Translate

lauantai 18. marraskuuta 2023

JonSukat



Niin se korona sitten lopulta iski minuunkin. Aiemmin en ole koronaa sairastanut ja uskoin jo ettei se rokotusten avulla osuisi enää kohdalle. Onneksi tauti ei ainakaan toistaiseksi ole äitynyt pahaksi.

Ennen sairastumista ehdin neuloa valmiiksi nämä toiset Johanna Kalliomäen JonSukat. Värit sukkiin valikoituivat taas oman lankakorin langoista. Enpä lainkaan ihmettele, että malli on osoittautunut kautta linjan neulojien suureksi suosikiksi.


Tässä vielä kuva aiemmin valmistuneista JonSukista.

Toissa aamuna napattuja kuvia auringon kohoamisesta taivaalle.




Mukavaa viikonloppua ja pysytelkäähän terveinä.

28 kommenttia:

  1. Kauniita jonsukkia, hienot värit!
    Toivottavasti sait "lempeämmän" koronan. Olemme Ukkokullan kanssa pohtineet, milloin korona osuu omalle kohdalle. Emme ole sitä sairastaneet vielä kertaakaan. Lähipiirissä rokotetuilla on ollut korona jo kaksikin kertaa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensioireet alkoivat tiistaina ja ainakaan vielä tauti ei ole äitynyt liian pahaksi, joten eiköhän tämä tästä?
      Tällä hetkellä tautia kerrotaan olevan liikkeellä enemmän, kuin koko koronan olemassaolon aikana.
      Kiitos samoin.









      Poista
    2. Kudoin Aapeli-sukat nähtyäni sinun tekemäsi. Lisäsitkö silmukoita? Ohjeen mukaisella 48 silmukalla 7veikasta tekemällä sukista tuli aika tiukat, vaikka käsialani ei sellaista ole. Palmikko kiristää aina vähän ylimääräistä. Ei puhettakaan, että Aapelit menisivät 40-42-koon jalkaan.
      Malli on hieno ja aion tehdä toisetkin. Täytyy vain päättää, mihin sijoitan lisäsilmukat.

      Poista
    3. En lisännyt silmukoita, vaan tein aivan ohjeen mukaan. Pojallani kun on hyvin kapea jalka ja pohkeet. Aika napakka malli, mutta joustaa kuitenkin hyvin. Pituutta sukkaan saa, kuten paljon sukkia neuloneena tiedätkin, neuloen terän kuviota jalan pituuden mukaan. Harvoin tulee kyllä eteen miesten sukkamalleja näin pienellä silmukkamäärällä.

      Poista
    4. Pituus ei ollutkaan näissä sukissa ongelma, vaan leveys. Hoikkaan jalkaan Aapelit sujahtavat. Ehkä annan sukat naapurin sinisestä väristä pitävälle hoikkajalkaiselle miniälle.

      Poista
    5. Leveämmän sukan saamiseksi ei taida olla muuta konstia, kuin nurjien silmukoiden lisääminen mallin kuviossa.

      Poista
  2. Toivottavasti selviät vähillä oireilla! Lepoviikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  3. Täällä myös kohtalotoverisi, korona iski ensimmäistä kertaa vajaa viikko sitten. Nyt alkaa jo helpottaa, toivottavasti, mutta kyllä oli pahimmillaan aika kurja tauti. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä tauti mutta kiva kuulla, että sinulla alkaa jo helpottaa.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  4. Pikaista paranemista! Koronaa tuntuu olevan nyt todella paljon liikkeellä. Luulen, että meilläkin osa perheestä sairasti koronan äskettäin toista kertaa. Ei testattu, joten saattoi olla myös joku tavallinen puoliärhäkkä flunssa. Itse olen pysynyt kuitenkin terveenä ja toivottavasti pysynkin. Sairastaminen ei ole koskaan kivaa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En olisi millään uskonut alkuun oireiden perusteella, että kyseessä on korona. Minulla olisi ollut viikon päästä koronarokotus ja siitä syystä mies kehotti ottamaan varmuudeksi koronatestin. Onneksi otin.
      Kiitos samoin.

      Poista
  5. Onpas kivan malliset villikset...en osaisi elää ilman villasukkia.
    Onneksi tytär kutoo niin pitää samalla meidän perheen jalat lämpöisinä.
    Kaunis tuo punertava taivas kuva..
    Kyllä on niin koronaa täällä liikkeellä, että jopa meidänkin perhepiirissä,
    jännän äärellä iskeekö tauti.
    Mukavia hetkiä viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korona tuntuu nyt jylläävän vähän joka puolella. Toivottavasti säästyt taudilta.
      Kiitos.

      Poista
  6. Ihanat sävyt niin sukissa kuin taivaanrannassa!!
    Toivottavasti korona jo köpötellyt sinne mistä tulikin...
    meitä ei ole onneksi vielä löytänyt kertaakaan...
    Tosin oli tuo Ukkokullan miesflunssakin niin-niin paha, että huh huh...
    Mutta onneksi siinä on vielä sukupuolet kohdillaan, ei tarttunut naiseen, minuun.. mietin, että milloin alkaa olla vain henkilöflunssia....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olo alkaa muutoin jo olla aika hyvä, mutta yskä on haittana edelleen.
      Kiitos kommentistasi ja toivottavasti olet koronalta niin hyvässä piilossa, ettei se löydä luoksesi.

      Poista
  7. Kauniit sukat ❤️ Pysyttelehän lämpimänä ja vältä rehkimistä niin kyllä se siitä. 🍷

    VastaaPoista
  8. A very good pieces of clothes for.the foods. In Winter is highly necessary. And lovely images of the beauty lands.

    VastaaPoista
  9. Ihanat sukat. Toivottavasti paranet pian minä en ole vielä sairastanut koronaa ja toivottavasti en saakkaan sitä .

    VastaaPoista
  10. On kyllä komea sukkamalli ja oi oi miten ihanat taivaat noissa kuvissasi

    VastaaPoista
  11. Comfortable and warm socks for adults and grandchildren. You have skillful hands, Anemone. Love your photos of sunrise.

    VastaaPoista
  12. Hieno postaus! Pidin harkitusta analyysistäsi. Jatka kirjoittamista – sinulla on siihen lahjakkuutta!

    VastaaPoista