, mikkä oon ostanu ihan kukinnanki takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melko täydellisiä penkinreunan kasveja kyllä ovat. 😊

      Poista
  5. Minäkin pidän kuunliljoista paljon. Ovat kauniita ja helppoja. Minulla niitä oli auringossa ja varjossa, ja ne viihtyivät molemmissa paikoissa. Hieno on tuo Stiletti, en ole sellaista ennen nähnytkään.

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtavia! Ihmettelen kun ovat noin hyvännäköisiä auringossa! Tuntuu että omani kärsivät jos aurinko paistaa niihin edes osittain... Sinulla on todella upeat ja niin tuuheita ja tiheitä puskia.
    Kasteletko paljon?, lannoitteita annat varmaan. Minäkin tykkäisin näistä, mutta en minä saa niistä nuin hulppeita.
    Kukkavanat annan olla hetken, mutta katkon hyvissä ajoissa pois ennen kuin tippuvat lehdille sotkemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kastelen kuunliljoja tosi harvoin. Keväällä ne saavat kevätlannoitetta ja syksyllä taas puolestaan syyslannosta. Kasvavat kyllä kieltämättä valtaviksi pehkoiksi kesän aikana.

      Poista
  7. Onpa sinulla hienot kuunliljat, etenkin tuo alkupään komeakuunlilja on mahtava! Minullakin on jonkin verran erilaisia, voisikin niitä keväällä ehkä taas jakaa. En kovin paljon harrasta perennojen jakamista, mutta kuunliljoilla se on kyllä helppoa ja kätevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kuunliljoja on saatavilla nykyään hyvin monenlaisia. Harvoin tulee kuitenkaan enää itse ostettua uusia lajikkeita.

      Poista
  8. Upeita kuunliljoja! Minulla taitaa olla kolmea erilaista, eiole kylläkään lajikkeista tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunliljoja on paljon nykyään ja lajikkeet hyvin lähellä ulkonäöllisesti toisiaan. Minullakin on osa jäänyt kirjaamatta ylös ja lajikkeesta ei ole näin ollen tietoa.

      Poista
  9. Siulla on paljon kuunliljoja! Ihania on kuunliljat ja miullekin on niitä kerääntyny. Muistan, mitä kirjavammat lehet, sen auringoisemmassa viihtyyt. Ei paahtavassa auringossa kuitenkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunliljat taitavat olla hyvin suosittuja vähän joka puutarhassa.
      Näin on.

      Poista
  10. Sinulla on upeita kuunliljoja! minäkin pidän niistä kovasti ja niillä on tärkeä tehtävä tuomassa rehevyyttä ja ryhtiä istutuksiin. Aivan ihania puutarhanäkymiä monessa kuvassa, olisi upeaa, jos laittaisit niitä näkyviin minun puutarhanäkymiä -haasteeseen, nämä olisivat monelle kerrassaan ispiroivia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi. Itsestä aina tuntuu, että kaikki oman puutarhan näkymät ovat tulleet jo moneen kertaan esille postauksissa. Koetan kuitenkin katsoa löytäisinkö kenties ennen esittelemättömiä kuvia puutarhasta. Pahoin pelkään, ettei niitä ainakaan montaa löydy.

      Poista
  11. I see you have a large collection of Hostas. They are nice plants, grow well on my garden peat soil. I love different varieties, my favorite are striped ones.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Nadezda. Hostas are really my favorites, too. Have a nice weekend.

      Poista
  12. Kuunliljat ovat upeita, minullakin niitä on useampia erilaisia. Minä kyllä pidän niiden kukistakin ja annan niiden kukkia rauhassa. Kuihtuneet kukatkin saavat jäädä talventörröttäjiksi ja lehdet maatua niille sijoilleen. Ehkä olen kummallinen poikkeus tässä asiassa :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmasti lainkaan ainut poikkeus joka pitää myös kuunliljojen kukinnasta. Kukinnassakin on eri vuosina eroja. Muistaakseni toissa kesänä Hostien kukinta oli erittäin hieno ja näyttävä. Kuten tuolla postauksessa mainitsin Elegansilla on mielestäni hyvin kaunis, valkoinen kukinto.

      Poista
  13. Kyllä kuunliljat on kauniita ja niitä myös itsellä on muutamia lajeja. Vaikka kukat ei niin loisteliaita olekaan, niin lehdet sitäkin kauniimmat. Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavia perennoja tosiaan.
      Mukavaa sunnuntaita myös sinulle.

      Poista
  14. Kuunliljat ovat kyllä kauniita kasveja, ja sinun hoidossasi kaikki näyttävät voivan todella hyvin. Mukavaa että niitä on erilaisia, löytyy joka paikkaan sopiva.

    VastaaPoista
  15. Lajikkeita tosiaan löytyy ihan joka makuun.

    VastaaPoista
  16. Kuunliljat ovat yksinkertaisuudessaan mielestäni näyttäviä ja sopivat erittäin hyvin penkkien reunustoiksi ja variaatioitakin löytyy. Voisin hyvin itsekin hankkia mökille savimaahan niitä jatkossa. Kiva postaus kuunliljoista, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savipitoisessa maassa menestyvät kyllä hyvin.
      Ole hyvä. 😊

      Poista