Translate

tiistai 26. tammikuuta 2021

Puutarhanäkymiä

Kottikärryn kääntöpiiri- blogin Päivi laittoi alulle tämän kivan "Puutarhanäkymiä" - haasteen.
Päivin pyynnöstä kaivoin esille omia, puutarhamme näkymiä viime kesältä.  Valitettavasti kuvat ovat suurelta osin ennen julkaistuja, mutta suotakoon se anteeksi.

Alkukesään sijoittuva pionien kukinta on aina yhtä silmiä ilahduttava näky. 

Pionipenkki sijaitsee paraatipaikalla lähellä sisääntuloa ja kukintaa pääsee esteettä ihailemaan myös terassilta ja keittiön ikkunasta.



Toinen alkukesän silmiä ilahduttava näky on alppiruusujen kukinta takapihallamme. 


Kaikkein eniten ilahduttaa kuitenkin aina pääosin heinä- elokuulle ajoittuva jalokärhöjen kukinta, joka ei liene enää kenellekään yllätys. Lähes samaan aikaan tapahtuvavasta kukinnasta olen myös tyytyväinen, sillä näin kukin kärhö pääsee mielestäni kokonaisuudessa kaikkein parhaiten oikeuksiinsa.


Havujen ja kärhöjen yhdistelmä.


Edelleen näkymä kärhökäytävältä.


Hyväkuntoinen, vihreä nurmikko ilahduttaa silmääni.


Näkymä yläkerran parvekkeelta kasvihuoneelle ja tonttiamme rajaaville pelloille.


Kasvihuoneen edustalla kukkivat rinne- ja koivuangervot.


Tienvarsipenkin lumipalloheisi ja juhannus- sekä.....


suviruusu  kukkivat rinta rinnan.


Pikkusyreeni 'Palibin' kasvihuoneen lankkupenkissä.
                                      

Naapurilta aikoinaan saamani aurinkoisena hehkuvat värililjat etupihalla.
                                                                           



 Taustalla olevat tuijat ovat kasvaneet vuosien saatossa korkeiksi.


Jaloangervojen kukinnan aikaa.


Sama penkki.


Vuosia kestänyt, säännöllinen havujen muotoilu  on alkanut tuottaa toivomaani tulosta. 


Myöhäissyksyn hämy ja sininen taivas.


Haasteen säännöt:

- Kuvia voi olla yksi tai useita, perustelujen kanssa tai ilman.
- Haasta mukaan 1 - 4 blogiystävääsi.
- Kerro, että haaste lähti liikkeelle Kottikärryn kääntöpiiri - blogista ja liitä linkki postauksestasi tämän     postauksen kommenttikenttään, jotta se on helppo löytää.
- Voit ilomielin ottaa haasteesta kopin ihan omatoimisesti.

Heitän itse haasteen Ullalle - Rannanpiha blogiin.

29 kommenttia:

  1. Kaunista ja rehevää. Näissä näkymissä silmä lepää.

    VastaaPoista
  2. Olipa hienoa, että otit haasteen käsiteltäväksi!! Aivan ihania kuvia, eikä todellakaan haittaa, että joku niistä on aiemmin esitelty. Minusta tuntui, että minulle oli ainakin monta uutta kuvaa, ehkä myös aiheen mukaan katsoo hieman eri silmällä.
    Olen samaa mieltä tuosta todella hyväkuntoisesta ja kauniista nurmikosta ja varsinkin kun sen seinäminä ovat kauniit istutusalueet, ah! Noita kärhö- ja havuyhdistelmiä katselee niin mielellään ja on kiva nähdä näitä näkymiä myös kauempaa otettuna, jotta näkee miten ne asettuvat suhteessa toisiinsa.
    Olen oikein iloinen, että vastasit tähän haasteeseen - linkitän tämän muiden joukkoon! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Päivi.
      Tämä oli mukava haaste johon oli kiva osallistua.

      Poista
  3. Sullon torella hyvin kukkivat ja massavat istutukset.

    VastaaPoista
  4. Kauniita näkymiä ja kaikki niin siistiä ja hyvin hoidettua! Kärhösi ovat huippukauniita ja pääsevät kukin oikeuksiinsa omissa tukikehikoissaan.

    VastaaPoista
  5. Kaunista, rehevää, kukkaisaa! Näissä kuvissa silmä lepää.

    VastaaPoista
  6. Sinulla on niin upea puutarha.
    Kärhöjäsi olen ihaillut jo monta vuotta!
    Kaikki muukin on niin kaunista ja rehevää.

    VastaaPoista
  7. Ihania näkymiä! Ja nuo kärhöt... <3 Pionipenkissä hopeahärkki (?) sopii todella hyvin yhteen tummanpinkin pionin kanssa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Voi ihanuutta, jota sulla siellä puutarhassasi onkaan!
    Kärhöt varsinkin ovat tosi tosi kauniita!
    Pitää katsella sun ideoita tulevalle kesälle, sillä kun muutettiin tänne asuntoon tossa joulun edellä, niin täällä on puutarha melkein koskematon, eli jotain pitäisi tehdä!

    VastaaPoista
  9. Kaunista,silmä lepää.
    Mukavaa viikkoa!🌷

    VastaaPoista
  10. HYvännäköisiä istutuksia. Aivan ihania nuo pionit ♥

    VastaaPoista
  11. Voi että, miten kaunis puutarha teillä on!

    VastaaPoista
  12. Kaunista on teillä siellä!
    Haasteeseen vastoon, Kiitos siitä.

    VastaaPoista
  13. Voi miten rehevää ja kaunista. Minulla kuoli tuo Balibin. Pysyykö se noin ilman leikkausta.❓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      No voi harmi. Minulla 'Balibin' kasvoi alkuun aivan liian ahtaassa ja varjoisassa paikassa. Vasta siirrettyäni sen väljemmille vesille se virkistyi silmin nähden. Myös kukinta parani ihan oleellisesti. Perusrungosta lähteviä versoja jouduin myös leikkaamaan pois siirron yhteydessä.

      Poista