Nyt kun lämpötila on pysynyt yölläkin plussan puolella ja päivälämpötilat keikkuvat kahden puolen + kymmenessä asteessa, ovat lumet sulaneet ihan silmissä.
Takapiha sulaa meillä aina ensimmäisenä ja suurten kuusten alla lunta on yleensä tosi vähän, jos nyt joinakin talvina ollenkaan.
Tontin rajalla olevat isot kuuset roskaavat aluetta melkoisesti ympäri vuoden ja pudottavat myös runsaasti käpyjä kerättäväksi. Eilen aurinkoinen ja lämmin sää houkutteli vastuttamattomasti tarttumaan haravaan, vaikka haravointia aloittaessani tuuli oli jonkin verran haittana, heitellen etenkin maassa olevia koivunlehtiä sinne tänne.
Tapaan aina hyödyntää katteena myös maahan pudonneita kuusenkäpyjä ja kerätä niitä mahdollisimman paljon haketettavaksi.
Alueelta kerättyä käpysaalista.
Mieheni leikkasi puolestaan eilen omenapuiden vesiversoja. Muuta leikattavaa omenapuissa ei nyt juuri ollutkaan. Kuvista huomaa, että lähipellotkin ovat jo täysin sulana, mitä nyt metsäsaarekkeiden ympärillä on vielä lunta jonkin verran jäljellä.
Ennen iltapalaa ja saunaan menoa päätin vielä muotoilla varaston kupeessa olevan Brabant- tuijan.
Etenkin soran seasta on hankalaa ja työlästä kerätä osin hyvin pieneksi menevää havusilppua, ja niinpä viritin tapani mukaan kevytpeitteen tuijan juurelle suojaksi ennen leikkauksen aloittamista.
Nyt tuijan muoto on taas siisti. Tosin syksyyn mennessä uutta kasvua kyllä jo muodostuu uudelleen leikattavaksi.
Näyttää todella keväiselle!
VastaaPoistaOn myös tuntunut hyvin keäiseltä ja lämpimältä.
PoistaHassua, tuntuu jo ihan huhtikuulta, kun katselee maisemaa.
VastaaPoistaTuijasta tuli varsin virtaviivaisen näköinen, vaikka kivalta se näytti minun silmääni leikkaamattomanakin. Me käytämme samaa kevytpeitekonstia, kun mies leikkaa orapihlaja-aitaa rönsyansikoiden vierestä. Niiden seasta on erittäin inhottavaa riipiä piikkisiä orapihlajan oksia!
Tuntui lähes uskomattomalta, miten nopeasti lumi lähti sulamaan pelloilta ja pihalta.
PoistaOlen usein ulkomailla lomaillessani ihaillut muotoon leikattuja havuja ja innostunut muotoilemaan havuja sitä myöten myös itse.
Kevytpeite on kyllä kätevä moneen tarkoitukseen.
Havupuusi ovat aina niin hienoja, kun leikkaatte niitä säännöllisesti ja taitavasti.
VastaaPoistaMinäkin koitin tänään haravoida, mutta tuuli heitti haravoidut lehdet aina eri suuntaan.
Kiitos. Olen aina ollut innokas havukasvien muotoilija ja taitokin vuosien harjoittelun myötä, on alkanut hiljalleen karttua.
PoistaTänäänkin tuuli oli täällä meilläkin melko navakka.
Teillä onkin tosi lämmintä! Täällä on ollut kolea ja pilvinen viikonloppu, tai tänään sumua, ja vain 4 astetta. Se kyllä sentään plussaa, kaikki plusasteet ovat plussaa!
VastaaPoistaTuijasta tuli hieno ja kaunis tuo kuusten alusta.
Lämmintä on ollut, mutta melko tuulista, etenkin tänään.
PoistaHieman vain hirvittää, koska takatalvi iskee, sillä olisi pelkkää
toiveajattelua, etteikö niin vielä jossain vaiheessa tule tapahtumaan.
Kiitos.
Olette olleet jälleen hyvin ahkeria ja siistiä jälkeä on tullut! Tuijasta tulikin todella kaunis. Minulle ei ole kokemusta tuijista, meillä ei niitä ole kuin yksi ja sekin on sellainen jalostamaton villimuoto. Meilläkin sää oli eilen ja tänään pihatyöystävällistä, sopivan aurinkoista ja välillä jokunen pilvilautta peitti auringon. Perjantaina olikin sitten melkoinen myrsky.
VastaaPoistaNyt kevättöitä onkin ollut mukava tehdä. Tuuli ainoastaan on ollut hieman haittana. Nyt vain jännityksellä odotan, milloinkahan takatalvi taas iskee?
PoistaOnpa siellä jo ihanan keväistä. 😍😍😍
VastaaPoistaLumet sulivat kyllä yllättävän nopeasti. 😊
PoistaKuusien alueesta tuli haravoituna tosi siisti. Sinulta sujuu havujen leikkaus varmalla kädellä.
VastaaPoistaKuusialue näyttää taas hetken siistiltä. Seuraavan kovan tuulen jälkeen näky on jo kyllä ihan toinen.
PoistaSiistiä tuli. Minä olen niin pessimisti, että uskon takatalven tulevan. Eilen satoikin räntää maan valkeaksi.
VastaaPoistaNo, seuraavaan kovaan tuuleen saakka.
PoistaOlen samaa mieltä, ettei se takatalvi ole varmaan kovinkaan kaukana.
Onpa teillä lumetonta. Ja pääsit ihan oikeasti puutarhahommiin. Siistiä jälkeä teet havujesi kanssa.
VastaaPoistaEtupihalta lunta vielä löytyy, mutta takapiha on jo täysin paljaana.
PoistaKiitos.
Mietin missä olette käyneet, kunnes tajusin, että teidän pihalla on oikeasti jo noin lumetonta, että voi jo haravaakin heiluttaa! Vähän lämpöä lisää, niin lähtee viimeisetkin.
VastaaPoista