Eilen tein tapani mukaan taas perinteisen Paraisten piparkakkutaikinan ja laitoin taikinan vetäytymään jääkaappiin yön ajaksi. Tänään heti aamiaisen jälkeen laitoin Spotifystä joululaulut soimaan ja aloitin piparien leipomisen.
Pienille jouluvieraille piti tietysti tehdä myös possumuotilla nasuja, sillä ne ovat aina muodoltaan niitä halutuimpia.
Paraisten piparkakut ovat jo vuosikaudet olleet suosikkejani makunsa ja taikinan hyvän leivottavuuden ansiosta.
Tein myös jo pienen erän kristallipullia pakkaseen. Tässä vielä muutama odottamassa pakastamista.
Pipareista on ristiriitaisia ohjeita. Teen "ohuet piparit" ja niissä nimenomaan varoitetaan kiehuvan kuumasta voista; siis ettei mausteita saa siihen lisätä, ettei niistä lähde maku. Mutta ainakin löytämässäni "paraisten pipareissa" kiehautetaan mausteitakin. No joo, monella tapaa saa varmasti hyvää. Ohuet ja rapeat ovat parhaita, tällaisia ymmärsin sinunkin tehneen.
VastaaPoistaOlen kyllä aina kiehauttanut voin, sokerin ja mausteet, eikä piparien maku ole siitä kärsinyt. Mausteita käytän kyllä enemmän, kuin mitä ohjeessani on.
PoistaKaulin taikinan melko ohueksi, sillä pidän itsekin rapeista ja ohuista pipareista.
Näyttävät niin hyviltä, sekä piparit että nuo pullat.
VastaaPoistaParaisten piparit ovat kyllä kokeilemistani pipariohjeista osoittautuneet parhaiksi.
PoistaKristallipullia tulee tehtyä aina silloin tällöin jouluksi.
Minä tein tänään kaneliässiä, mutta piparien vuoro on myös tällä viikolla. Possumuotti on kiva, minulla on myös talon vanha possumuotti ja tykkään siitä paljon.
VastaaPoistaKaneliässiä ajattelin minäkin leipoa joku päivä.
PoistaPossumuotti on kiva ja sillä tehdyt piparit ovat etenkin lastenlasten mieleen.